IS:"Suomen pitäisi olla EU:n koronaelvytyksen saaja eikä maksaja – koronatappioiden varjolla raha virtaa Suomesta muihin maihin"
Kommentit (13)
Rahavirtoja ohjaa kunkin maan aiempi talouskunto eivätkä koronatappiot.
Ihan totta. Aliarvoidaan ihmisten älyä jos esitetään, että Italiankin kohdalla korjataan nyt (pelkän) koronan vahinkoja kun Italia on ollut konkassa 10 vuotta.
Ja tosiaan edes USAn osavaltiot eivät maksa toistensa velkoja.
Näin se on ollut koko ajan. Suomi on maksajan paikalla EU:ssa. Voihan se silti tuoda turvaa Venäjää vastaan, jolloin se kannattanee maksaa...?
No, meidän pyöreäsilmäinen pikku neuvottelijatyttömme murtui Euroopan yössä-ei voi enää mitään. Paska on matkalla kohti tuuletinta kuin hidastetulla filmilllä.
Vierailija kirjoitti:
Rahavirtoja ohjaa kunkin maan aiempi talouskunto eivätkä koronatappiot.
Ihan totta. Aliarvoidaan ihmisten älyä jos esitetään, että Italiankin kohdalla korjataan nyt (pelkän) koronan vahinkoja kun Italia on ollut konkassa 10 vuotta.
Ja tosiaan edes USAn osavaltiot eivät maksa toistensa velkoja.
Mutta liittovaltio ohjaa rahaa rikkailta osavaltioilta köyhille.
Jan Hurrri on saanut journalistipalkinnon EU:ta koskevista artikkeleistaan, joten kannattaa marinistinkin nyt lukea tämä ajatuksella.
(sukunimi ei muuten läpäise mode-automaattia)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahavirtoja ohjaa kunkin maan aiempi talouskunto eivätkä koronatappiot.
Ihan totta. Aliarvoidaan ihmisten älyä jos esitetään, että Italiankin kohdalla korjataan nyt (pelkän) koronan vahinkoja kun Italia on ollut konkassa 10 vuotta.
Ja tosiaan edes USAn osavaltiot eivät maksa toistensa velkoja.
Mutta liittovaltio ohjaa rahaa rikkailta osavaltioilta köyhille.
Niin kuin tosiaan EU:kin.
Vierailija kirjoitti:
Näin se on ollut koko ajan. Suomi on maksajan paikalla EU:ssa. Voihan se silti tuoda turvaa Venäjää vastaan, jolloin se kannattanee maksaa...?
LOL
Ihan kuin Suomi ei olisi omin avuin pärjännyt silloin kun Venäjä oikeasti oli joku uhka. Silloin kun siellä olisi helposti saatu miljoona työläistä vapauttamaan Suomen proletariaattia. Nyt venäläistä kiinnostaa lähinnä oman Nivan upgreidaaminen X5:n ja ne ketkä Suomen tietää, tietävät että täällä on Prisma mistä saa hyvää juustoa. Kovin fanaattista valloitushalukkuutta tuskin esiintyy.
Missä oli EU kun Brezhnev esitti yhteisiä sotaharjoituksia? Ei missään, eikä tarvittu. Suomi osasi ihan itsekin sanoa, ettei nyt pysty kyllä.

Aamenplottis! Tyhmimpienkin kannattaisi hiljalleen tajuta, että Venäjä-uhka on vain epätoivoinen savuverho oikeiden ongelmien peittelylle. Sillä toki on koko ajan vähemmän ja vähemmän tehoa.
Zhirinovskyhan siellä on ollut viimeisiä, jotka ovat vaatineet Suomen liittämistä emomaan yhteyteen.
Mutta tuossahan joku vuosi takaisin paljastui, että sekin on luullut Suomea Ruotsiksi; Puhui että antaa Suomen pitää tunkkinsa sitten, eihän siellä kuitenkaan osata tehdä muuta kuin huonekaluja. Että näin merkittävä rooli Suomella on Venäjän politiikassa ihan aikuisten oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Näin se on ollut koko ajan. Suomi on maksajan paikalla EU:ssa. Voihan se silti tuoda turvaa Venäjää vastaan, jolloin se kannattanee maksaa...?
Nyt olisi ollut hyvä mahdollisuus ja perustelut muuttaa asetelmaa mutta eihän Paska-Marin siihen kyennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahavirtoja ohjaa kunkin maan aiempi talouskunto eivätkä koronatappiot.
Ihan totta. Aliarvoidaan ihmisten älyä jos esitetään, että Italiankin kohdalla korjataan nyt (pelkän) koronan vahinkoja kun Italia on ollut konkassa 10 vuotta.
Ja tosiaan edes USAn osavaltiot eivät maksa toistensa velkoja.
Mutta liittovaltio ohjaa rahaa rikkailta osavaltioilta köyhille.
Niin kuin tosiaan EU:kin.
Tulonsiirrot eivät ole olleet osa EU:n konseptia ennen kuin nyt. Merkelkin oli yllättynyt miten helposti Marin taipui, ja odottaa samaa ensi kerralla.
Ei täällä jakseta faktoista puhua niiden oikeilla nimillä. Liian vaikea asia, ja voi tuoda mukanaan kognitiivisen dissonanssin.