Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Rahankäyttö ahdistaa - vaikuttaako köyhä lapsuus?
Pihivierailija
22.07.2020 |
Olen nyt palkkatöissä käyvä +30-vuotias akateemisesti koulutettu nainen ja eräs piirre itsessäni mietityttää: kun teen jonkin suuremman hankinnan (esim. silmälasit) minulle tulee poikkeuksetta todella voimakas "ostomorkkis". Hankinta voi olla kuinka tarpeellinen tahansa (nyt tarvitsin uudet lasit uusilla vahvuuksilla, jotta näen tehdä töitä - vanhat olivatkin jo +8 vuotta vanhat...), mutta silti olo on ostotapahtuman jälkeen useita päiviä levoton ja ahdistunut. Pelkään, että olen tehnyt "väärän" päätöksen ja minulla on tosi epämääräinen tunne siitä, että olen tehnyt jotain "pahaa" tai "väärin".
Lapsuudenkotini oli köyhä, ja vaikka meille lapsille ei siitä erityisemmin puhuttu (eikä yh-äitini ikinä valittanut meille vaikka on myöhemmin kertonut, että välillä oli todella tiukkaa), niin tiesin kyllä hyvin, että muilla perheillä on paljon paljon enemmän rahaa käytössään. Kotona asuttiin kaikki samassa huoneessa, syötiin yksinkertaista kotiruokaa, ei käyty ikinä matkoilla (kävin ensimmäistä kertaa lähialueen isommassa kaupungissa vasta teininä), vaatteet saatiin sukulaisilta, enkä voinut harrastaa itseäni kiinnostavaa asiaa (musiikkia), koska meillä ei ikimaailmassa olisi ollut rahaa sellaiseen - saatte varmaan kuvan siitä, että nykytilanne asiantuntijatyössä on todella uusi ja erilainen. Koen, että lapsuudesta on jäänyt jokin trauma siitä, ettei rahaa mihinkään ole ja se kulkee yhä mukanani.
Nyt kun ansaitsen ihan ok hyvin, tällaiseen sisäiseen syyllistämiseen ei sinällään olisi enää tarvetta. Nuokin alussa mainitut lasit maksoivat linsseineen kaikkineen muutaman satasen, ja pystyn ihan järjellä sanomaan, ettei se ole palkkaani suhteutettuna mitenkään suuri summa. Se ei kuitenkaan poista tunnetta, että olen ottanut hankkiessani ihan "järjettömän riskin".
Näin on ollut aina ja kun vielä opiskelin ja elin tiukalla opiskelijabudjetilla tein kaupassa todella tarkkoja vertailuja ja syynäsin tuoteselosteita, jotta saatoin olla varma, että ostokseni on paras mahdollinen ja rahani väärti. Nyt töissäkäyvänä tämä on jo helpottanut ja kykenen ostamaan ruokaa vapaammin ilman ahdistavaa tunnetta siitä, että minun käy pahasti jos teen väärän valinnan. ... Ja silti tarkistan edelleen esim. wc-paperien rullahinnan ja ostan ne halvimman hinnan mukaan.
Tämä on ennen kaikkea todella väsyttävää ja TURHAA. On toki tosi hyvä taito tuntea rahan arvo ja osata käyttää sitä harkiten, mutta jos voisin niin haluaisin paremmin ymmärtää tätä ahdistusta ja ymmärtää, miksi päässäni on tällainen ihmeellinen ääni, joka alkaa huutaa, kun käytän rahaa.
Tunnistaako joku vastaavan tunteen? Millaisissa tilanteissa se teillä tulee? Entä oletteko oppineet elämään sen kanssa / Mikä siihen auttaa?
Kommentit (23)
Ehdottomasti tarvitset terapiaa. Eihän tuollainen ole mitenkään normaalia, ei päässä kuulu kenenkään huutaa että et saa käyttää omia rahojasi tai sinun käy huonosti.
Mikä se huonosti käyminen sinulla olisi? Joutuisit elämään työttömyyskorvauksella/toimeentulotuella? Sinähän pärjäisit niilläkin ihan kivasti koska olet tottunut siihen. Sulla varmaan kertyy säästöönkin rahaa aika paljon kun olet nuuka eikä ole lapsia. Mitä olet ajatellut niistä rahoista? Oletko kuin Roope Ankka että keräät ja keräät rahaa lopun ikääsi etkä nauti niistä ollenkaan? Pelkäät että jos menetät/käytät vähän rahaa joudut tuhannen vuoden päästä köyhäintaloon?
Päätä itsellesi joku järkevä budjetti, vaikka ihan vuodeksi, mietit paljonko saa mennä rahaa ruokaan, asumiseen, hankintoihin, huvitteluun ja paljonko jää säästöön ja kohde säästöille. Kun teet näin, sinulla on itseltäsi "lupa" käyttää niitä rahoja koska se kuuluu budjettiin, eikä mitään pahaa tapahdu. Jos minä olisin sinä, niin käyttäisin osan rahasta äitini hemmotteluun, hänen elämänsä on ollut aika helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin itse samaa, mutta sitten kuulin wanhan rahan perheestä tulevan ystäväni kokevan samaa. Oli jotenkin lohdullista kuulla, että kyse voi olla "vain" vahvasta arvokasvatuksesta. Ostokset tulee harkita tarkkaan eikä rahaa saa haaskata.
Vastaan, vaikka itsellä on ollut aina juurikin päinvastainen tilanne eli rahaa on koko ajan ollut ylimääräistä lapsuudesta tähän 30v asti. Tosin ikinä en ole onnistunut käyttämään kaikkia rahojani palkasta vaan vuosien varrella on jääny mukava summa säästöön.
Onko sulla tullut aiemmin nuoruudessa ahdistusta rahankäytöstä? Itsellä kävi sillä tavalla, et kun nuoruudessa pelasin paljon tietokoneella, mikä ei ole sitä, mitä haluan näin vanhempana enää tehdä. Nyt jos pelaan, niin vaikka tykkäänkin pelaamisesta, niin tulee aivan tajuton ahdistusta siitä, että käytän aikaani hukkaan. Minulla on muita tavotteita ja harrastuksia, joihin haluan käyttää mieluummin aikaa.
Voisiko sun rahankäytön ahdistus liittyä samalla tavalla siihen, et koet tuhlaavasi rahaa "tilpehööriin", kun sitä voisi laittaa säästöön tai ostaa niitä "oikeasti" merkityksellisiä asioita?
Sinuna hemmottelisin sitä äitiäni matkoin ja lahjoin!
Pikku kompensaationa elämältä!
Samalla se oma traumakin alkaisin helpottaa.
On sama kokemus. Se köyhän perheen lapsi ei koskaan poistu. