Lue keskustelun säännöt.
Miten pikkulapsiajan voi kestää? Etenkin jos on enemmän kuin yksi lapsi
05.08.2020 |
Yksi vaunuissa, yksi taapertaa vieressä, yksi menee potkupyörällä edellä. Järkyttävää. Joskus mukana on vielä koirakin. Miten sellaista voi kestää?
Kommentit (58)
Mitä jos hengittelisit syvään muutamia kertoja ja sen jälkeen keskittyisit ihan muihin asioihin kuin joidenkin tuntemattomien ihmisten elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä voikaan kestää. Kannattaa heittäytyä maahan ja odotella kuolemaa.
Mennä ’oikeisiin’ töihin lepäämään! Saat myös aikuisia ihmisiä ympärillesi.
Ihan hyvin. Säännölliset rutiinit ja koirankuri vievät pitkälle. Mulla oli 3 v, 2 v ja vauva samaan aikaan ja se oli valehtelematta helpompaa kuin pelkkä esikoinen tai varsinkin 1 v + vauva silloin kun keskimmäinen syntyi. Mutta itse halusimme niin ja näin 25 v jälkeen valinta olisi edelleen sama.
Jos tuntuu, että sellaista ei jaksaisi, ei ole pakko tehdä niin monta lasta tai niin pienillä ikäeroilla. Koiraa ei ole kenenkään pakko ottaa. On myös perheitä, joissa on vain yksi lapsi ihan siksi, että vanhemmat ovat todenneet, että enempää ei jaksa ilman, että oma elämän laatu kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikki lapset ja koira ovat rauhallisia tapauksia, niin eihän tuossa mitään ongelmaa ole. Mutta jos vauvaa huutaa, taapero saa raivarin, potkulautailija karkaa ja koira kiskoo hihnassa, niin onhan tuo sitten yhtä helvettiä.
Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa. Joten rasittavan vaiheen kestää tiedolla siitä että he kasvavat. Ei toki pikkulasten kanssa oleminen mitään heikkohermoisten hommaa ole. Tarvitaan rautaista tahtoa, organisointikykyä ja silkkaa sisua.
Lapset ovat enimmäkseen suloisia, silloin rankkoina vuosinakin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tuntuu, että sellaista ei jaksaisi, ei ole pakko tehdä niin monta lasta tai niin pienillä ikäeroilla. Koiraa ei ole kenenkään pakko ottaa. On myös perheitä, joissa on vain yksi lapsi ihan siksi, että vanhemmat ovat todenneet, että enempää ei jaksa ilman, että oma elämän laatu kärsii.
Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Esimerkiksi minulle oli suunnitelmissa toinen lapsi sopivalla ikäerolla. Tulin heti raskaaksi, vaikka esikoista saatiin yrittää yli puolinvuotta. Yhden lapsen sijasta tuli kaksoset.
Koiraa ei sentään ollut, mutta siinä oli tuuria. Olimme nimittäin ennen esikoista harkinneet, että jos emme saa lasta, niin hankimme koiran. Jos esikoisen tulo olisi viivästynyt vuodella, niin siinä sitä oltasiin samassa tilanteessa kuin ap:n esimerkissä: koira ja kolme pientä lasta.
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
No yleensä tämä erityislapsi tarkoittaa vain sitä, että lasta ei ole kasvatettu mitenkään. Varsinkin näissä tapauksissa missä jokainen lapsi on "erityislapsi".
En usko että kestäisinkään. Senpä vuoksi mulla ei lapsia eikä koiraa ole. Onneksi ei ole pakko hankkia perhettä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä siinä juuri muuta kuin että laittaa monoa toisen eteen ja juttelee lasten kanssa ja vastailee kysymyksiin. Pienin istuu rattaissa ja kaksi isompaa kävelevät valjaissa vierellä.
No vauvahan nukkuu vähän väliä. Syötät sitä ja pidät sylissä.
Pikkulapset leikkivät, syövät ja ovat päiväunilla.
Mikä ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
No yleensä tämä erityislapsi tarkoittaa vain sitä, että lasta ei ole kasvatettu mitenkään. Varsinkin näissä tapauksissa missä jokainen lapsi on "erityislapsi".
Niinpä. Ennen ei edes ollut mitään "erityislapsia". Koko käsite on ehkä joku 15 vuotta vanha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
No yleensä tämä erityislapsi tarkoittaa vain sitä, että lasta ei ole kasvatettu mitenkään. Varsinkin näissä tapauksissa missä jokainen lapsi on "erityislapsi".
