Sisko Savonlahden kolumni Yle: Ehkä sinulla ei olekaan huijarisyndroomaa – ehkä olet oikeasti huono

Tai siis hyvä kolumni

Hyvä artikkeli minustakin. Ei ole todellista että Yle suostuu julkaisemaan tällaisen. Tätä tarvitsisi moni ihminen.

Ainoa vika on se että heillä joilla oikeasti on huijarisyndrooma ja ovat enemmän kuin hyviä, jo tuo otsikko voimistaa niitä negatiivisia tunteita itseä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa vika on se että heillä joilla oikeasti on huijarisyndrooma ja ovat enemmän kuin hyviä, jo tuo otsikko voimistaa niitä negatiivisia tunteita itseä kohtaan.

No ei ne kauhean hyviä ole jos ei lopulta opi katsomaan omaa osaamistaan oikeassa skaalassa. Oikeasti hyvän pitää myös osata nähdä mihin se oma hyvä suunnilleen sijoittuu. Ei kukaan alemmuuskompleksinen vain voi kyetä toistuvasti loistavaan suoritukseen vaikka mikä olisi.

Sisko Savonlahden kolumni: Ehkä sinulla ei olekaan huijarisyndroomaa – ehkä olet oikeasti huono

Harva meistä pärjää elämässä huijaamatta edes vähän, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.

Minäkuva22.7.2020 klo 06.45

Sana ”huijarisyndrooma” ilmestyi mediaan muutama vuosi sitten kuin tyhjästä. Etenkin naistenlehdet ottivat sen omakseen.

”Joskus mietin, että mitä jos koko urani onkin suuri huijaus”, lehtien otsikoissa luki.

Vieressä hymyili milloin kukakin julkisuuden henkilö – eli ihminen, jonka ansiot ovat koko kansan tiedossa. Tuskinpa sentään koko urasi huijausta on, ajattelin. Mutta jos asia oikeasti mietityttää sinua, voisi olla hyvä idea pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä menestyksesi kumpuaa.

Voimme päätyä todella erilaisiin tilanteisiin huolimatta siitä, kuinka paljon meillä olisi annettavaa.

Onko sinuun lapsesta saakka valettu uskoa siihen, että pystyt mihin tahansa?

Oletko seurannut aitiopaikalta, kuinka vanhempasi ovat selvinneet vaikeistakin tilanteista? Ovatko he nousseet aina jaloilleen ja antaneet samalla sinulle mallin, jonka mukaan selviytyminen on mahdollista?

Tai ehkä olet hyvännäköinen. Ja halusitpa tai et, ovat ihmiset siksi kohdelleet sinua eri tavalla kuin niitä, joilla ei käynyt geenilotossa yhtä hyvä tuuri.

Ehkä olet aina loistanut työhaastatteluissa, koska sinulle on opetettu, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tiedät, että turvaverkkosi kannattelee sinua, vaikket saisikaan paikkaa. Siksi voit mennä työhaastatteluun rennosti omana itsenäsi.

Tai ehkä tunnet ihmisiä, joilla on mahdollisuus auttaa muita sen sijaan, että räpiköisivät omien ongelmiensa parissa. Ehkä he ovat aina nähneet potentiaalisi. Ovatko he suositelleet sinua ihmisille, jotka etsivät ”hyvää tyyppiä”? Hyvät tyypithän pärjäävät aina.

En väitä, etteikö menestyksen eteen olisi tehtävä töitä. Tietysti on. Helpommin sen silti saavuttaa, jos matkan varrelle osuu onnekkaita sattumia.

Voimme päätyä todella erilaisiin tilanteisiin huolimatta siitä, kuinka paljon meillä olisi annettavaa.

En muista nähneeni naistenlehdissä kovin montaa ylipainoista, köyhistä lähtökohdista ponnistavaa, seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa tai jotain muuta kuin valkoista ihmistä harmittelemassa huijarisyndroomaansa. Mutta sitten taas nämä ihmiset harvemmin muutenkaan päätyvät naistenlehtien kansiin. Jos päätyvät, eivät he vähättele omaa osaamistaan. Ehkä muut ovat jo tehneet sen heidän puolestaan.

Kun ajattelen menestymistä, ajattelen miestä, joka opetti minulle ammattikorkeakoulussa yrittäjyyttä.

”Raha tulee rahan luo”, hän sanoi.

Lauseen inspiroimana päätin ottaa opintolainaa, ja totta tosiaan: Elettyäni hetken keskituloisen ihmisen elämää opiskelijabudjetilla kituuttamisen sijaan, fiilikseni parani kummasti. Sain energiaa tavoitella asioita, jotka aiemmin vaikuttivat olevan kaukana ulottumattomissani. Tuli yksi onnistuminen, ja toinenkin. Parin vuoden päästä maksoin pois lainani.

