Voiko manipuloivan, vähän narsistisen ihmisen kanssa oppia olemaan tekemisissä?
Ilman, että itse lopulta vahingoittuu? Sukulainen kyseessä.
Kommentit (25)
Ei pysty, koska löytää aina ennemmin tai myöhemmin heikot kohtasi. Todella kuluttavaa. Riippakivisuhde.
Totta kai voi. Asetat rajat, joiden puitteissa olet hänen kanssana tekemisissä ja ilmoitat heti suoraan hänelle, jos koet hänen hyväksikäyttävän tai toimivat sinua kohtaan ikävästi. Vähän siis kuin koirakoulussa napautat heti palautetta ja katkaiset siltä erää kommunikaation. Vaatii tiukkaa ja vahvaa luonnetta tosin.
Ja ihan ekaksi lopetat kyökkidiagnoosien jakelemisen. Ihmiset voivat olla ikäviä ilman mitään diagnoosiakin. Se on loppupeleissä kunkin omalla vastuulla päättää, miten antaa muiden kohdella itseään. Ja tällä en tietenkään puolustele manipuloivaa käytöstä, vaan sanon sen faktan, että toisen käytöstä et voi muuttaa, omaasi voit.
Jos koet, että tuo alussa mainittu rajojen vetäminen ei toimi, sitten toki katkaiset välit. Ei se aina onnistu, mutta usein kyllä.
Kuluttaa sen verran energiaa joka on muista asioista pois kytätä jatkuvasti omia rajoja ja miettiä mikä koira on haudattuna että en suosittele.
Vierailija kirjoitti:

Jos kyse on lähisukulaisesta, jonkinlaiset välit on usein pakko pitää.
Ja ylipäänsä ihmisten kanssa oleminen vaatii aina jossakin määrin energiaa.
Toki ap sitten itse päättää, mikä kannattaa ja mikä ei, mutta manipuloivan ihmisenkin kanssa olemisesta VOI saada jotain, siis itselleen plussaa. Eivät ihmiset yleensä ole pelkästään ja mustavalkoisesti joko hirviöitä tai enkeleitä.
3

Vaatii toki energiaa ja sukulaiset on sukulaIaisia mutta narsistien kikkailut ON eri asia ja jos minulta kysytään niin vastaan että ei kannata.
Sinuns juoksisin ja lujaa ( kokemusta on ).

Mikä pakko? Mitä siitä saa?
Ei pysty. Mulla oma vanhempi on PAHASTI narsistinen. Oltiin 15v välit poikki ja tein sen virheen että päästin takaisin -huonostihan siinä kävi. Nyt taas välit jäissä mutta tulee kaikkea kautta uhkailua, kiristystä ja muuta pskaa.
Nuo ei parane koskaan eikä ota vastuuta teoistaan koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuluttaa sen verran energiaa joka on muista asioista pois kytätä jatkuvasti omia rajoja ja miettiä mikä koira on haudattuna että en suosittele.
Jos kyse on lähisukulaisesta, jonkinlaiset välit on usein pakko pitää.
Ja ylipäänsä ihmisten kanssa oleminen vaatii aina jossakin määrin energiaa.
Toki ap sitten itse päättää, mikä kannattaa ja mikä ei, mutta manipuloivan ihmisenkin kanssa olemisesta VOI saada jotain, siis itselleen plussaa. Eivät ihmiset yleensä ole pelkästään ja mustavalkoisesti joko hirviöitä tai enkeleitä.
3
Vaatii toki energiaa ja sukulaiset on sukulaIaisia mutta narsistien kikkailut ON eri asia ja jos minulta kysytään niin vastaan että ei kannata.
Ap puhuu "vähän narsistisesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuluttaa sen verran energiaa joka on muista asioista pois kytätä jatkuvasti omia rajoja ja miettiä mikä koira on haudattuna että en suosittele.
Jos kyse on lähisukulaisesta, jonkinlaiset välit on usein pakko pitää.
Ja ylipäänsä ihmisten kanssa oleminen vaatii aina jossakin määrin energiaa.
Toki ap sitten itse päättää, mikä kannattaa ja mikä ei, mutta manipuloivan ihmisenkin kanssa olemisesta VOI saada jotain, siis itselleen plussaa. Eivät ihmiset yleensä ole pelkästään ja mustavalkoisesti joko hirviöitä tai enkeleitä.
3
Mikä pakko? Mitä siitä saa?
No, ensinnäkin. Ap puhuu "vähän narsistisesta", ei siis narsistista. Tuskin on diagnoosia, mutta siis ikävä ihminen.
Sellaisiin voi olla pakko pitää välejä monestakin syystä, jos ovat lähisukua. Esimerkiksi itselläni on sisaruksista yksi manipuloiva komentelija, joka kärsii, jos ei saa määräillä ja olla keskipisteenä. En nyt silti menisi mutuna väittämään narsistiksi, mutta siis sen tyyppinen.
Pakko olla tekemisissä, koska meillä on dementoituneet vanhemmat, joiden asioiden hoidossa tarvitaan kaikkia meitä lapsia ja tuo komentelija saa asioita hoidettua, vaikka ihmisenä onkin hankala.
Toisaalta hän osaa halutessaan olla aivan loistavaa seuraakin, hauska ja älykäs, kunhan saa siis olla kukkona tunkiolla.
Eli hänessä on rasittavat ja hyvät puolensa. Kuten enemmistössä ihmisiä.
3
Kukaan ei vaadi ja omien mielipiteiden ilmaiseminen ei ole manipulointia. Oletko skitso kun olet noin ulkoapäin ohjautuva.

