Lue keskustelun säännöt.
2-vuotiaan testailu kiristää pinnaa
Diktaattorin äiti
12.09.2020 |
Aamuäreänä ja väsyneenä tässä avaudun.
Meillä on 2-vuotias temperamenttinen tytär. Lapsi on ollut ihan pienestä pitäen poikkeuksellisen märätietoinen ja päättäväinen eikä suostu minkäänlaisiin kompromisseihin edes pienissä asioissa.
Mikään rajojen asettaminen ei tuota tulosta Oli kyse siitä ettemme tietenkään hyväksy jos lapsi heittele ruokaa ympäriinsä ruokaillessa, käy heittämässä vessanpönttöön vessapaperirullia aina ehtiessään tai lätkii sisaruksiaaan turpaan, kieltäminen tai muu ei toimi lainkaan. Trust me, kaikkea on yritetty.
Olemme järjestäneet lapsen hoidon mieheni kanssa kotona niin että pystymme molemmat käymään vaihdellen 3- 4:nä pvänä viikossa töissä ja sit lapsen nukkumaanmentyä teemme töitä. Isovanhemmat hoitavat lasta niinä päivinä kun olemme molemmat töissä. Isoäiti on todennut lapsemme olevat ensimmäinen lapsi jota hän on hoitanut ja joka tekee aina täsmälleen niinkuin haluaa, oli se sallittua vai ei ja jonka kanssa jopa hän on aseeton. Lapsi osaa olla myös aivan uskomattoman suloinen ja hurmaava ❤️
Kuukauden päästä alkaa päiväkoti. En uskalla ajatella edes mitä siitä tulee
Mut nyt se pahin ongelma: lapsi on päättänyt ettei hänelle kelpaa kukaan, mikään muu kuin äiti. Ja jos äiti ei taivu (kuten en todellakaan aina taivu) tahtoon lapsi huutaa vaikka tuntikausia. Elämämme on lapsen huutoa ja raivoa käytännössä aina jos mä olen paikalla. Isä ei kelpaa mihinkään. Tänä aamunakin lapsi halusi ennemmin olla kanssani makuuhuoneessa ilman varsinaista syytä kuin katsoa muumeja telkkarista. Yleensä hän juoksee heti herättyään leikkimään käytyään ensin herättämässä minut :) Vessaan en voi mennä tietenkään ilman lasta tai lapsen maailma järkkyy. Lapsi haluaa syliin, kun otan, halua pois, lasken pois sylisyä, saa raivarin ja haluaa heti syliin takaisin ja tätä voitaisiin jatkaa loputtomiin. On vaikeaa erottaa mikä on testailua kuinka paljon hän voi pompottaa minua ja mikä jotain erohdistusta. Kun lapsi jää mummon hoitoon päiväksi, hän jää ilman mitään itkua ja iloisena. Käytös muuttuu tällaiseksi kun minä olen paikalla. Kun lapsi on isän hoidossa, asiat sujuu ihan ok. Mun kanssa päivät alkaa olla puhdasta helvettiä ja huutamista. Istun nytkin vastamelukuulokkeet korvissa kun isä kävi hakemassa lapsen hoitamaan aamutoimia kanssaan 30 min sitten eikä lapsi hyväksy tätä koska VAIN.ÄITI.KÄY. Joten raivo ja kiukuttelu on jatkunut siitä asti.
Mitä mä teen?
Kommentit (11)
Koeta parin viikon ajan huomioida aivan täysillä lasta, kun olet kotona. Eli ei vastamelukuulokkeita päähän, vaan sylittelyä, lueskelua ja tosiaan otat lapsen vaikka vessaan mukaan.
Sitten kun tarvitsee tehdä omia juttuja, vilkutan selkeästi ja lähdet kotoa.
-Kaksivuotiaan ja parin isomman lapsen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen on annettu 2 vuotta päättää, ja sinusta huokuu epävarmuus tilannetta kohtaan. Ei auta muu kuin ottaa itseäsi niskasta kiinni, ja lopettaa lapsen pompottelu. Lasta pitää opettaa ja kouluttaa vauvasta asti, eikä vasta kun ongelmia ilmenee.
Vierailija kirjoitti:
Sen on annettu 2 vuotta päättää, ja sinusta huokuu epävarmuus tilannetta kohtaan. Ei auta muu kuin ottaa itseäsi niskasta kiinni, ja lopettaa lapsen pompottelu. Lasta pitää opettaa ja kouluttaa vauvasta asti, eikä vasta kun ongelmia ilmenee.
Vauvoja ei voi opettaa eikä kouluttaa, heille voi vain luoda perusturvallisuutta vastaamalla heidän tarpeisiinsa.
