Lue keskustelun säännöt.
Mä en vaan enää jaksa.
28.07.2020 |
En jaksa huonoa parisuhdetta, sitä että kukaan muu ei siivoa ja jos siivoaa kun käsken niin tavaroita paiskien kiukkuisena.
Kaikki vaan sotkee tässä perheessä eikä pidä lupauksiaan. Enkä jaksa koko ajan vahtia ja hokea.
En jaksa rahaongelmia, en jaksa enkä osaa enää suunnitella tulevaisuutta, omas ja lasten, kun en jaksa enää edes ajatella.
Miehellä on työnsä, menonsa ja selkeät suunnitelmat ja tavoitteet ja mä vaan oon täällä äitinä jonka kaikki olettaa hoitavan ja järjestävän kaiken.
Oon kaiken lisäksi koko ajan väsynyt ja jostain kohtaa kipeä, en oo tervettä päivää nähnyt kun lapsena viimeksi.
Jos suutun ja puran näitä asioita, muut loukkaantuu ja sitten mulla on tyhmä olo.
En vaan enää jaksa.
Kiitos ja anteeksi.
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen liittoni oli samanlainen, mutta toisaalta voin sanoa että et sinäkään tässä syytön ole. Olet nimittäin tietoisesti ottanut tuollaisen miehen jolle olet käytännössä vain kotitalousrobotti ja reikä. Jota ei pätkääkään kiinnosta sinä ihmisenä.
En lähde motiiveja arvailemaan, onko sitten ollut elintaso, se että miehellä on turvatut tulot jne., mutta kukaan ei ole sinua pakottanut suhteeseen/naimisiin tämän kanssa.
Onnea tulevaan elämään!
Kylläpä helpottaa tää kirjoittaminen.
Purkakaa omia ahdistuksianne tänne jos jaksatte tai jos kukaan on edes tähän adti lukenut.
Kaiken sen lisäksi, että oon jo kauan ollut ihan loppu ja tuntenut itseni vähäpätöiseksi, ulkopuoliset pitää mua vahvana naisena, joka selviää mistä vaan ja auttaa muitakin selviämään. Oon se jolta tullaan kysymään neuvoa ja lähdetään kiitollisena ja "voimaantuneena" pois. Ja oma elämä on päin peetä.
Mulla on aivan samat fiilikset. Mä en vaan enää jaksa. Olen epäonnistunut lasten saamisessa. Molemmat lapset ovat eri tavalla erityisiä. Isovanhemmat eivät ole enää lapsia hoitaneet koronan jälkeen. Ennen ottivat n. kerran 2 kuukaudessa 1-2 yöksi hoitoon. Olen henkisesti aivan loppu. Itkettää ja väsyttää koko ajan.
Miksi odotat että lapset kasvaa? Haluatko opettaa et toi on normaalia perhe-elämää ja parisuhdetta ja että naisen ja miehen suhde on tuollainen? Jaksat olla parempi äiti kun lähdet. Usko mua. Minäkin lähdin. Olen parempi äiti ja ihminen nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksuaaliset suhteet ovat täydellisiä <3
Ja lisään vielä että mun mies ei ollut tollainen ääliö ennenkun ekan lapsen vauvavuoden jälkeen. Olen silti onnellinen että mulla on ne kaksi lasta, nyt meillä on hyvä. Mieskin parempi isä lapsilleen ja sillä on jo uusi nainen kiusattavana vaikka muka vastusti eroa. Jep jep.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen liittoni oli samanlainen, mutta toisaalta voin sanoa että et sinäkään tässä syytön ole. Olet nimittäin tietoisesti ottanut tuollaisen miehen jolle olet käytännössä vain kotitalousrobotti ja reikä. Jota ei pätkääkään kiinnosta sinä ihmisenä.
En lähde motiiveja arvailemaan, onko sitten ollut elintaso, se että miehellä on turvatut tulot jne., mutta kukaan ei ole sinua pakottanut suhteeseen/naimisiin tämän kanssa.
Onnea tulevaan elämään!
Kiitos, tämä on totta. Oon syyttänyt itseäni siitä että hätäilin koska mies tuntui niin täydelliseltä. Tämä on myös toinen liitto ja nyt vasta vuosien jälkeen on alkanut enemmän tuntua siltä että olen vaan nainen, en kumppani.
