Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako masennuslääkkeitä tässä tilanteessa syödä?
14.08.2020 |
Kävelin juuri psykiatrin vastaanotolta mukanani elämäni ensimmäiset mt-diagnoosit: pitkäikainen masentuneisuus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Minulle määrättiin Venlafaxinia aloitusannoksesta 35mg siirtyen 75mg. Parin kuukauden päästä minulle voidaan kirjoittaa lausunto, jolla pääsen Kelan korvaamaan psykoterapiaan.
Nyt kaipaisin kokemuksia siitä, mitä minun kannattaisi tässä tilanteessa tehdä. Taustaa: minulla on vaikea lapsuus, jota olen vasta nyt hankalan elämäntilanteen ja ongelmien kärjistymisen myötä alkanut käsitellä. Koen, että pystyn tunnistamaan syyt pahaan olooni ja ahdistukseeni, ja minua auttaisi eniten se, että saisin puhua näistä ongelmista, käsitellä ja työstää niitä. Odotan psykoterapiaa kovasti. Toisin sanoen uskon ongelmieni johtuvan enemmän minulle tapahtuneista asioista kuin varsinaisesti aivokemioistani, vaikka eiväthän nämä asiat ole yksiselitteisiä.
Olin lisäksi yllättynyt tuosta masennusdiagnoosista, koska en ole kokenut itseäni masentuneeksi. Käyn töissä ja rakastan työtäni, pystyn innostumaan helposti ja saamaan valtavasti iloa pienistäkin asioista. Nautin ystävien seurasta ja olen elämäniloinen. Totesinkin psykiatrille, että en ole masentunut, olen ahdistunut, stressaantunut ja pelokas. Ongelmanani on siis ollut erityisesti aamuisin ilmenevä ahdistuneisuuden ja stressaantuneisuuden tunne sekä yöheräily. Psykiatrin mielestä tuo kertoo myös masennuksesta.
Olen nyt lukenut noista minulle määrätyistä lääkkeistä, ja hirvittää ajatuskin vuosien lääkekoukkuun joutumisesta. Noita kun pitää käyttää oireiden lievityttyäkin, ja lopettaminen voi olla pitkä ja tuskallinen prosessi. Lisäksi sivuvaikutuslistaa katsoessani tulin siihen tulokseen, että jos saan edes osan noista, on se pahempi kuin nämä nykyiset oireeni. Pelkään, että lääkkeet sotkevat asiat pahemmaksi kuin ne alun perin olivat. Eniten hirvittää ajatus siitä, etteivät tunteeni ja kokemukseni olisi sellaisia kuin "oikeasti", tunne-elämäni olisi latistunutta, iloa ja surua olisi vaikea tuntea ja nauraminenkin saattaisi jäädä pois. Seksuaalisuudesta puhumattakaan.
Mitä mieltä olette, kannattaisiko tässä tilanteessa ainakin kokeilla sitä psykoterapiaa, asioiden käsittelyä, ystäville puhumista ja itsestä hyvää huolta pitämistä noin muutenkin? Ymmärrän, etteivät nämä auta kun kärsit vaikeasta masennuksesta etkä pääse sängystä ylös, mutta minä olen täysin toimintakykyinen. Ja kun menen psykiatrilta parin kuukauden päästä hakemaan lausuntoa psykoterapiaan, voinko pokkana ilmoittaa, etten ole syönyt hänen määräämiään lääkkeitä?
Kiitos jo etukäteen :)
Kommentit (20)
Itse teet sen päätöksen otatko vai etkö. En rupea kenellekään suosittelemaan yhtään mitään otatko vai etkö. En ole asiantuntija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et varmaan saa sitä psykoterapialähetehommelia, jos et ala napsia noita lääkkeitä. Jos olisin sinä näillä tiedoilla ja kokemuksilla, en todellakaan aloittaisi mitään psyykenlääkkeen nappailua. Se tie on tie helvettiin. Omat oikeat tunteesi häviävät, ja se on paskinta. Ja se eroon pääseminen lääkkeistä, oh shit! Et välttis pääse niistä koskaan eroon.
T. 5 kuukautta lääkkeetön ja elämä alkaa vähitellen tuntua oikealta elämältä. Sertralin lääkitys monta vuotta
Tuo Venlan lopettaminen on kuin heroiinista vieroittautuisi. Kun tuosta selviät, saatat olla taas lähtöpisteessä, eli oireet palaavat. Valitettavan usealla se on loputon kierre. Jos pärjäät ilman, ei kannata aloittaa. Jopa jotkut lääkärit ovat suostuneet jo myöntämään, etteivät lääkkeet välttämättä kannata lievien masennusoireiden yhteydessä.
