90-vuotias ihmettelee miksi terveys huononee

<3

Voi toista. Jo 90- vuotias.

Kyllä varmaan pehmeästi sanoisin, että aletaan vähän kartoittaa apuja...

Voimia teille.

Up

Mun ihana anoppini oli yli 90 kun sanoi kerran, että kyllä suututtaa, kun ihmiset kävelevät kauppareissulla ohi. Eli sitten 97 vuotiaaksi.

Ukkini vastusti viimeiseen saakka kaikkia hoitajia ja muita ”kotiin tunkeutujia”. Oli tosi hankalaa ja stressaavaa äidilleni ja hänen sisaruksilleen. Yrittivät parhaansa mukaan hoitaa ukkia ja ukin kotia. Niin kauan kuin pärjäsi muka itse = lastensa ja naapurien avustamana, ei voitu pakottaa hoitokotiin tms.

Vasta kun oli lähes tajuton, siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle ja sitten menikin vain muutama viikko kun kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Ukkini vastusti viimeiseen saakka kaikkia hoitajia ja muita ”kotiin tunkeutujia”. Oli tosi hankalaa ja stressaavaa äidilleni ja hänen sisaruksilleen.

Valitettavaa mutta ihan ymmärrettävää. Koti on koti. Kyllä jokaista ahdistaa, kun kotiin tulee vieras ihminen tekemään asioita, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä ja vaikka se kaikki olisi kotonaan asuvan parhaaksi.

No jos ei ole dementoitunut, niin miksei voisi olla kotona? Jos vaikka alkuun kotihoidon sopisi pariin kertaan viikko, että alkaisivat pitää silmällä missä mennään. Onhan noita ikutursoja, jotka pärjäilevät tonne satasen pintaan komeasti. Ei niitä paljoa ole, mutta jokunen, jospa teidän ysikymppinen sinnitteleekin vielä vuosikymmenen?

No kun kunto romahtaa, niin kyllä sinne hoitoon pääsee. Miksi vaivata häntä asialla, kun ei kuitenkaan pakko ole? Tuo asenne on yksi syy sille, miksi hän on elänyt pitkään. Eteenpäin on elävän mieli.

Isovanhempani elivät liki satavuotiaiksi ja pitivät tiukasti kiinni omasta elämästään ja itsenäisyydestään ihan niin kauan kuin se oli mahdollista. Kyllä löytyi petipaikka sitten, kun jalat menivät alta, vaikka ei missään jonossa oltu eivätkä he varmasti olisi jonoon suostuneetkaan.

Kotiapua järjestettiin mutta se johti siihen, että isoäiti siivosi ja leipoi apulaista varten, joten siitä oli lähinnä stressiä.

Anna vanhuksen nauttia viimeisistä hyvistä kuukausistaan tai vuosistaan. Nuoremmat huolehtikoot tulevaisuudesta.

naapurissa asui lähes 90-vuotias nainen. oli joku vesijohto-hämminki ja hänelle ei tullut vettä. tyttärensä asuu toisella paikkakunnalla niin soitti minulle, että veisin vettä äidilleen. menin viemään tonkalla vettä ja naapuri yllättyi, sanoi:  "voi, mitä vaivaa sinulle tuli, kyllä minä olisin lumesta sulattanut".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkini vastusti viimeiseen saakka kaikkia hoitajia ja muita ”kotiin tunkeutujia”. Oli tosi hankalaa ja stressaavaa äidilleni ja hänen sisaruksilleen.

Valitettavaa mutta ihan ymmärrettävää. Koti on koti. Kyllä jokaista ahdistaa, kun kotiin tulee vieras ihminen tekemään asioita, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä ja vaikka se kaikki olisi kotonaan asuvan parhaaksi.

Tämän kanssa painitaan meilläkin. Saadaan mummo suostumaan kotihoitajiin sillä, että painotetaan, että meille sukulaisille tulee parempi olo kun tiedetään, että siellä käy joku kurkkaamassa että se on ookoo ja hengissä. Asutaan vähän kaukana... Näin se suostuu, meidän takia, ei itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkini vastusti viimeiseen saakka kaikkia hoitajia ja muita ”kotiin tunkeutujia”. Oli tosi hankalaa ja stressaavaa äidilleni ja hänen sisaruksilleen.

Valitettavaa mutta ihan ymmärrettävää. Koti on koti. Kyllä jokaista ahdistaa, kun kotiin tulee vieras ihminen tekemään asioita, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä ja vaikka se kaikki olisi kotonaan asuvan parhaaksi.

Tämän kanssa painitaan meilläkin. Saadaan mummo suostumaan kotihoitajiin sillä, että painotetaan, että meille sukulaisille tulee parempi olo kun tiedetään, että siellä käy joku kurkkaamassa että se on ookoo ja hengissä. Asutaan vähän kaukana... Näin se suostuu, meidän takia, ei itsensä.