Jos haluaa menestyä – ja kukapa ei haluaisi – on ihan aluksi valettava itsensä täyteen uskoa. Jos haluaa saada työpaikan, ei kannata mainita työhaastattelussa, että elämänhallintani sakkaa ja tänäänkin oli vaikeaa nousta sängystä. Jos haluaa parisuhteen, ei kannata sanoa ensitreffeillä, että minä olen ahdistunut ja elämäni on vailla sisältöä. (Olen kokeillut!)

Meistä jokaisen on pakko uskoa itseemme ja omaan osaamiseemme, jotta voimme suuremmalla todennäköisyydellä vakuuttaa siitä myös muut ihmiset. Kaikkien niiden, jotka eivät ole saaneet rautaista itsetuntoa äidinmaidossa, on pärjätäkseen pakko huijata edes vähän. Mutta ehkä tätä ei tule ajatelleeksi, jos on aina uskonut itseensä. Ehkä silloin siirtää pienimmätkin epäilykset omasta osaamisestaan sivuun ja ajattelee:

”Minulla taitaa olla se huijarisyndrooma!”

Niin kuin ei olisi olemassa muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi sitä, että on vaan huono. Tai no, sanotaan vaikka keskinkertainen. Koska harva meistä on lopulta kovin ihmeellinen ihminen. Joillain on vaan enemmän mahdollisuuksia kuin toisilla.

On pelkästään terveellistä ajatella olevansa vajavainen.

On pelkästään terveellistä, että kyseenalaistaa omaa erinomaisuuttaan. Edes joskus.

Ei siinä huijarisyndroomaa tarvita.

Unohdin lainausmerkit, mutta siis nuo kaksi edellistä kommenttia oli suoraan kulumnista.

Vierailija kirjoitti:

En muista nähneeni naistenlehdissä kovin montaa ylipainoista, köyhistä lähtökohdista ponnistavaa, seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa tai jotain muuta kuin valkoista ihmistä harmittelemassa huijarisyndroomaansa. Mutta sitten taas nämä ihmiset harvemmin muutenkaan päätyvät naistenlehtien kansiin. Jos päätyvät, eivät he vähättele omaa osaamistaan. Ehkä muut ovat jo tehneet sen heidän puolestaan.

Kun ajattelen menestymistä, ajattelen miestä, joka opetti minulle ammattikorkeakoulussa yrittäjyyttä.

”Raha tulee rahan luo”, hän sanoi.

Lauseen inspiroimana päätin ottaa opintolainaa, ja totta tosiaan: Elettyäni hetken keskituloisen ihmisen elämää opiskelijabudjetilla kituuttamisen sijaan, fiilikseni parani kummasti. Sain energiaa tavoitella asioita, jotka aiemmin vaikuttivat olevan kaukana ulottumattomissani. Tuli yksi onnistuminen, ja toinenkin. Parin vuoden päästä maksoin pois lainani.

Jos haluaa menestyä – ja kukapa ei haluaisi – on ihan aluksi valettava itsensä täyteen uskoa. Jos haluaa saada työpaikan, ei kannata mainita työhaastattelussa, että elämänhallintani sakkaa ja tänäänkin oli vaikeaa nousta sängystä. Jos haluaa parisuhteen, ei kannata sanoa ensitreffeillä, että minä olen ahdistunut ja elämäni on vailla sisältöä. (Olen kokeillut!)

Meistä jokaisen on pakko uskoa itseemme ja omaan osaamiseemme, jotta voimme suuremmalla todennäköisyydellä vakuuttaa siitä myös muut ihmiset. Kaikkien niiden, jotka eivät ole saaneet rautaista itsetuntoa äidinmaidossa, on pärjätäkseen pakko huijata edes vähän. Mutta ehkä tätä ei tule ajatelleeksi, jos on aina uskonut itseensä. Ehkä silloin siirtää pienimmätkin epäilykset omasta osaamisestaan sivuun ja ajattelee:

”Minulla taitaa olla se huijarisyndrooma!”

Niin kuin ei olisi olemassa muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi sitä, että on vaan huono. Tai no, sanotaan vaikka keskinkertainen. Koska harva meistä on lopulta kovin ihmeellinen ihminen. Joillain on vaan enemmän mahdollisuuksia kuin toisilla.

On pelkästään terveellistä ajatella olevansa vajavainen.

On pelkästään terveellistä, että kyseenalaistaa omaa erinomaisuuttaan. Edes joskus.

Ei siinä huijarisyndroomaa tarvita.

Sinun pitäisi käydä esim. koulussa. Edes vähän. Köyhyys ei ole osaamista. Sukupuoli ei ole osaamista. Seksuaalivähemmistöys ei ole osaamista. Näitä kortteja on idioottimaista heilutella työmarkkinoilla. Tietysti onko ketään täällä koskaan estänyt se että on idiootti. No eipä kai.

Mielenkiintoinen juttu.