Opiskelukaveri tuli uskoon ja muuttui ahneeksi

Tästä on jo aikaa parikymmentä vuotta, mutta edelleen mietityttää muutos opiskelukaverissa. Hän oli sympaattinen ja mukava nuori nainen, joka tuli toimeen kaikkien kanssa ja hänestä pidettiin. Oli meitä muita muutaman vuoden vanhempi ja ehtinyt perustaa perheenkin.

Eli kuitenkin tavallisen elämän keskellä henkistä etsikkoaikaa, joten ei ollut yllätys, että yhden loman jälkeen kertoi tulleensa miehensä kanssa uskoon. No, mikäs siinä. Yllättävää oli kuitenkin se, että hänestä alkoi kuoriutua itsekäs ja ilkeä, ahnekin. Kun joku muutti uuteen asuntoon, lupasi tulla apuun, mutta ilmoitti perään, että se maksaa. Jos lainasi jotain, vaikkapa opiskelijoille harvinaista ompelukonetta farkkujen lahkeisiin, lätkäisi sille vuorokausivuokran. Ei koskaan tarjonnut mitään, ilmaantui koko illan nyyttäreille suolatikkupussin kanssa. Laskutti jopa suihkun käytöstä, kun kaverilta oli remontin takia vedet poikki. Siihen taisi yhteydenpito päättyä. Ei ollut tiedossa heidän perheellään taloudellisia haasteita ja seurakunnassa olivat pariskuntana aktiivisia.
Sen pystyi ymmärtämään, ettei kukaan halua olla hyväksikäytetty, mutta tässä oli jotain muuta, joka tapahtui kuin salamaniskusta. Puhui kuitenkin mieluusti Jeesuksesta ja seurakuntayhteydestä, lähetystyöstä jne. Jotenkin ristiriitaista, kun meni hyvä, myönteinen ja valoisa tyyppi pilalle. Eikö uskon pitäisi olla ilon asia? Jäi kaivamaan syötettiinkö siinä seurakunnassa jotain me vastaan ne -ajattelua. En muista oisko ollut joku lahko, mutta liki kirkkoa kuitenkin.