Tajuutteko te, että jos ihan ihan oikeasti rakastuu johonkin
niin sillä ei ole kilin kakankaan väliä kuka maksaa ensitreffeillä, jos joku vahingossa sanoo jonkun hölmön lauseen, onko 175cm pitkä laatikkoleuka ja rikas lentäjäkirurgi.
Se on sellaista, että henki salpautuu ja kaikki toisen ulkonäköön ja muuhun liittyvät on vaan ihan sama. Haluaa vaan, että toinen hymyilee, pussaa ja koskettaa.
Tollanen rakastuminen on ihan parasta ja se tulee ainakin mulle tosi harvoin ja aina yhtä yllättäviin tyyppeihin!
Kommentit (7)
Tietty. Mutta kuinka moni rakastuu ensitreffeillä tai ennen niitä?
Siis ellei jo tunne ihmistä kaverina ensin.
En pysty yhtään samaistumaan tähän. Mun mielestä pariutuminen noudattaa tasoteoriaa 100%.
Aina jos naisessa on jotain joka tekee hänet ulkonäöllisesti tasokkaaksi niin hän pitää minua vain kaverina ja päinvastoin jos naisessa on jotain joka tekee hänet ulkonäöllisesti heikoksi(lihavuus, epäviehättävät kasvot) niin hän on kiinnostunut romanttisesti.
Ei me muut tajuta mitään, olet ainut maailmassa joka on kokenut rakastumisen.
Tiedän ton tunteen, olen sen kokenut pari kertaa, mutta molemmat miehet oli yli 185cm urheilullisia ja komeita lääkäreitä.
Vierailija kirjoitti:
En pysty yhtään samaistumaan tähän. Mun mielestä pariutuminen noudattaa tasoteoriaa 100%.
Aina jos naisessa on jotain joka tekee hänet ulkonäöllisesti tasokkaaksi niin hän pitää minua vain kaverina ja päinvastoin jos naisessa on jotain joka tekee hänet ulkonäöllisesti heikoksi(lihavuus, epäviehättävät kasvot) niin hän on kiinnostunut romanttisesti.
Ongelma on siinä, että mielestäsi oma yhden ihmisen kokemuksesi on yleinen totuus. Olet muutenkin puolueellinen arvioimaan kun kyse on itsestäsi.
Ap, olet oikeassa. Rakkaus on ihan jotain muuta kuin lista ominaisuuksista, joita haluaa toisella olevan. Se on sitä sielujen sympatiaa.
Rakkaus on psykiatrinen harha. Tämän ketjun tarkoitus on ruokkia heikkoleukaisten miesten itsetuntoa