jokaisen palkasta pois 200 euroa joka kuukausi velkojenmaksuun
EU intoilijat ja työttömät tarvitsee rahaa, eli se 50% joka nykyisen hallituksen valtaan äänesti. Bensaverot olivat vasta alkua.
Kommentit (7)
Bensavero oli sovittu jo viime syksynä. Ei liity nykyiseen talousahdinkoon.
Voisin kyllä maksaa oman osuuteni valtionvelasta, mutta tällaista järjestelyä ei ole kehitetty.
Pari autoa ja pari työssäkäyvää, n. tonni enemmän veroja ensi vuonna. Kiitos Sanna, kiitos viisikko!
Odotellaan vielä kiinteistöveroihin liittyviä korotuksia, eiköhän ne hahmotu tässä syksyn mittaan.
Todella karu arvio, Sinuhe Wallinheimo toteaa.
– Nyt kun kotimainen kulutus hakee korona-aikana muutenkin paikkaansa, niin tällaiset veronkorotukset olisivat sille pahinta myrkkyä.
Verotuksen kiristyminen johtuu palkansaajamaksujen muutoksista. Veronmaksajain laskelmissa palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun oletetaan nousevan 0,75 prosenttiyksikköä ja sairausvakuutuksen päivärahamaksun 0,15 prosenttiyksikköä.
Kiitos, Sanna Marin vai onko hän nykyään Räikkönen! Sinuahan tämä ei koske, kunsiirryt kohta Brysseliin huippupalkoille eikä tarvitse maksaa veroja Suomeen.
Jos sillä saataisiin valtionlainat nollaan, niin maksaisin osuuteni mielelläni. Ehtona tiukka aikaraja, ei ikuisuutta. Enkä tahdo, että maksamieni tilalle otetaan sitten uutta velkaa!
Vierailija kirjoitti:
Jos sillä saataisiin valtionlainat nollaan, niin maksaisin osuuteni mielelläni. Ehtona tiukka aikaraja, ei ikuisuutta. Enkä tahdo, että maksamieni tilalle otetaan sitten uutta velkaa!
Tottakai otetaan lisää velkaa, sillä budjetit ovat koko ajan alijäämäisiä.
https://www.verkkouutiset.fi/kansanedustaja-tyrmistyi-tallaiset-veronko…