We describe a new variant of life-threatening organophosphate toxicity syndrome that produces a brief bilateral vocal cord paralysis. There are 3 recognized types of toxicity syndrome: acute (instantaneous), intermediate (slightly delayed, ie, hours to days), and delayed (weeks to months). Ingestions of large doses of insecticides lead to a cholinergic crisis and possible death (acute-type syndrome). Exposures to lower doses may cause the intermediate- or delayed-type syndrome. The intermediate-type syndrome is characterized by slightly delayed polyneuropathy and generalized weakness. Transient vocal cord paralysis has also been reported in association with other neurologically profound findings. The delayed-type syndrome can produce muscle weakness for months. Our patient, a 2-year-old boy, was found eating a substance later found to be contaminated with insecticide. Within minutes, fever and somnolence developed, followed by progressive respiratory distress and stridor, without generalized weakness. The child's condition progressed to complete airway obstruction, and intubation was necessary. Emergency laryngoscopy and bronchoscopy were performed to rule out epiglottitis or a foreign body. Instead, a bilateral vocal cord paralysis was found. The paralysis lasted 2 days before completely resolving. Insecticide poisoning was suspected. We theorize that our patient manifested a combination of the acute-type syndrome, because of the immediacy of the onset of the symptoms (ie, fever and somnolence), and the intermediate-type syndrome, because of the transient vocal cord paralysis. Because of the potential dangers involved, we wish to familiarize physicians concerning organophosphate poisoning; to alert the medical community to this variant of toxicity syndrome, which involves transient bilateral vocal cord paralysis; and to demonstrate the benefit of early otolaryngological consultation for the prevention and treatment of airway obstruction in patients with suspected organophosphate poisoning, be it from insecticides or poison gas.

Arch Otolaryngol Head Neck Surg. 1997;

Toivottavasti saa kunnollista ruokaa jostakin, esimerkiksi koliinia ei saa juuri muusta kuin kananmunan keltuaisista. Tein just äidille ruokia pakasteeseen ja lisäsin munamaidon jokaiseen vuokaan - sellainen SAGA on kätevä, annostelen rasioihin kun ovat jäähtyneet.

Tuo ylläoleva siksi, kun ei näy olevan edes lääkäreiden tiedossa...

Tilanne on tosi hankala siinä vaiheessa kun vanhus pärjää kotona vain muiden avustamana mutta on edelleen henkisesti niin vahva että ei suostu hoitohenkilökunnan käynteihin. Omaiset ja velvollisuudentuntoiset ystävät, jotka usein itsekin ovat iäkkäitä, rasittuvat helposti tilanteesta liikaa. On kohtuutonta ja väärin moralisoida heitä ja edellyttää heiltä tilanteen sietämistä.

Jos tilanne alkaa olla sietämätön, on joskus pakko ottaa riski siitä että vanhus suuttuu ja pahoittaa mielensä vaikka tilanne selitettäisiin hänelle kuinka perin pohjin. Useinhan on myös niin, että hoitamiseen ja auttamiseen kykeneviä henkilöitä on vain muutama tai ei ollenkaan.

Ikävä kyllä joskus välit saattavat mennä poikki tämän asian vuoksi eikä vanhus anna anteeksi.

Anna asua rauhassa, terveysongelmia omaavat voivat olla nykyään kotonakin, sinne saa siivouksen ja kauppakassit.

Hoitokotijonoon ei mennä, sinne päästään, kun kunto on kartoitettu ja on jo toinen jalka haudassa.

Yleensä kuolo korjaa ennenkuin pääsee sinne hoitoon.

T. 95v:n omainen.

Meillä anoppi kävi raivoisaa taistoa kotiapua vastaan pari vuotta. Kotihoito lensi joka toinen päivä ulos, välillä haukkui miehen veljen vaimoineenkin ulos. Meitä ei heittänyt, koska mies oli niin lempeä äidilleen, eikä yhtään vaatinut/asettunut yläpuolelle, mitä veli vaimoineen taisi tehdä. Kyse oli siis muistisairaudesta ja me vaan sanottiin joka asiaan "jees, jees" ja hymyiltiin päälle. Ei se kuitenkaan muistanut seuraavana päivänä, mitä oli luvattu/sovittu. Turha lähteä vänkäämään lainkaan tuommoisen kanssa.

Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että olimme varustautuneita vaatimaan anoppia hoitokotiin, koska ei vaan enää pärjää kotona. Oltiin varmoja, että kotihoidon esitys on, että käyntejä lisätään. Siellähän ei käyty kuin kerran päivässä siinä vaiheessa. Yllätykseksi palaverissa kotihoidon sh kaivoi esille valmiiksi tehdyn lähetteen hoitokotiin ja sinne lähti sitten kahden tunnin varoitusajalla. Tilanne oli siis heidänkin näkökulmasta jo paha. Eli vielä lähes viisi vuotta hoitokodissa, josta viimeinen pari vuotta melkein jo toivottiin kuolemaa. Alussa oli hyväkuntoinen liikkumaan ja tekemään kaikkea, vaikkei muistanut asioita. Ajoittain tunnisti lapsensa sentään. Sitten liukui yhä kauemmaksi ja lopulta makasi vaipoissa tuntematta ketään ja nukkui 22h/vrk. Sitäkin kesti vielä lähes kaksi vuotta.