Perusturvallisuudesta ja huomion tarpeesta tässäkin on kysymys. Yksi minuutti positiivista huomiota vastaa kymmentä minuuttia negatiivista, ja viisi minuuttia pyytämättä tullutta huomiota vastaa tuntia väkisin haettua huomiota.
Tiedän, ap. Varmasti olet huomioinut lastasi. Mutta tilanteessa, jossa olet kotona vastamelukuulokkeet päässä, ikään kuin koukutat hänet vaatimaan lisää. Hän kokee rakkautesi ehdollisena ja alkaa tavoitella sitä sinnikkäämmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen on annettu 2 vuotta päättää, ja sinusta huokuu epävarmuus tilannetta kohtaan. Ei auta muu kuin ottaa itseäsi niskasta kiinni, ja lopettaa lapsen pompottelu. Lasta pitää opettaa ja kouluttaa vauvasta asti, eikä vasta kun ongelmia ilmenee.
Vauvoja ei voi opettaa eikä kouluttaa, heille voi vain luoda perusturvallisuutta vastaamalla heidän tarpeisiinsa.
Perusturvallisuudesta ja huomion tarpeesta tässäkin on kysymys. Yksi minuutti positiivista huomiota vastaa kymmentä minuuttia negatiivista, ja viisi minuuttia pyytämättä tullutta huomiota vastaa tuntia väkisin haettua huomiota.
Tiedän, ap. Varmasti olet huomioinut lastasi. Mutta tilanteessa, jossa olet kotona vastamelukuulokkeet päässä, ikään kuin koukutat hänet vaatimaan lisää. Hän kokee rakkautesi ehdollisena ja alkaa tavoitella sitä sinnikkäämmin.
Kyllä se lähtee sieltä, niin kuin kaikki muukin. Äiti on voinut olla hysteerisenä ja ajatella olevansa ainoa pätevä hoitaja vauvalle, JA taaperolle. Kyllähän se perusturvallisuus järkkyy, jos lapsella on vain hysteerisenä kiinni pitävä äiti, ja kukaan muu ei oikein äidille kelpaa lapsen hoitajaksi. Lapsesta tuntuu silloin siltä että jos äiti ei ole näköpiirissä, on jotain pahasti vialla. Jos et tätä ymmärrä, et tiedä oikein asiasta mitään. Ap:han on ollut lapsen kanssa paljon, joten siitä ei tässä nyt ole kyse että vauvan ja lapsen kanssa ei olisi äiti ollut, ja siksi lapsi olisi tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja, minä uskon, että päiväkodissa asiat menevätkin hyvin. Lapset tsemppaavat käytöstään hoidossa. Vaikka lapsi on eittämättä poikkeuksellisen vahvatahtoinen ja hankala, hän on kuitenkin varmasti lapsi muiden joukossa, eli lopulta toimii samalla periaatteella.
Ymmärrän, että olet tosi väsynyt. Minäkin olin, kun kuopukseni oli tuon ikäinen. Hän oli (ja on edelleen) toisaalta kiltti, hurmaava ja ihana lapsi, toisaalta aivan äärestä vahdittava. Hän meni kaikkialle ja otti kaiken. Ei uskonut kieltoja, vaan otti ja meni uudestaan. Kun hän suuttui, hän huusi suoraa huutoa. Päiväkodissa taas on aina näkynyt pelkästään hänen kiltti puolensa. Tuosta menemisestä ja touhuamisesta huolimatta lapsi on aina ollut kiltti, huomaavainen, kohtelias ja empaattinen. Kun kerroin joskus, että lapseni reagoi tosi usein kaikkeen huutamalla suoraa huutoa, päiväkodin hoitajat nauroivat epäuskoisesti, että ei voi olla, tosi vaikea uskoa. En ole ikinä saanut mitään muuta kuin hyvää palautetta lapsestani päiväkodista ja eskarista. Kun lapsi on kasvanut, impulssinhallinta on parantunut, ja hänen päiväkoti- ja kotipersoonansa ovat lähempänä toisiaan. Luulen, että sinunkin lapsesi kohdalla kasvu tasaa ongelmaa.
Joku sanoi, että menkää perheneuvolaan. Ei ollenkaan huono idea. Menkää joko nyt, tai sitten odottakaa ja katsokaa, mitä päivähoidon alettua tapahtuu.
Tällä palstalla on tosi usein tapana antaa törkeitä vastauksia, jos joku kysyy lapsen käytösongelmista. Diagnooseja heitellään vailla suhteellisuudentajua. Minä luulen, että lapsesi on todennäköisesti ihan normaali, hän on vain todella voimakastahtoinen. Se on tietenkin ihan hirveän hankalaa, kun hän on vielä niin pieni, että itsesäätelyä ei ole ja uhmaikä on täysillä päällä.
