Iso kaipuu lapsuuteen

Olen nuori aikuinen ja nuoruusaikani on ollut vaikeaa ja vastoinkäymisten täyttämää. Lapsuuteni oli kuitenkin suhteellisen onnellinen ja huoleton. Näen usein unia lapsuuden ajan paikoista (koulusta, pihasta, mummolasta, metsistä, kaupoista...), sen ajan ystävistä ja kavereista ja sukulaisista. Nykyään moni on muuttanut, k*ollut tai muuten vaan tiet ovat vieneet eri suuntiin. Kaipaan monia, pieniä hetkiä lapsuudesta. Sitä, kun kävelin kahden kaverin kanssa kouluun. Sitä, kun kehitimme parhaan ystäväni kanssa tarinoita koulun pihalla. Sitä, kun luokan kanssa katsottiin leffaa ja sai tuoda herkkuja sinne. Sitä, kun laulettiin suvivirsiä kevätjuhlissa ja esiinnyin siellä. Sitä, kun haimme karkkia lähikaupasta lauantaisin. Sitä, kun leikimme monta tuntia pihalla. Sitä, kun saunoimme puusaunassa mummon kanssa. Ja niin paljon muuta. Nykyään monet asiat ovat muuttuneet. Mietin ajoittain, muuttaisinko takaisin lapsuuden maisemiin, mutta pelkään, että uudet muistot himmentävät lapsuuden muistojen voimaa. Kävin kävelemässä siellä vaikeimpina aikoina, hakemassa turvaa ja lohtua. Tiedän, että olen onnekas, koska lapsuuteni on ollut suht onnellinen, mutta silti kaipuu on ajoittain pakahduttavaa, suorastaan kipeää. Olen miettinyt, että kouluttaisinko opettajaksi, sillä kaipaan koulumaailmaa (etenkin ala-astetta) ja niitä onnen hetkiä sieltä. Toisaalta tiedän, ettei se ole sama asia olla opettaja kuin lapsi ja oppilas, etenkin jos luokka tai vanhemmat ovat hankalia ja työ voi olla uuvuttavaa.