Jankkaa jos huvittaa, vähän tai paljon narsistinen, enemmän ongelmia kuin iloa. Kaupanpäälliseksi alkaa itsekin luulla että sitä touhua todella tarvitsee katsella ja on ansainnut ne manipuloinnit ja muut. Kun pysyy erossa niin ongelma katoaa.

Jaa minä jankkaan, sinä et? 😂 Minä vastasin kysymyksiin. Jos et halua vastauksia, älä kysy. Olemme tästä nyt eri mieltä, minusta on todellakin eri asia, onko ihminen komentelija ja manipuloiva muuten vaan ja ajoittain - vaiko oikea narsisti. Jälkimmäiseen pitäisin itsekin hajurakoa, mutta ei ap sellaisesta aloituksessaan puhunut. Älä sinäkään käy erilliskeskustelua.
Hyvin harva ihminen on pyhimys ja pelkästään hyvää lähimmäisilleen antava tyyppi.
3
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vaadi ja omien mielipiteiden ilmaiseminen ei ole manipulointia. Oletko skitso kun olet noin ulkoapäin ohjautuva.
Sivusta: ”skitsot” ohjautuvat juurikin sisältäpäin. Ei kannata heitellä loukkauksia, joiden sisältöä ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuluttaa sen verran energiaa joka on muista asioista pois kytätä jatkuvasti omia rajoja ja miettiä mikä koira on haudattuna että en suosittele.
Jos kyse on lähisukulaisesta, jonkinlaiset välit on usein pakko pitää.
Ja ylipäänsä ihmisten kanssa oleminen vaatii aina jossakin määrin energiaa.
Toki ap sitten itse päättää, mikä kannattaa ja mikä ei, mutta manipuloivan ihmisenkin kanssa olemisesta VOI saada jotain, siis itselleen plussaa. Eivät ihmiset yleensä ole pelkästään ja mustavalkoisesti joko hirviöitä tai enkeleitä.
3
Mikä pakko? Mitä siitä saa?
No, ensinnäkin. Ap puhuu "vähän narsistisesta", ei siis narsistista. Tuskin on diagnoosia, mutta siis ikävä ihminen.
Sellaisiin voi olla pakko pitää välejä monestakin syystä, jos ovat lähisukua. Esimerkiksi itselläni on sisaruksista yksi manipuloiva komentelija, joka kärsii, jos ei saa määräillä ja olla keskipisteenä. En nyt silti menisi mutuna väittämään narsistiksi, mutta siis sen tyyppinen.
Pakko olla tekemisissä, koska meillä on dementoituneet vanhemmat, joiden asioiden hoidossa tarvitaan kaikkia meitä lapsia ja tuo komentelija saa asioita hoidettua, vaikka ihmisenä onkin hankala.
Toisaalta hän osaa halutessaan olla aivan loistavaa seuraakin, hauska ja älykäs, kunhan saa siis olla kukkona tunkiolla.
Eli hänessä on rasittavat ja hyvät puolensa. Kuten enemmistössä ihmisiä.
3
Jankkaa jos huvittaa, vähän tai paljon narsistinen, enemmän ongelmia kuin iloa. Kaupanpäälliseksi alkaa itsekin luulla että sitä touhua todella tarvitsee katsella ja on ansainnut ne manipuloinnit ja muut. Kun pysyy erossa niin ongelma katoaa.
Jaa minä jankkaan, sinä et? 😂 Minä vastasin kysymyksiin. Jos et halua vastauksia, älä kysy. Olemme tästä nyt eri mieltä, minusta on todellakin eri asia, onko ihminen komentelija ja manipuloiva muuten vaan ja ajoittain - vaiko oikea narsisti. Jälkimmäiseen pitäisin itsekin hajurakoa, mutta ei ap sellaisesta aloituksessaan puhunut. Älä sinäkään käy erilliskeskustelua.
Hyvin harva ihminen on pyhimys ja pelkästään hyvää lähimmäisilleen antava tyyppi.3
Ap ei puhunut aloituksessa itseasiassa juuri mitään? Sinä kyllä hyvinkin jankkaat kommenttini pohjalta joka on ihan kuten ennenkin, lisäilitpä mukaan analyysejasi tai et. Ei kukaan ole väittänyt että useat ihmiset on pelkästään pyhimyksiä eikä sillä edes ole mitään tekemistä aloituksen kanssa.
Ei ole pakko eikä kannata olla vaikka olisi miten sukua. Uupuu vain.
Millä tavalla manipuloiva henkilä on kyseessä? Voitko antaa esimerkin tai pari?
Moni opettelee, kun luulee sen olevan pakollista. Ja kyllä siinä aina vahingoittuu.
Se rasittaa ja nävertää sua. Muutut ehkä huomaamattasi varuillaan olevaksi, puolustelevaksi, kiukkuiseksi.
Niin tai näin, annat huomiotasi tälle kiusankappaleelle. Voit käyttää aikasi paremmin.