Diagnoosi tehdään monipäiväisessä hoitokokonaisuudessa moniammatillisen työryhmän toimesta, johon kuuluvat lääkäri ja muut asiantuntijat. Mistä näitä tietämättömiä tulee?
Se on vain pakko opetella elämään hetki ja päivä kerrallaan. Kun tulee vaikea tilanne, niin voi todeta että onpa tämä vaikea hetki, mutta se nyt vaan on seurausta kaikesta edellä tapahtuneesta eikä mitään sen kummempaa. Hetki menee kyllä ohi. Sitten tulee onneksi niitä ilon ja rakkaudenkin hetkiä.
Lasten kehitystä ei kannata liikaa miettiä ja stressata. Joka päivä tekee parhaansa äitinä, ja se riittää. Kun antaa rakkautta ja läsnäoloa, hyväksyntää omana itsenä, niin mikään maailman virike ei sitä korvaa. Lapset saavat tylsistyä ja keksiä omiakin puuhia ja toisaalta pienen 2-vuotiaan ei kuulukaan olla kovin itsenäinen vaan tarve olla vanhemman kanssa on suuri. Lastenohjelmat ovat ihan ok, silloin kun niitä käytetään arkea helpottakseen eikä niin, että lapsi saa mankumalla periksi katsoa niitä kun haluaa.
Tärkein vinkki on kuitenkin pysyä erossa täydellisistä äideistä. Niistä, joille lapset ovat oma pieni projekti. Niistä joille lapsen taidot ja tiedot, nopea kehitys, on vanhemmuuden mitta. Niistä jotka vertaavat itseä muihin vanhempiin ka omia lapsiaan muihin lapsiin. Niistä, jotka katsovat tarkasti mitä lapsesi osaa ja vertaavat sitä oman lapsensa osaamiseen.
Vanhemmuuden kuuluu olla iloinen asia enemmän kuin uuvuttava. Uupumus on usein henkistä uupumusta, riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunnetta. Pikkulasten vanhempana on tärkeää suhtautua itkuun vain itkuna, kiukkuun vain kiukkuna jne. Eikä sellaisina asioina jotka pitää saada välittömästi loppumaan. Kun lapsi saa raivarit, niin teet parhaasi siinä hetkessä mitä sinulla on, mutta jos ne kestävät puoli tuntia niin sitten kestävät. Ei siihen kukaan kuole.
Näillä ajatuksilla itse pysyn järjissäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
No yleensä tämä erityislapsi tarkoittaa vain sitä, että lasta ei ole kasvatettu mitenkään. Varsinkin näissä tapauksissa missä jokainen lapsi on "erityislapsi".
Diagnoosi tehdään monipäiväisessä hoitokokonaisuudessa moniammatillisen työryhmän toimesta, johon kuuluvat lääkäri ja muut asiantuntijat. Mistä näitä tietämättömiä tulee?
Harvemmin näitä on diagnosoineet ketkään muut paitsi äiti itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
No yleensä tämä erityislapsi tarkoittaa vain sitä, että lasta ei ole kasvatettu mitenkään. Varsinkin näissä tapauksissa missä jokainen lapsi on "erityislapsi".
Diagnoosi tehdään monipäiväisessä hoitokokonaisuudessa moniammatillisen työryhmän toimesta, johon kuuluvat lääkäri ja muut asiantuntijat. Mistä näitä tietämättömiä tulee?
Ei ole mitään sellaista diagnoosia kuin "erityislapsi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillainhan on monta erityislasta. Miten he selviävät?
No yleensä tämä erityislapsi tarkoittaa vain sitä, että lasta ei ole kasvatettu mitenkään. Varsinkin näissä tapauksissa missä jokainen lapsi on "erityislapsi".
Diagnoosi tehdään monipäiväisessä hoitokokonaisuudessa moniammatillisen työryhmän toimesta, johon kuuluvat lääkäri ja muut asiantuntijat. Mistä näitä tietämättömiä tulee?
Ei ole mitään sellaista diagnoosia kuin "erityislapsi".
Diagnooseja on monia, joita kutsutaan erityislapsiksi.
Aika aikaa kutakin.
Kannattaa palkata apua. Esim siivooja ja koiranulkoiluttaja auttaa jo kummasti.