Mutta koska tässä ollaan, mun on kestettävä, en halua rikkoa lapsilta kuitenkin turvallusta perhettä.
Niin kauan kuin mä jaksan niin muutkin jaksaa.
Vaikka välillä hajoon ja sisällä tuntuu etten jaksa, osaan silti aika hyvin kasata itseni ja toimia niin että lapsilla on hyvä olla.
Tuollaista se on monilla. Naisten pitää vaan jaksaa plaa plaa plaa. Sitten kun ei jaksa, ni tulee eroja ja miehet ihmeissään, kun joutuvat lapsivuorollaan oikeasti hoitamaan niitä lapsia, ruokkimaan ja siivoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista ja sydämeni pohjasta toivotan jaksamista. Tiedän sen tunteen kun ei haluaisi nousta sängystä ja pieni lapsi tarvii äitiä.
Meillä on onneksi lapset jo koululaisia kaikki. Vauvavuodet meni ihan sumussa.
Mies kyllä on hoitanut lapsia, mutta se on sellaista konemaista, tuntuu että sillä ei ole tunteet mukana missään.
Alussa luulin että se on vaan sellainen puhumaton mies mutta pikku hiljaa selvisi että silläkin on paljon traumoja ja siksi vähän kylmä suhteessa muhun ja lapsiin.
Ja kun se ei puhu mistään mitään.
Oon tajunnut että se tekee paljon asioita velvollisuuden tunnosta, siksi että pitää tehdä koska naimisissa, ei rakkaudesta.
Huh, on niin paljon asioita joita haluaisi purkaa että on varmaan sekavaa tekstiä.
Tuo ei ole turvallinen ja tasapainoinen kasvuympäristö lapsille. Näyttävät ehkä nyt pärjäävän, mutta aistivat kyllä ilmapiirin. Myrkyllisen lapsuudenkodin vaikutus tulee vielä näkymään heidän elämässään, korkojen kera. Viimeistään silloin, kun saavat omia lapsia ja pahimmillaan toimivat samalla tavalla kuin sinä nyt.
Arvosta itseäsi ja lapsiasi vähän enemmän, hae apua jaksamiseen ja kuuntele itseäsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole turvallinen ja tasapainoinen kasvuympäristö lapsille. Näyttävät ehkä nyt pärjäävän, mutta aistivat kyllä ilmapiirin. Myrkyllisen lapsuudenkodin vaikutus tulee vielä näkymään heidän elämässään, korkojen kera. Viimeistään silloin, kun saavat omia lapsia ja pahimmillaan toimivat samalla tavalla kuin sinä nyt.
Arvosta itseäsi ja lapsiasi vähän enemmän, hae apua jaksamiseen ja kuuntele itseäsi!
Kiitos, tämäkin on totta.
Jotenkin mä en ehkä nää tilannetta selkeästi kun musta tuntuu että osaan piilottaa tän kaiken lapsilta.
Ainoa mitä ne näkee on mun hermostumiset sotkusta ym. Ja jos mulla on huonompi päivä, laitan sen aina kipujen piikkiin.
Ei riidellä lasten aikana. Enemmän ne ehkä oppii huonosti tästä siivousasetelmasta.
Mutta mulla ei oo enää voimia sitä muuttaa kun oon yrittänyt vaikka millä systeemeillä opettaa että kaikki tekis jotain kotitöitä käskemättä. Mutta ei ne tee jos en muista hengittää niskaan asiassa ja sitten se taas jää.
Se on kyllä iso osa omaakin äitiyttä. Että pitää vaan jaksaa. Nyt viimeaikoina olen vaan itse saanut ihan selkeitä uupumuksen/ stressin oireita, joista olen vähän huolissani. Iltaisin on vaikeaa nukahtaa, nukun huonosti. Päivisin olen väsynyt ja hajamielinen. Kropassa koko ajan selittämättömiä kiputiloja ja jumeja. En jaksa hoitaa taloutta, kotia, lasten asioita jne niin hyvin kuin haluaisin/ osaisin.
