Yksinäisyys

Mun oli tänä vuonna tarkoitus hommata irl kavereita, korona tuli vähän väliin...

Mene johonkin sellaseen harrastukseen jossa vaan istutaan ja jutskaillaan, vaikka keramiikkapajalle. Sitten pakotat itsesi juttelemaan.

Mulla ei ole oikein koskaan ollut ystävää eikä siis nytkään. Olen väkivaltaisen raivohullun narsistin lapsi, ja tämä vanhempi esti kaverisuhteet lapsena ja varmaan olin outo ja kummallinen, väkivalta jota koin, näkyi minusta (eräs koululaveri aikuisena sanoi että huomasi sen silloin).

Olen kiltti, empaattinen ja mukava, mutta varmaan lapsuus jotenkin näkyy minusta ja ihmiset jotenkin katsovat ohi ja läpi eli ehkä olen huomaamaton. En osaa kehua tai olla suuna päänä äänessä. Yksin ollaan ja tullan olemaan.

Käytän aikani opiskeluun, väittäriä teen nyt.

Mulla ei ole ystäviä eikö kukaan soita, ei edes vanhemmat, juoppoja ovat eikö mitään välejä ole. Oikein säikähdän jos puhelin soi, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa joku soittaa. Siis omaan luuriin, työluuri on eri.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole oikein koskaan ollut ystävää eikä siis nytkään. Olen väkivaltaisen raivohullun narsistin lapsi, ja tämä vanhempi esti kaverisuhteet lapsena ja varmaan olin outo ja kummallinen, väkivalta jota koin, näkyi minusta (eräs koululaveri aikuisena sanoi että huomasi sen silloin).

Olen kiltti, empaattinen ja mukava, mutta varmaan lapsuus jotenkin näkyy minusta ja ihmiset jotenkin katsovat ohi ja läpi eli ehkä olen huomaamaton. En osaa kehua tai olla suuna päänä äänessä. Yksin ollaan ja tullan olemaan.

Käytän aikani opiskeluun, väittäriä teen nyt.

Onpa surullista mutta arvostan että selvinnyt... Minulla ihan tavallinen lapsuus mutta minulla taitaa olla add tai jokin vastaava nepsy asia. Sekin varmaan vaikuttaa mutta olen muuten ihan tavallinen perheellinen keski ikäinen nainen

Melkein olisin voinut itse kirjoittaa tuon ap:n tekstin. Olen jo niin tottunut yksinäisyyteen, että se tuntuu turvallisimmalta olotilalta.

Melko yksin olen eikä todellakaan ole ollut yrityksen puutetta. Pieni paikkakunta, ja ihmisillä omat ystäväpiirit, joihin ei mahdu. Kolme parasta ystävääni ovat todella sisäänpäin kääntyneitä. Pari kertaa vuodessa soittavat. Itse soitan useammin. Asuvat kauempana. Tapahtumiin eivät lähde. Kaikki he ovat lapsettomia. Itsellä kolme lasta ja silti aikaa ystäville.

Facesta, netin kaverihakupaikoista ja töistä olen yrittänyt ystäviä saada. Yhteen vertaistukiryhmäänkin menin ja heti sain faceen kaveripyynnön. Muutaman viestin tälle ihmiselle olen laittanut. Toki vastasi, mutta sieltä päin ei sitten ole tullut uusia yhteydenottoja. Muutamalle työkaverille olen joskus lomilla soittanut. Eivät ole soitelleet takaisin. Vaikeaa on.

Mistä päin olette? Itse Pohjois-Suomesta ja kaipaan ystäviä.

Sitten on vaan pakotettava itsensä sinne Epämukavuusalueelke edes jodkus. Että voisi tutustua pitää vaan mennä jollain keinolla tilanteisiin.

Ja muistaa kiittää itseään.

Rohkeutta ja uteliaisuutta! Joskus onnistuu joskus ei, mutta kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vaan pakotettava itsensä sinne Epämukavuusalueelke edes jodkus. Että voisi tutustua pitää vaan mennä jollain keinolla tilanteisiin.

Ja muistaa kiittää itseään.

