Jääkaapissa nakkipaketti - ideoita ruuaksi?
Olisiko muitakin mahdollisuuksia kuin nakkikeitto tai -kastike?
Kommentit (4)
esim. nakkimunakas tai nakkinuudelia, johon tulee oman maun mukaan kasviksia (vaikka pakastepussista valmiita) sekä nakkia siivuina paistettuna ja nuudeleita, kaikki paistetaan pannulla, nuudelit ensin keitetään
Perinteinen nakit ja ranskalaiset, tai lohkoperunat on tietenkin myös mahdollinen
voit siivuttaa perunat (juustohöylälläkin saa kuorituista helposti ja ohuita)
Vuokaan vuoroin perunasiivuja, sipulia ja nakkisiivuja.
Kun aineet ovat vuuassa, voi kaataa munamaitoa päälle tai kasvikermaa tai kermaa +vettä.
Nesteeseen suola ja mausteet. Jos juustoa, niin päälle raasteena, myös tomattirenkaat päälle käy, vaikka ne kauimmin jääkaapissa olleet, kuitenkin syötävät..Uuniin nakki-perunalaatikko.
Perunamuussista voi tehdä uuniin myös nakeilla latikkoruuan. Soseeseen kunnolla sipulia ja nakkipalaset. Munamaitoon mausteet jotka sekoitetaan nakki-perunasoselaatikkoon. Saa ostaa muistaakseni valmiinakin. Itse tehty on kuohkeata (munamaidon ansiosta)
sitä meillä tehdään usein. Kaveriksi sopii myös riisi.