Miten nykyään jaetaan koulussa virsikirjat?
Silloin kun minä olin koulussa niin jokainen joutui vuorollaan luokan eteen ja opettaja sanoi jonkun virren numeron ja sitten piti lukea siitä ensimmäinen säkeistö. Jos osasi numerot ja myös lukea, niin sai virsikirjan. Jos epäonnistui niin muu luokka oli riemuissaan ja pääsi kiusaamaan häntä joka ei virsikirjaa saanut. Aina kuukauden välein noita testejä pidettiin heille joilla ei vielä virsikirjaa ollut, ja kai joskus viidennellä tai kuudennella ytittämällä viimeisetkin sellaisen saivat.
Kommentit (14)
Kyllä me ne jossain vaiheessa saatiin, mutta en muista mitään testiä. Muistan sen että aamunavauksissa vanhemmilla oppilailla oli virsikirjat ja me ekaluokkalaiset saatiin vain kaiholla katsella niitä.
Ohuesta paperista tehdyt annetaan sätkän käärijöille.
Kouluissa keskitytään tieteeseen ja faktoihin, ei satuihin. Raamattuja ja virsikirjat ovat satukirjoja, ja niitä ei ole kouluissa.
Gideonit jakoivat Uuden testamentin ja psalmit. Virsikirja riparilta.
Meidän lapsi ei saanut virsikirjaa, mutta raamatun uskonnontunnilta. Kotona se heitettiin roskiin. Me olemme ateisteja, eikä tykätä, kun koulu tunkee uskontoa kurkusta alas.
Ei meillä kuusikymmentäluvullakaan ollut tuollaista systeemiä.
Me saatiin tokalla luokalla virsikirjat. Opettaja kehotti kirjoittamaan nimen nätillä käsialalla alkulehdille, koska se kirja olisi käytössä koko kouluajan.
Ei ollut mitään outoa jakotilaisuutta. Eka-tokaluokan opettajan kanssa lauloimme jonkin verran virsiä, myöhemmin ei enää laulettu koulussa. Harmi. Virsiperintömme on rikas ja ulottuu varhaiskeskiajalta nykypäivään ja kaikille mantereille.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi ei saanut virsikirjaa, mutta raamatun uskonnontunnilta. Kotona se heitettiin roskiin. Me olemme ateisteja, eikä tykätä, kun koulu tunkee uskontoa kurkusta alas.
Ei ateistin lapset käy uskonnontunnilla.
Edes minun kouluaikanani 90-luvun alussa ei jaettu virsikirjoja. Eikä koulussa laulettu muita virsi kuin Suvivirsi kevätjuhlassa ja Enkeli taivaan joulujuhlassa.
Ei koulussa nykyään jaeta, ellei paikallinen seurakunta jaa koululaisille.
Ap käynyt koulunsa selkeästi Porvoossa. Muualla ei tuollaisia jakotilaisuuksia ole ollut.
Menin kouluun joskus hamassa mmuinaisuudessa,eikä silloin jaettu mitään eikä pidetty kokeita yms,keskikoulun alkuvuosina kiellettiin aamurukoukset ja tuli aamunavaus eikä sielläkään mitään virsikirjoja,maksullinen koulu!
Ja olin ateistin lapsi ja olin uskontotunneilla,koska äiti kuului kirkkoon vaikka isä ei. Lapsi ei voi itse erota kirkosta eli sai kitua kauan ja hartaasti ussan tunneilla,ilman virsikirjaa.
80-luvulla ne jaettiin samoin kuin matikankirjatkin, ope kiersi pinon kanssa ja laittoi jokaisen pulpetille.
Nyt en tiedä miten jaettiin, kun muksu ei kuulu kirkkoon. Muut oli uskontotunnilla sen saaneet ja pari kertaa vuodessa srk käy pitämässä aamunavausta, jossa virsikirjasta lauletaan. Laitoin vilmaan luokanopelle viestiä ja halukkaat et:läiset saivat omat virsikirjat seuraavalla viikolla.
Olen ateisti, mutta ymmärrän kulttuuria, historiaa ja perinteitä, enkä kiellä lastani tutustumasta erilaisiin asioihin.
Ei koulussa jaeta virsikirjoja. Rippikoulussa jaetaan. Ihan vaan pinosta otetaan.