Lue keskustelun säännöt.
Vanhempienne sotatraumat
25.08.2020 |
Olen itse syntynyt 90-luvulla ja olen kuullut aikuisten puhuvan vanhempiensa, usein isänsä, sotatraumoista. Oma vaarikaan ei tahtonut puhua, vaikka oli tuolloin lapsi.
Kaverin vanhemmat olivat venepakolaisia, isä oli alkoholisti, myöhemmin myös skitsofreenikko. Rankkaa perheväkivaltaakin oli. Sitä tuntui ja tuntuu kamalalta katsoa vierestä..
Suomen sotaveteraanien ja lottien osalta: miten vanhempienne sotatraumat ilmenivät arjessa?
Tämä on tabu ja herkkä aihe, arvostan jos joku haluaa kertoa. Pidetään ketju asiallisena!
Kommentit (3)
Minun äitini on sotaorpo. Helvetillinen lapsuus oli meillä. Traumat näkyvät hänessä edelleen vaikka on 89. Hän on kasvanut täysin kieroon, narsistinen, takertuvainen, jollain tapaa lapsen tasolle jäänyt ja täysin itsekeskeinen.
Kärsin itse nuorena posttraumaattisesta stressihäiriöstä hänen takiaan. Toivottavasti olen nyt onnistunut olemaan siirtämättä traumaa enää omille lapsillein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta "sodan jälkeen trauma".
Sodan jäljet näkyvät vielä sinussakin.
Mahdatkohan täältä löytää vastaajia? Olen 50v ja mun vanhemmat on syntyneet -48 ja -51 eli kummallakaan ei ole mitään muistikuvaa sodasta. Äidin puolelta vielä isovanhemmatkin oli -25 ja -26 eli eivät ehtineet sotaan sen enempää lottana kuin sotilaanakaan. Äidin äiti joskus puhui Helsingin pommituksista, mutta hänkin käänsi ne enemmän semmoiseksi seikkailuksi kuin tragediaksi, varmaan ihan itseään suojellakseen? Eli kaukana alkaa olla sodan kokeneet sukupolvet, mikä on tietysti hyvä, jos miettii mikä se toinen vaihtoehto olisi.