Eeva Kolun kirja Korkeintaan vähän väsynyt
Törmäsin tähän kirjakaupan sivuilla. Hänen bloginsa oli lempiblogejani 2010-luvun alussa. Kirjoittaa nyt uupumuksesta ja täydellisyyden tavoittelusta.
Kirja vaikuttaa ihan kiinnostavalta, mutta ostan sen vasta kun hinta on tullut alas (nyt 30 euroa).
Kommentit (7)
kirjan loppusanoma on . OLE ARMOLLINEN ITSELLESI - JOS OLET BLOGGAAJA ! olet itse luonut paineesi - ei yleisö.
( ihan kuin kuin me muut ei olisi tiedetty jo tätä. Emme tarvitse eeva kolua kertomaan meille tätä asiaa 30 euron hintaan )
älkää ostako kirjaa - ja älkää tukeko tälläistä hömppää. ja bloggaajan löysää elämän tapaa
Aah siis liittyykö bloggaamiseen ja sen tuomaan uupumukseen? Sitten ei kiinnosta. Muuten olisi ollut ajankohtainen aihe itselle.
Kuinkahan nuo noin kolmekymppiset ovat ajatelleet selvitä lopusta elämästään, jos jo tuohon ikään mennessä on tullut burn-out, uupumus ja mitä nyt väsymystä kellekin? Joillekin jo useampaan kertaan.
Näyttää siltä, etteivät nuoremmat naiset kestä tänä päivänä oikein mitään. Kaiken pitäisi vaan olla niin helposti sujuvaa ja itsestään järjestyvää. Väsymys poistuisi lepäämällä, mutta kun ei malteta levätä vaan höyrytään metsästämässä milloin mitäkin täydellistä.
Paineita tulee varmasti, jos uskoo median ja somen syöttämiä kuvia unelmaelämästä, jossa menestyvällä naisella on hieno ura, täydellinen aviomies ja suloiset lapset. Ei siihen unelmaan sovi sairastumiset, työttömyys eikä muut ongelmat.
Paine luodaan useimmiten omassa mielessä, joten omaan jaksamiseen voi parhaiten vaikuttaa omalla asenteellaan.
Vierailija kirjoitti:

Jos sinä olet päässyt elämässäsi helpolla, niin se ei tarkoita, että kaikki muutkin pääsisivät. Toivottavasti elämä opettaa sinuakin.
Alapeukuista päätellen totuus sattuu. Miettikää nyt oikeesti mitä todella tarvitsette ja mitä teidän tarvitsee olla. Vähenee paineet kummasti.
Ja viitoselle tiedoksi, etten ole päässyt helpolla. En usko, että kukaan pääsee. Kaikilla on ongelmansa, ne vaan ovat erilaisia.
4
Mene pois Eeva. Nolo paskakirjasi on täällä jo käsitelty.
Kyllä saa halvemmallakin. Ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.