Suosittelen meditaatiota ja nykyhetkessä elämistä. Tunteet ja ajatukset tulevat ja menevät. On kokemusta psykiatriasta, lääkkeistä ja traumoista.
Vierailija kirjoitti:
Itse teet sen päätöksen otatko vai etkö. En rupea kenellekään suosittelemaan yhtään mitään otatko vai etkö. En ole asiantuntija.
Harvinaisen hyödyllinen kommentti. Miksi tällaisia vaivaudutaan kirjoittamaan? Kokemuksia tässä kysyttiin. Jos sinulla ei ole ap:n asiasta mitään kokemusta, älä osallistu ketjuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En aloittaisi masennuslääkkeitä, niistä on todella vaikea päästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Et varmaan saa sitä psykoterapialähetehommelia, jos et ala napsia noita lääkkeitä. Jos olisin sinä näillä tiedoilla ja kokemuksilla, en todellakaan aloittaisi mitään psyykenlääkkeen nappailua. Se tie on tie helvettiin. Omat oikeat tunteesi häviävät, ja se on paskinta. Ja se eroon pääseminen lääkkeistä, oh shit! Et välttis pääse niistä koskaan eroon.
T. 5 kuukautta lääkkeetön ja elämä alkaa vähitellen tuntua oikealta elämältä. Sertralin lääkitys monta vuotta
Kysyin psykiatrilta tänään vastaanotolla, estääkö lääkkeiden syömättä jättäminen pääsyn Kelan korvaamaan psykoterapiaan. Hänen mukaansa ei, mutta toivotaan näin. Ilmeisesti siellä ei kuitenkaan kannata valehdella, että on syönyt lääkkeitä? Ilmeisesti näkee koneeltaan, onko ne noudettu vai ei?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en osaa sanoa mitään muuta kun että mulla oli hyviä kokemuksia Sertralinin käytöstä. Käytin 15 vuotta paniikkioireisiin ja sain niillä helpommin unta jostain syystä. Eivät väsytä, mutta nukkumisen laatu oli hyvää ja syvää. Nyt olen ollut vuoden ilman ja nyt univaikeudet ovat taas palanneet. Nukun 4-5 tuntia joka yö ja unessa pysyminen on hankalaa. Pitää varmaan käydä puhumassa lääkärin kanssa josko lyhyt kuuri Sertralinia olisi paikallaan.
Hieman vaikeaa käydä hyödyllistä terapiaa jos blokkaat lääkkeillä normaalin tunne-elämäsi ja ajattelukykysi. Jopa grammaisen panadolin on tutkittu vähentävän henkilön empatiakykyä. Mitä luulet että psyykelääkkeet tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keskivaikeasti masentunut ja mulla menee olantsapiini ja mirtatsapiini. Omalla kohdallani välttämättömiä. En ole huomannut tunteiden latistumista. Lääkkeet pitävät mut järjissäni. Myöskään seksuaalisuuteen en ole huomannut vaikuttavan.
Mutta sun oireet on melko lieviä, joten harkitsisin kuitenkin kannattaako lääkkeitä aloittaa. Vinkki: Vaikka et aloittaisi lääkitystä, niin hae ne kuitenkin apteekista, koska Kela seuraa onko lääkkeet haettu. Jos et ota lääkkeitä, niin voivat evätä terapian sillä perusteella.
Tsemppiä! Toivottavasti saat avun terapiasta.
Kuulostaapa tutulta. Jos sinusta tuntuu ettet ole masentunut, niin todennäköisesti olet ihan oikeassa. Masennuslääkkeet on se vakiovastaus kaikkeen, koska valmiutta, taitoa tai halua muuhun ei ole. Psykoterapia on kallista, lääkkeiden määrääminen halpaa. Samaten on helpompaa kysyä mitä tänään kuuluu ja jutella niitä näitä mielialasta kuin oikeasti käsitellä niitä potilaan oikeita ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäyksenä vielä, että pääsin psykiatrille työterveyden kautta, en ole siis käynyt julkisella puolella. Saan käydä työterveyden piikkiin max 3 kertaa, ja 3 kuukauden kuluttua tuo lausunto Kelan korvaamaa psykoterapiaa varten voidaan kuulemma kirjoittaa. Te jotka ette ole päässeet psykoterapiaan, minkälainen hoitopolku teillä on ollut?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen keskivaikeasti masentunut ja mulla menee olantsapiini ja mirtatsapiini. Omalla kohdallani välttämättömiä. En ole huomannut tunteiden latistumista. Lääkkeet pitävät mut järjissäni. Myöskään seksuaalisuuteen en ole huomannut vaikuttavan.
