Terveisiä makeanhimon tuolta puolelta
Ajattelin laittaa lohdutukseksi syömisen kanssa kamppaileville kanssasisarille. Olen palailemassa takaisin kasvisruokavalioon/välimerenruokavalioon, ja on pakko vähän kehua tätäkin, kaiken karppihehkutuksen keskellä. Karppien puheista saa sen käsityksen, että hiilareita syövän ei ole mahdollista olla pirteä ja hyvinvoiva, ja hiilarit on suorin tie turvotukseen ja lihavuuteen ja ties mihin kauheuteen. Näinhän se ei ole, vaan lähes mikä tahansa ruokavalio piristää ja virkistää, jos se on OIKEASTI terveellinen.
Harva karppi on ryhtynyt karppaamaan oikealta virallisterveelliseltä ruokavaliolta, vaan kyllä se ruokavalio on usein ollut varsinainen ravitsemusterapeutin painajainen. Johan sen kertovat karppien huimat painonpudotusluvutkin. Tuskin niitä 20-30+ kiloa ylipainoa on hankittua ihan vaan täysjyväriisiä ja porkkanaa puremalla. Ei ihme siis että karppi siis tuntee olonsa loistavaksi. Mutta saman vaikutuksen saa aikaan kyllä muillakin ruokavalioilla. Usein ravintoaiheisista keskusteluista saa sen kuvan, että Suomen kansa olisi jotenkin säännönmukaisesti virallisterveellisellä, mutta eiköhän aika harva oikeasti yllä siihen, ja suurin osa syö liikaa sitä mitä virallisterveellinenkin kammoaa, eli _huonoa hiilaria_. Eli pullaa, karkkia, vaaleaa leipää. Rasvoissa painotus on sitten erilaisempi karpeilla ja virallisterveellisellä.
Mutta sitten varsinaiseen asiaan, mikä unohtuu aina kun kiireen jne. vaikutuksesta luisuu takaisin "hiilarihelvettiin". Kauhea makeanhimo ei ole mikään sellainen olotila, joka on ihmisellä välttämättä oltava. Kun noudattaa säännöllisiä ruokailuaikoja ja syö terveellisesti, makeanhimolle voi oikeasti heittää hyvästit. Sitä ei millään voi uskoa silloin kun hiilarinhimo on kauheimmillaan, tiedän sen itse mitä parhaiten. Tuntuu siltä että elämän ilman suklaata ja kaikkea epäterveellistä ei ole mahdollista olla kivaa, vaan ainaista kitkutusta houkutusten välttämseksi.
Noh, söin tuossa lounaaksi avocado-raejuustotahnalla ja vihanneksilla päällystettyä ruisLEIPÄÄ (kauhistus), ja porkkana-ananas-aplarimehu-smoothien, eikä mikään maailmassa saisi mua nyt laittamaan suuhuni karkkia, suklaata, pullaa tai sipsejä. Pari iltaa sitten piti herkutella pizzalla pitkästä aikaa, mutta en kerta kaikkiaan halunnut sitä. Sen sijaan käytin järjettömän pitkän ajan kokatakseni linssi-kasvis-makaronilaatikkoa :).
Eli jos haluat heittää hyvästit roskaruoalle, aloita vaikka pienesti aamiaisesta. Vaihda se terveellisempään. Sitten parin viikon päästä lounas jne. TAKAAN, että vähän ajan päästä valinnat muuttuu automaattisesti hyviksi, koska sitä huonoa ravintoa ei enää HALUA syödä. Näin ainakin karppauksessa (kuulopuheiden mukaan) ja tässä kasvis/välimerivaihtoehdossa. Tsemppiä!
Karppaus ei minua kiinnosta tippaakaan kun en syö lihaa mutta tuolla välimeren ruokavaliolla (tai Harvardin ns. absoluuttisesti terveellisen, on hyvin samankaltainen) pysyn tosi hyvin kunnossa ja hoikkana. En kaipaa makeaa, mutta olen huomannut että jos tästä lipsuu niin menee helposti kokonaan raiteiltaan. Mikä parasta, voin kuitenkin ottaa palasen suklaata ruoan jälkeen, ikään kuin seuraksi, eikä se haittaa mitään. Ei se vaan maistu yhtään hyvältä.