Rohkeutta ja uteliaisuutta! Joskus onnistuu joskus ei, mutta kokemusta.

Kerroin kyllä että yritystä on ollut ja uskallan kyllå jutella. Siitä ei ole kyse. Olen vain tosi samanlaisen kuuloinen kuin joku toinenkin joka kirjoitti että en ole suunapäänä vaan aluksi vähän seuraan sivusta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mistä päin olette? Itse Pohjois-Suomesta ja kaipaan ystäviä.

Voi kun kaukaa, itse kanta hämeestä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vaan pakotettava itsensä sinne Epämukavuusalueelke edes jodkus. Että voisi tutustua pitää vaan mennä jollain keinolla tilanteisiin.

Ja muistaa kiittää itseään.

Rohkeutta ja uteliaisuutta! Joskus onnistuu joskus ei, mutta kokemusta.

Ei onnistu koskaan. :.(

Sama täällä, mies ja lapsi löytyy, mutta ei yhtään ystävää. Ei ketään kelle soittaa tai laittaa viestiä. Yksin lapsen kanssa päivät vietän. Äitikavereitakaan en ole saanut. Tutustuminen uusiin ihmisiin on kyllä aika vaikeaa aikuisiällä. Olisi ihana jos olisi edes yksi ystävä! Itse asun Joensuussa.

Vierailija kirjoitti:

Melko yksin olen eikä todellakaan ole ollut yrityksen puutetta. Pieni paikkakunta, ja ihmisillä omat ystäväpiirit, joihin ei mahdu. Kolme parasta ystävääni ovat todella sisäänpäin kääntyneitä. Pari kertaa vuodessa soittavat. Itse soitan useammin. Asuvat kauempana. Tapahtumiin eivät lähde. Kaikki he ovat lapsettomia. Itsellä kolme lasta ja silti aikaa ystäville.

Facesta, netin kaverihakupaikoista ja töistä olen yrittänyt ystäviä saada. Yhteen vertaistukiryhmäänkin menin ja heti sain faceen kaveripyynnön. Muutaman viestin tälle ihmiselle olen laittanut. Toki vastasi, mutta sieltä päin ei sitten ole tullut uusia yhteydenottoja. Muutamalle työkaverille olen joskus lomilla soittanut. Eivät ole soitelleet takaisin. Vaikeaa on.

Sinullakin yritystä ollut, arvostan. Minäkin olen kiinnostunut hyvin monista asioista ja lähtisin mielelläni esim museoihin, metsäretkelle, kahville mutta myös ravintolat ja risteilyt ihan kivoja joskus. Tykkään myös keskustella syvällisiä, ja vaikeatkaan aiheet ei vieraita. Hyvä toki välillä keskustella kevyemmistäkin aiheista... Olen myös kiltti jq empaattinen sekä hyvä kuuntelemaan että en ymmärrä missä vika???

Mulla ei ole yhtään kavereita/ystäviä. En tarkalleen itsekään osaa sanoa mikä siinä on. Viimeksi ollut kavereita joskus teini-ikäisenä, silloinkin vain pari ja aika vaikeat tai etäiset välit oli niihinkin. Ehkä olen niin vaikea, outo ja ujo. Kyllä sitä joskus apeana miettii, että miten näin on päässyt käymään. Luulenpa, että en vaan ole törmännyt niihin tarpeeksi samanhenkisiin ihmisiin vieläkään. Ehkä en koskaan törmääkään. Pitää silti elää tätä elämää ja koittaa nauttia joka päivästä, vaikka sitten vain omasta seurastaan. :) Mutta ei toki luovuteta ihmisten suhteen ja koitetaan hakeutua ihmisten pariin ja tutustua muihin, tsemppiä ap:)

Kolmekymppinen mies pk-seudulta.

Koko elämän ajan ollut tosi pieni kaveripiiri, tyyliin 3 kaveria ja vuosien varrella ne on sitten jääneet kokonaan pois. Kaikki vapaa-aika menee yksin ja töiden lisäksi ainut sosialisointi on vanhempien ja nettitreffien varassa.

