Voiko pomo soittaa työntekijälle sairaslomalla?
Ei voi kuitenkaan vaatia tekemään töitä sairaana.
Kommentit (29)
Mullakin "oma-alue" töissä ja niistä töistä ei tiedä muut kuin minä, niin minusta ihan asiallista ottaa yhteyttä jos on jotain epäselvää. Kyllä munkin joskus pitää soittaa pomolle kun hän on sairaslomalla.
olen ennemmin mielissäni, että soittaa kuin että hän miettisi siellä itse päänsä puhki. Meillä on aina ollut töissä tämä käytäntö. Toki kyse on ollut ns. normaaleista sairauslomista, ei mistään pällivapaista. Eli oikeestaan tilanteen mukaan. Jos työntekijä on loppuun palanut niin mielestäni ei ehkä olisi soveliasta soittaa, mutta flunssaiselle joo. Ja jos on päiväunilla niin puhelimen voi siksi aikaa laittaa äänettömälle.
Jokainen kunnollinen, tunnollinen- ja tehtävässään tarpeellinen työntekijä - ymmärtää, että esimiehellä voi olla jotain kysyttävää työtehtävistä. Etenkin, jos kyseessä on pitkä sairausloma.
varsinkin henkilölle joka on ollut pitkään pois. Tällä tavalla henkilö tuntee että hän on tervetullut töihin. Kyseessä ei ole tarkistussoitto.
Työasioissa pomo voi myös soitella jos sairaalla on sellaista tietoa mitä muilla ei ole ja asiat rullaavat eteenpäin.
Siis odotan sen 7½ tuntia ja ennen päivän päättymistä soitan kysyäkseni mikä on tilanne???
Kyllä jotkut loukkaantuu rankasti. Tyyliin no en oo paikalla, etkö siitä jo tajua että olen kipee.
Mutta siitä tulee hirveä soppa, kun joudun eteenpäin ilmoittamaan ilmoittamattomista poissaoloista. Helpommalla pääsee kun soittaa ja kysyy onko sulla syy olla tänään pois ja milloin ajattelit palata.
Meillä kun ei lomiakaan ilmoittaa jälkikäteen.
Meillä on todella tarkat kirjalliset ohjeet ja rajat poissaolojen määristä, että joutuu asiasta keskustelemaan työntekijän kanssa ja lähettämään hänet työterveyshuoltoon. Olen sen vain kerran kokenut, työntekijä koki työterveyshuoltoonlähettämisen työpaikkakiusaamisena.
15 hengen tiimissä, mulla on vain kaksi ihmistä joille poissaoloista niin sairaus kuin lomistakin ilmoittaminen on vaikeaa. Valitettavasti ne on just ne kaksi joilla on yleensäkin poissaoloja.
varmasti tulee kotiin soitto.
Ihan normaali käytäntö meillä töissä, 100% tapauksissa herätyskello ei ole soinut ja työntekijä on 10 minuutin kuluttua töissä.
oletko jo hoitanut sen asian.
"Vierailija - 28.1.2009 20:17 (ID 1325483)
mitä asiaa pomolla voisi olla sairaalle=======????
kysyy ap"
Tottakai pomolle voi tulla mitä vaan kysymistä sairaslomalla. Pääsääntöisesti fiksu pomo ei soittele turhista, mutta tietenkin soitetaan, jos kerran kysyttävä on kiireistä. Esimerkiksi olin varannut asiakaspalaverin tälle tiistaille. Olin to-pe sairaslomalla ja pomo soitti perjantaina kotiin, kun kysyi, mikä se paikka olikaan, kun joutuu varaamaan hotellin ja halusi samaan hotelliin, missä asiakaspalaveri sitten oli tiistaiaamuna. Olisihan se nyt hölmöä siellä miettiä sellaista itseksekseen ja arpoa mielessään asiaa.
Itse ilmoitan sen lisäksi jollekin joka tietää edes vähän minun töistäni. Hänelle kerron sen päivän "pakko hoitaa tänään" hommat.
Ja ap:n jatkokysymykseen: pomoni saattaa soittaa esim kysyäkseen missä jotkin lentoliput tai paperit on (olen johdon assari) ellen ole niistä jo maininnut kun olen ilmoittanut olevani sairaana.
arvostan työtäni, mutta minulla ei lle 25 vuoteen olut perään soittelevaa pomoa, paitsi nyt- siksi ihmettelen
'
t. ap
on velvollinen soittamaan sairaana olevalle työntekijälle kolmantena poissaolopäivänä ja kysymään miten työntekijä jaksaa.
koska en millään ymmärrä ap:n asennetta. No totta kai voi soittaa!
tai sitten et välitä, tai sitten tämä on provo.
Ei tuollaisia työpaikkoja pitäisi enää olla suomessa, vaan siirrettynä kiinaan. Siis tehtävä josta ei ole vastuussa.
Voi ap parka, missä on moraalisi ?
"Vierailija - 28.1.2009 20:23 (ID 1325511)
eikös sairaan tule antaa levätä - eikä stressata työasioilla
t- ap"
meilläkin yhtä pyydettiin töihin sairauslomalta muita tartuttamaan. Pöljä kun suostui
sillä on ilmeisesti säilyttänyt suojatyöpaikan. Nyky-yhteiskunnassa työntekijöiltä ja esimiehiltä edellytettään luovuutta ihan tavallisissakin arkipäivän asioissa. Jos luovuuden tehtäväsi saadaan organisoitua, niin sinua ei tarvita.
Miten voit arvostaa työpanostasi, joka ilmiselvästi on turha.
Kerrotko vielä missä työskentelet, jotta osaan joko
a) välttää kyseistä työnantajaa, niin työnantajana kuin alihankkijanakin
b) mikäli omista osakkeita, niin nostan esiin luovuuden käytön puutteen yhtiökokouksessa
arvostan työtäni, mutta minulla ei lle 25 vuoteen olut perään soittelevaa pomoa, paitsi nyt- siksi ihmettelen
't. ap
- eivät saa ressukat sairaslomallakaan levätä
t. ap
Onko työnantaja velvollinen maksamaan palkkaa sairauslomalta, jos esimies painostaa tekemään työtä puolesta tunnista tuntiin päivässä? Soittelee kotiin jne.
Itselläni jäi tästä syystä 4 päivän Kelan päivärahat saamatta. Koska olen tehnyt töitä, olen työkykyinen --> ei oikeutta sairauspäivärahaan.
Mitäs mieltä olette?