Jos koet, että tarvitset apua nyt, hae sitä. Jos ajattelet, että pärjäätte asian kanssa, odottakaa ja katsokaa, mitä tapahtuu, kun päivähoito alkaa. Päivähoidon alettua saatte myös ryhmän työntekijöiden ja tarvittaessa myös erityislastentarhanopettajan arvion lapsen käytöksestä.
Tsemppiä siihen asti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen on annettu 2 vuotta päättää, ja sinusta huokuu epävarmuus tilannetta kohtaan. Ei auta muu kuin ottaa itseäsi niskasta kiinni, ja lopettaa lapsen pompottelu. Lasta pitää opettaa ja kouluttaa vauvasta asti, eikä vasta kun ongelmia ilmenee.
Vauvoja ei voi opettaa eikä kouluttaa, heille voi vain luoda perusturvallisuutta vastaamalla heidän tarpeisiinsa.
Perusturvallisuudesta ja huomion tarpeesta tässäkin on kysymys. Yksi minuutti positiivista huomiota vastaa kymmentä minuuttia negatiivista, ja viisi minuuttia pyytämättä tullutta huomiota vastaa tuntia väkisin haettua huomiota.
Tiedän, ap. Varmasti olet huomioinut lastasi. Mutta tilanteessa, jossa olet kotona vastamelukuulokkeet päässä, ikään kuin koukutat hänet vaatimaan lisää. Hän kokee rakkautesi ehdollisena ja alkaa tavoitella sitä sinnikkäämmin.
Kyllä se lähtee sieltä, niin kuin kaikki muukin. Äiti on voinut olla hysteerisenä ja ajatella olevansa ainoa pätevä hoitaja vauvalle, JA taaperolle. Kyllähän se perusturvallisuus järkkyy, jos lapsella on vain hysteerisenä kiinni pitävä äiti, ja kukaan muu ei oikein äidille kelpaa lapsen hoitajaksi. Lapsesta tuntuu silloin siltä että jos äiti ei ole näköpiirissä, on jotain pahasti vialla. Jos et tätä ymmärrä, et tiedä oikein asiasta mitään. Ap:han on ollut lapsen kanssa paljon, joten siitä ei tässä nyt ole kyse että vauvan ja lapsen kanssa ei olisi äiti ollut, ja siksi lapsi olisi tällainen.
Ap:lla on selvästi hyvät turvaverkot, mummo hoitaa taaperoa paljon ja isäkin on osallistuva. Joten sinänsä varsin kohtuutonta syyttää häntä hysteerisestä takertumisesta.
Taaperoilla on kausia, omillanikin on ollut. Jos minä ja mies olemme molemmat olleet saatavilla ja lapsi on vaatinut jompaakumpaa (välillä suosikki on ollut isä, välillä äiti) esimerkiksi pesemään hampaansa, emme ole nähneet tuollaista pyyntöä automaattisesti pahana asiana. Jos se on ollut mahdollista, olemme jopa suostuneet. Nyt lapset ovat jo isompia, eivätkä ole menneet pilalle.
Itse asiassa suorastaan toivon, että lapsillani olisi rohkeutta esittää tuollaisia pyyntöjä isompanakin. Suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti on ollut vaikeaa sanoa ”rakastan sinua, tarvitsen sinua” tai vaikka kaverille että ”kaikista mieluiten menisin leffaan sinun kanssasi”. Koko ajan mietitään, että annanko itsestäni liikaa ja haavoitetaanko minua.
T. Se taaperon ja isompien äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin, ja jos nyt jonkin käytännön vinkin voin antaa, niin se on tämä (ehkä se onkin jo teillä käytössä): antakaan lapsen valita eri tilanteissa kahdesta teidän antamastanne vaihtoehdosta. Esim. kun lapsi ei voi valita, tekeekö iltatoimet isä vai äiti, hän saa valita jonkin muun iltatoimiin liittyvän jutun, vaikka nyt sen, käydäänkö ensin suihkussa vai pestäänkö hampaat. Ehkä tämä on teillä käytössä, ehkä on kokeiltu, mutta ei toimi, mutta jos ette ole kokeilleet, kokeilkaa.
nro 7
Soita perheneuvolaan :) Voi olla että lapsen haasteet loiventuu iän myötä, tai sitten ei. Voi myöhemmin löytyä syy tuolle kaikelle ja saada diagnoosin. 2-vuotias vaan on niin pieni, ettei vielä voida sanoa juuta tai jaata.
Perheneuvolasta saat kuitenkin asiantuntijoiden näkemyksen asiaan ja vinkkejä ja apua jaksamiseen tarvittaessa. Silloin teidän “ongelmista” jää myös jälki johonkin, jos ongelmat jatkuu kun lapsi kasvaa, niin apua on helpompi saada kun sinulla on osoittaa että olet ollut huolissasi jo sieltä saakka.
