Riitelettekö omien vanhempienne kanssa? Mitä riidat koskevat?

Lapsena riitelin vanhempien kanssa joka päivä, mutta aikuisena en ollenkaan, koska nyt saan päättää omista asioistani itse eikä riitelemiseen ole enää syytä.

En ole kummankaan kanssa riidellyt varmaan täytettyäni 20 vuotta. Kun olin teini, riideltiin todella paljon. Mistä te oikein riitelette? Näettekö liian usein?

Minä en riitele, mutta sisareni ja äitini riitelevät. Äiti jakelee "hyväntahtoisesti" neuvoja lastenkasvatuksesta, rahankäytöstä ja milloin mistäkin ja syyllistää siskoani. Riidaksihan se aina menee. 

Minä olen aika joustamaton luonne, enkä siedä neuvoja laisinkaan. Niinpä neuvominen loppuu aina heti alkuunsa, jos äitini sellaista edes uskaltaa yrittää. 

Näyttää olevan niin, että hyväntahtoisia neuvojia on paljon enemmän kuin ihmisiä, jotka neuvoja haluavat kuunnella.

Minä en ole ollut isäukon kanssa puheväleissä sen jälkeen kun hän jouluna 96 joi minun viimeisen saunakaljani salaa.

Nähdään n. kerran kuussa. Joskus useammin. Isäni saattaa kehittää riidan esim. siitä, että hän on jossain keskustelussa kokenut, ettei häntä ole kohdeltu riittävän kunnioittavasti. Sellaisia asioita, joita kukaan muu ei ole huomannut kuin hän. Sitten vanhempani pitävät mykkäkoulua tosilleen ja äiti soittelee itkuisia puheluita meille lapsille. Miten tämän saa loppumaan?

...

Eipä tule riideltyä vaikka neuvojakin on joskus tullut.

Onko täällä ketään, joka samaistuisi mun ongelmaan? Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä ketään, joka samaistuisi mun ongelmaan? Ap

No toisaalta, ei vanhemmat mutta eräs toinen henkilö on tuollainen drama queen. Ei kai siinä auta kuin vähentää puhumista, ettei sano niin usein väärin.

Mies riitelee äitinsä kanssa. Äitinsö suuttuu jos ei soita tarpeeksi usein, ei vastaa heti hänen puheluun, muutetaan liian kauaksi hänestä, miehen lapselta leikataan hiukset/värjätään(teini) jne. Mykkäkoulua viikko tolkulla. Aivan mahdoton anoppinakin. Koko suku ja appi hyssyttelee kun se on aina ollut sellainen. Jos hän väittää mustaa valkoiseksi, niin muut myötäilee, koska muuten tulee draamaa.

Minulla mukavat ja normaalit vanhemmat.

Siivouksesta. Äitini mielestä meillä ei ole tarpeeksi siistiä :) Täytän ensi vuonna 50.

No en riitele 😄 Itse en varmaan jaksaisi pitää yhteyttä sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa tulisi aina riitaa.

Mun äidillä tapana nolata mut julkisesti puolituttujen edessä, pahoitan siitä mieleni ja kun sanon tästä äidille äiti suuttuu.

Sama riita käydään läpi noin kerran vuodessa.

Isän kanssa riidellään politiikasta. Muuten ei mistään,

Äitini ja minun riidat koskee yleensä hänen rasismiaan. Ei ne mitään ilmiriitoja ole, mutta sellaista ”älä nyt taas jaksa” ja ”et puhu lasten kuullen tuollaista”. Ja hän sitten tiuskii jotain takaisin. Ei näitä voi mitenkään sopia tai ratkaista.

Ap, samaistun tuohon anopin kautta. Hän on manipuloiva ja uhriutuva. Siitä pitää vaan olla välittämättä. Kaikenlaiset selvitysyritykset vain paisuttavat tilannetta, kun sitä huomiota hän juuri haluaa.

Voi kun äitini kanssa voisikin riidellä! Mutta ei! Hän aloittaa marttyyrina ulisemaan että on huono äiti ja lähtee ovet paukkuen. Ei kestä minkäänlaista kritiikkiä eikä osaa todellakaan riidellä. Se on harmi koska olisi selvitettävää. Joskus sitten piikittelen menneestä ja siihen se jää koska hän ei osaa kuin vetäytyä. Hirveä ihmistyyppi, ikinä en ottaisi kumppaniksi!

Isäni on niin etäinen että emme riitele.

Omien vanhempien ja appivanhempien kanssa riidanaiheet ovat samat: syyllistäminen siitä ettei heitä tavata tarpeeksi usein ja meidän asioihin puuttuminen tunkeilevasti , jatkuvat neuvot. Isäni yrittää puuttua mieheni asioihin, anoppi taas kyttää ja vahtaa minua.

Appivanhempiin otan etäisyyttä, omille vanhemmilleni sanon napakasti että nyt ei olla tulossa tai kaivata neuvoja. Siitä seuraa suuttumista ja sanomista.

Surullista tuo riiteleminen ja loukkaantuminen. Usei(mmite)n se kai johtuu meidän kaikkien enemmän tai vähemmän puutteellisista sosiaalisista ja tunnetaidoista. Ja rakkaiden ihmisten negatiivisiksi koetut reaktiot satuttavat tietysti paljon enemmän kuin jonkun random-tyypin sanomiset tai tekoset. Sitten suututaan ja mökötetään.

Muistetaan kuitenkin, että lähes aina vanhempien rasittavalta tuntuvan neuvomisen takana piilee rakastava huolenpito meistä. Yritetään olla armollisia itsellemme ja toisillemme, asettua toistemme kenkiin ja nähdä se hyvä motiivi ja välittäminen, vaikka niiden ilmaiseminen sellaisenaan voikin olla haasteellista.

Narsisti äidin kanssa menee hermot. Voi että se sinun siskosi on niin ihmeellinen (=sinä et). Mikä sinunkin virkasi on, mitä sinäkin olet olevinasi? (=kun et tee ja juokse hänen pillinsä mukaan) jne, jne..... Ja pakko myöntää, en rakasta äitiäni, enkä myöskään olla tekemisissä hänen kanssaan.