Olenko vielä kertonut siitä mitään, että mun on erittäin vaikea saada täältä omalta paikkakunnalta uusia ystäviä, koska jostakin syystä eräs haukkumanimeni on levinnyt tällä alueella varmaan joka puolelle. Mulla tuskin on mitään mahdollisuuksia löytää tyttöystävää täältä kaupungista, koska tuskin kukaan tyttö haluaa seurustella sellaisen pojan kanssa, jota oikein tunnetusti kiusataan. Tänäänkin kun töissä käytiin eräällä ammattikoululla, niin jotkut tuntemattomat tyypit haukkui mua sieltä. Sanoivat sen saman niinsanotun lempinimen, millä sadat nuoret mua nimittelevät. Mistäkähän nekin voivat tietää mun niinsanotun lempinimen, vaikka he tuskin tuntevat mun alkuperäisiä kiusaajiani? Mulla ei oo mitään mahiksia varmaan koskaan saada tyttöystävää, ainakaan täältä omalta alueeltani. Yrittääkö ne kiusaajat pitää mua naisettomana lopun elämäni? Mutta kun en halua olla sinkkuna lopun elämää, vaan kaipaan naisen lämpöä ja kosketusta :´( Päivät pitkät lähinnä tuijottelen seiniä, enkä kohta uskalla enää kauppaankaan mennä, kun niitä s a a ta n an teinejä tulee siellä vastaan

Sun pitää muuttaa pois sieltä niin saat uuden alun! Naisia on kaupungeissa

Mä olin nuorempana todella sosiaalinen ja oli paljon kavereita. Olen perheellinen, lapset sain päälle parikymppisenä, toki verotti niitä menoja aikalailla. Nyt kun lapset on isompia niin ei kukaan soita tai kysy kuulumisia.. yksi kaveri piti aktiivisemmin yhteyttä kun oli itse sinkku ja jotenkin hukassa. Tuin häntä paljon, mutta kun kait siitä selvisi ja löysi miehen ni ei ole naista näkynyt juurikaan.

Yhteenkin henkilöön tutustuin tässä mutta huomasin, että hän kaivoi aina näpräsi puhelintaan, jos puhuin omista asioista. Aika yksipuolista kuunnella muita mut sua kukaan ei kuuntele (toki toisen kuunteleminen on myös taito).

Tiedän tunteen, yksinäisyys on perseestä. Töissä onneks on sosiaalisia yhteyksiä, mutta erilaisia kuin kaverit ja ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko yksin olen eikä todellakaan ole ollut yrityksen puutetta. Pieni paikkakunta, ja ihmisillä omat ystäväpiirit, joihin ei mahdu. Kolme parasta ystävääni ovat todella sisäänpäin kääntyneitä. Pari kertaa vuodessa soittavat. Itse soitan useammin. Asuvat kauempana. Tapahtumiin eivät lähde. Kaikki he ovat lapsettomia. Itsellä kolme lasta ja silti aikaa ystäville.

Facesta, netin kaverihakupaikoista ja töistä olen yrittänyt ystäviä saada. Yhteen vertaistukiryhmäänkin menin ja heti sain faceen kaveripyynnön. Muutaman viestin tälle ihmiselle olen laittanut. Toki vastasi, mutta sieltä päin ei sitten ole tullut uusia yhteydenottoja. Muutamalle työkaverille olen joskus lomilla soittanut. Eivät ole soitelleet takaisin. Vaikeaa on.

Sinullakin yritystä ollut, arvostan. Minäkin olen kiinnostunut hyvin monista asioista ja lähtisin mielelläni esim museoihin, metsäretkelle, kahville mutta myös ravintolat ja risteilyt ihan kivoja joskus. Tykkään myös keskustella syvällisiä, ja vaikeatkaan aiheet ei vieraita. Hyvä toki välillä keskustella kevyemmistäkin aiheista... Olen myös kiltti jq empaattinen sekä hyvä kuuntelemaan että en ymmärrä missä vika???

Mä olen aikalailla samanlainen ja mietin miksi en tutustu ihmisiin tai ihmiset halua tutustua muhun..