Olen eronnut, lapsia kaksi, toinen erityislapsi jolla hyvinkin haastavaa käytöstä. Käyn töissä, onneksi työ ei ole kovin kuormittavaa. Mutta palkka on huono. Olin liitossa yksin, mutta niin olen nyt eronneenakin yksin. Silti näin on parempi. Jaksaa jaksaa... ehkä jonain päivänä meidän ponnistukset vielä palkitaan, lapset pärjää omillaan jne toivottavasti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin mäkin olen ihan loppu, 7v adhd lapsi imee kaikki mehut ja suoraan sanottuna kaiken ilon tästä elämästä. Joka ikinen päivä vituttaa ja itkettää, jatkuvaa vääntämistä ja vastaan vänkäämistä, huutamista, riehumista, epämääräistä mölinää 24/7, taukoamatonta puhetta, päin naamaa vittuilua jne. Tää yksi lapsi vie kaiken energian ja sen takia tuntuu että en pysty olemaan niin hyvä äiti kahdelle muulle lapsellekaan kuin haluaisin.
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä iso osa omaakin äitiyttä. Että pitää vaan jaksaa. Nyt viimeaikoina olen vaan itse saanut ihan selkeitä uupumuksen/ stressin oireita, joista olen vähän huolissani. Iltaisin on vaikeaa nukahtaa, nukun huonosti. Päivisin olen väsynyt ja hajamielinen. Kropassa koko ajan selittämättömiä kiputiloja ja jumeja. En jaksa hoitaa taloutta, kotia, lasten asioita jne niin hyvin kuin haluaisin/ osaisin.
Olen eronnut, lapsia kaksi, toinen erityislapsi jolla hyvinkin haastavaa käytöstä. Käyn töissä, onneksi työ ei ole kovin kuormittavaa. Mutta palkka on huono. Olin liitossa yksin, mutta niin olen nyt eronneenakin yksin. Silti näin on parempi. Jaksaa jaksaa... ehkä jonain päivänä meidän ponnistukset vielä palkitaan, lapset pärjää omillaan jne toivottavasti :)
Toivotaan että palkitaan ja palkinnoksi mä toivoisin että lapset voi hyvin. Se on mulla enää ainoa päämäärä tässä kaikessa jaksamattomuudessa.
Tsemppiä sullekin, samassa veneessä kai me suurin osa äideistä ollaan!❤
Naiset, pitäkää aggressiivisesti huolta omista oikeuksistanne! Hommatkaa harrastus jonka avulla saatte omaa aikaa ja energiaa vähintään kerran viikossa! Miehet on niin paljon parempia ottamaan omaa aikaa. Pyytäkää tai ostakaa apua kotitöissä tai hellittäkää niiden hoitamisen suhteen. Äidin onneton olo ei auta ketään! T. Äiti 87
Kyllä sun täytyy nyt muuttaa nämä ihmeelliset säännöt mitä teidän suhteeseen on päässyt syntymään. En sietäisi halveksuvaa puolisoa sekuntiakaan.
Anna nyt itsellesi se neuvo jonka antaisit sellaiselle joka luotasi "voimaantuneena" poistuu, ja noudata sitä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset, pitäkää aggressiivisesti huolta omista oikeuksistanne! Hommatkaa harrastus jonka avulla saatte omaa aikaa ja energiaa vähintään kerran viikossa! Miehet on niin paljon parempia ottamaan omaa aikaa. Pyytäkää tai ostakaa apua kotitöissä tai hellittäkää niiden hoitamisen suhteen. Äidin onneton olo ei auta ketään! T. Äiti 87
Tärkein, pitäkää huoli että teillä on omaa rahaa. Omaa - rahaa - oltava - omalla - tilillä.
Vaikka ketään tuskin kauheasti kiinnostaa niin jatkan.
Mun tekis välillä, niin kuin nyt, vaan huutaa ja itkeä. Haluaisin heittää kaiken tavaran pois, sotku ja tavarat ahdistaa vaikkei edes ole mitään hullua tavaramäärää.
Oma koti ei tunnu omalta kun mä en oo täällä arvostettu kanssaeläjä, vaan ennemmin vaan joku josta voi hyötyä.
Mies on petushyvä työtä tekevä mies, ei ole ilkeä mutta sanoistaan ja käytöksestä huomaa ettei arvosta mua pätkääkään. Oon sille vain reikä joka pitää olla olemassa ja jota on saanut halutessaan käyttää. Ja nyt kun oon laittanut jalat ristiin, alkaa mieskin olemaan kiukkuinen ja piiloilkeä.
Kunhan lapset kasvaa, jätän kaiken ja alan täydellisen minimalistiseksi erakoksi. En toki lapsia hylkää.
Tuo ajatus pitää mut pystyssä.