Työllisyystoimiehdotus hallitukselle: Subutex narkomaanit korvaushoitoon (vaikutus 10 000-200 000 työläistä ja kansalaiset saavat taas liikkua polkupyörillään!)
Olen vapaaehtoistyössäni aika paljon tekemisissä narkomaanien kanssa. Vuosien aikana olen hyväksynyt näkemyksen että kaikkein pahin huume on lääketeollisuuden kehittämä subutex, siinä on jotain jonka vuoksi juuri suomalainen väestö jää siihen koukkuun. Olen nähnyt paljon narkomaaneja jotka ovat selättäneet riippuvuutensa mutta subutex ista narkomaanit sanovat että siitä ei pääse irti, tuntuu että kuolee, se olo on hirveä.
Huume maailmassa naiset ovat hyvin heikoilla samoin kuin siellä kaikki ovat kuoleman ja väkivallan keskellä. Huume maailmassa ei käytetään paljon velkasuhteita ja velat vaihtuvat. On täysin tavallista että velka myydään uudesta velasta tai vaihdetaan huumeeseen. Tällöin seurustelevan naishuumeenkäyttäjän pakko velka muuttua ra is kauk seksi ja niistä asioista ei poliisille puhuta.
Subutexriipouvuutta voidaan hoitaa riippuvuussairautena joka hoidetaan korvaushoidolla. Riippuvuus pysyy, vuosien myötä annosta voidaan ehkä vähentää mutta lääke on sama tai lähes sama kuin riippuvuuden aikaansaanut lääke.
Kun narkomaani pääsee korvaushoitoon hänen elämänsä muuttuu täysin. Kunnon katuhuumeriippuvuuden jälkeen normaalit taloushuolet kyllä kestää, Sähkölaitos ei vie sorakuopalle tai ra is kaa jos maksu on myöhässä. Usein korvaushoitonarkomaani jättää täysin katuelämän, varmaan melkein kaikki. Usein elämään tulee opiskeluja, harrastuksia ja lopulta työ.
Korvaushoitoon on Suomessa vaikea päästä sen vuoksi että koska hoito on pitkäaikainen tai kestää loppuelämän niin lääkärin on oltava varma että riippuvuus on niin voimakas että korvaushoidon voi aloittaa. Jos korvaushoitoon hakeutuu henkilö joka olisi saatu muutenkin terveeksi niin olisi pitänyt käyttää muita keinoja koska korvaushoito viimeistään aiheuttaa riippuvuuden.
Silti kannattaisi auttaa ihmisiä helpommin korvaushoitoon. Subutex ongelma on likaisissa Vuokra kämpissä enimmäkseen. Se voi olla monelle näkymätön mutta kysy poliisilta minkä ongelman hän poistaisi tai lääkitsisi kuntoon ja se on subutex ongelma. Se riippuvuus on niin kova ja kallis että juuri helppoja rikoksia kuten polkupyörävarkauksia on tehtävä.
Asia keskittyy subutex Iin koska siinä lääkkeenä on tutkitut mekanismit ja se on hyväksytty lääke ja myös siksi että vaikka amfetamiinista narkomaani sta suurikin osa pääsee halutessaan irti mutta subutexistä alan kallistua uskomaan että siitä ei ehkä tosiaan edes käytännössä voi päästä irti. Ainakaan jos sitä on saatavissa ryöstämällä tai hakkaamalla joku
Kommentit (3)
En ymmärrä miten joku jää tuohon koukkuun. Ensimmäisellä kerrallahan tuosta oksentaa vatsalaukun tyhjäksi, taju lähtee lopulta. Sekö on tavoittelemisen arvoista?
Vähän ot, tavallaan liittyy asiaan. Katsottuani Narcos-sarjaa olen tullut siihen tulokseen, että valtion pitäisi alkaa myydä ja valmistaa omia huumeita valvotuissa oloissa.
Kun asiaa miettii kylmän rationaalisesti ja jättää tunteet sivuun niin tosiasiahan on, ettei huumeidenkäyttö kieltämällä vähene. Kuten ap kirjoitit niin mukaan tulee ongelmia kun ollaan velkaa väkivaltaisille diilereille ja irtautuminen huumemaailmasta on vaikeaa. Jos kerran korvaushoidon aloittaminen jo auttaa huumeporukoista irtautumiseen niin ehkä laillinen huumeidenkäyttö ehkäisee, että siihen ei koskaan joutuisikaan. Tietenkin huumeiden hintaan lisätään verot mitkä korvaisivat kulut. Tällä tavalla myös saisi tietoa ketkä ja miksi huumeita käyttää ja miten aloittaminen voitaisiin ehkäistä.
Tuo Narcos siis kertoo Pablo Escobarista joka oli vaarallisin huumekauppias ikinä. Nykyäänkin kartellit on ja voi hyvin ja niille ei pitäisi antaa euroakaan jos se on mahdollista välttää samoin kuin muidenkin rikollisryhmien tukemista. Tämä nyt tällaista omaa pohdintaa.
Mielestäni esim. Seilin saaren voisi aktivoida. Vain menolippuja, mutta perillä on päihteitä vapaasti niin paljon kuin polla kestää!