Mutta sun oireet on melko lieviä, joten harkitsisin kuitenkin kannattaako lääkkeitä aloittaa. Vinkki: Vaikka et aloittaisi lääkitystä, niin hae ne kuitenkin apteekista, koska Kela seuraa onko lääkkeet haettu. Jos et ota lääkkeitä, niin voivat evätä terapian sillä perusteella.
Tsemppiä! Toivottavasti saat avun terapiasta.
Lisäyksenä vielä, että vaikka lääkärin mielestä lääkkeettömyys ei ole este terapialle, niin Kela on oma instanssinsa ja tekee päätökset oman tulkintansa mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kokemusta muutamista eri masennuslääkkeistä, joista yksi lopulta auttoikin ja siitä ”vierottautuminen” oli viikon suht kevyt juttu. Annosta siis ajettiin alas viikon ajan nolliin. Tahti oli melko nopea siis. Vähän ahdisti ja kerran pääsi itku. Sen jälkeen ihan normaali ja tasapainoinen olo.
Venlafaxinia en koskaan suostunut edes harkitsemaan, sillä siinä vieroitusoireet (tai lopetusoireet, kuten lääkärit niitä kutsuvat), voivat huonolla tuurilla olla oikeasti helvetilliset. Kaikki on yksilöllistä, mutta itse en halunnut ottaa riskiä.
Jättäisin lääkkeet toistaiseksi ottamatta. Omasta kokemuksesta kolme kertaa yhteensä neljää eri vaikutusaineellista mielialalääkettä noin 20 vuoden aikana kokeillut.
Pisimmillään pystynyt vajaan vuoden syömään ennen kuin oli pakko lopettaa. Silloinkin meni noin 6kk lääkärissä sairastelukierteen vuoksi ravatessa ennen kuin sain kokeilla onko oireet (jatkuvat kurkkukivut, pieni lämpö, lihaskivut, yskä jne.) lääkkeestä johtuvaa. Astmatutkimukset ja muut piti kokeilla ensin. Lopetin lääkkeen ja huomasin olevani taas elossa. Alun haittavaikutukset (jotka lievenee muutamassa viikossa) oli niin pahat, etten ollut edes huomannut miten paljon kaikkea jäi.
Ja tuon vuoden aikana tuli monta viikkoa sairaspoissaoloja, kolmikannat ynnä muut vaikeudet työpaikalla. Eli hoito meinasi viedä työkyvyn ja sitä kautta mielenterveyden loputkin.
Lääkkeistä on hyötyä jos on oireita jotka ovat vakavampia kuin haittavaikutukset. Minusta sinulla ei vielä ole niin? Kaikille ei toki tule pahoja haittoja, mutta itsellä kynnys kokeilla taas "uutta ja paljon parempaa kuin ne vanhat"- lääkettä on todella korkea. Kela tykkää siitä jos on lääkitys päällä, mutta itse pääsin tuettuun terapiaan ilman lääkitystä.
Oma kokemukseni on, että jos et syö lääkkeitä, et pääse terapiaan. Itselläni lopetettiin terapia, kun sopivaa lääkettä ei lukuisista kokeiluista huolimatta löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että pääsin psykiatrille työterveyden kautta, en ole siis käynyt julkisella puolella. Saan käydä työterveyden piikkiin max 3 kertaa, ja 3 kuukauden kuluttua tuo lausunto Kelan korvaamaa psykoterapiaa varten voidaan kuulemma kirjoittaa. Te jotka ette ole päässeet psykoterapiaan, minkälainen hoitopolku teillä on ollut?
Ap
Ihan tuosta työterveyshuollosta aloitettu ja mielenterveysongelmien pitkittyessä kunnallisella puolella hoitojatkot. Olen tuo vastaaja nro. 1.
Onpas järjetöntä, jos ei pääse terapiaan, jos ei ota lääkkeitä. Käytännössä siis pakotetaan syömään lääkkeitä, joita en tunne tarvitsevani ja joista uskon olevan enemmän haittaa kuin hyötyä? Tai en aio syödä, mutta kalliiksi tulee hakea aina apteekista satsi joka jää käyttämättä.
Ap
Et tarvitse lääkkeitä saadaksedi terapiaa. Ala etsiä jo terapeuttia,tärkeintä että henkilökemia pelaa.
Minduu,Vastaamo, Komppi ja Noste auttavat terapeutin valinnassa- jos pystyt rahan ouolesta käy koeistunto useamman kanssa ennenkuin päätät.
Itse olen olut jo 3 vuotta saikulla mielenterveysongelmista ja vieläkään en ole päässyt psykoterapiaan.