Sanon omalla kokemuksella tämän, meillä on rakas mutta raskas lapsi. On hyviä päiviä ja hetkiä ja jopa kausia. Ja sitten ihan kamalia. Ollut siitä saakka kun hän oli vauva. Pitkään odotin ja koitettiin pärjäillä. Nyt hän on 8v ja hänellä on todettu laajat oppimisen haasteet, yliherkkyydet ja asperger-piirteet. Ongelmat alkoi kärjistyä eskarissa, vaikka varhaiskasvatuksessa oli kyllä 3-vuotiaasta saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen on annettu 2 vuotta päättää, ja sinusta huokuu epävarmuus tilannetta kohtaan. Ei auta muu kuin ottaa itseäsi niskasta kiinni, ja lopettaa lapsen pompottelu. Lasta pitää opettaa ja kouluttaa vauvasta asti, eikä vasta kun ongelmia ilmenee.
Vauvoja ei voi opettaa eikä kouluttaa, heille voi vain luoda perusturvallisuutta vastaamalla heidän tarpeisiinsa.
Perusturvallisuudesta ja huomion tarpeesta tässäkin on kysymys. Yksi minuutti positiivista huomiota vastaa kymmentä minuuttia negatiivista, ja viisi minuuttia pyytämättä tullutta huomiota vastaa tuntia väkisin haettua huomiota.
Tiedän, ap. Varmasti olet huomioinut lastasi. Mutta tilanteessa, jossa olet kotona vastamelukuulokkeet päässä, ikään kuin koukutat hänet vaatimaan lisää. Hän kokee rakkautesi ehdollisena ja alkaa tavoitella sitä sinnikkäämmin.
Kyllä se lähtee sieltä, niin kuin kaikki muukin. Äiti on voinut olla hysteerisenä ja ajatella olevansa ainoa pätevä hoitaja vauvalle, JA taaperolle. Kyllähän se perusturvallisuus järkkyy, jos lapsella on vain hysteerisenä kiinni pitävä äiti, ja kukaan muu ei oikein äidille kelpaa lapsen hoitajaksi. Lapsesta tuntuu silloin siltä että jos äiti ei ole näköpiirissä, on jotain pahasti vialla. Jos et tätä ymmärrä, et tiedä oikein asiasta mitään. Ap:han on ollut lapsen kanssa paljon, joten siitä ei tässä nyt ole kyse että vauvan ja lapsen kanssa ei olisi äiti ollut, ja siksi lapsi olisi tällainen.
Älä välitä tällaisista vastauksista. Näitä kirjoittavat yleensä ne joilla on omassa elämässä jotain hampaankolossa. Joku isä, jolla erimielisyyksiä lapsen äidin kanssa tai vaikkapa mummo, joka ei ole saanut omasta mielestään riittävää roolia lapsenlapsen elämässä. Sitten kaikessa nähdään ne oman elämän ongelmat ja puretaan ulos.
Kyllä äidin kuuluukin olla alle 2-vuotiaassa kiinni, ja 2-vuotiaalla on eroahdistus pahimmillaan, joten on ymmärrettävää että äiti on tärkein silloin. Totta kai tuollainen käytös voi viestiä myös, että lapsella ilmenee haasteita myöhemmin. Monet erityislasten äidit huomaavat jälkikäteen, että lapsen haasteet oikeastaan näkyivät jo pienenä, mutta olivat selitettävissä silloin lapsen iällä. Kyllä teillä kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä on ihan vain eroahdistus yhdistettynä temperamenttiseen luonteeseen! Ota omaa aikaa reippaasti ja jätä lapsi miehen hoitoon. Lukekaa 2-vuotiaan uhmaiästä jne. Kyllä se oikeasti helpottaa ajan myötä!
Oma lapseni on autistinen, ja voi sitä määrää kuinka jotkut sukulaiset etsivät syytä minun kasvatuksesta jne. En pystynyt lasta pienenä jättämään helposti hoitoon, kun lapsi koki niin jäsentymättömästi maailman ettei pärjännyt vauvana/taaperona kuin parin ihmisen kanssa. Silloin juuri kuulin näitä höpö höpö kommentteja, eivätkä edes diagnoosin myötä kyenneet ymmärtämään, että lapsella itsellään on sellaisia haasteita ettei häntä voi viedä yhtenä päivänä Martalle hoitoon ja toisena Riitalle. Ja jos Martta ja Riitta eivät ymmärtäneet lapsen haasteita ja mukauttaneet toimintaa siihen, niin valitettavasti sitten se helposti näkyy Martalle ja Riitalle niin että äiti on niin kiinni lapsestaan ettei luota muiden hoitoon.
Haet apua perheneuvolasta.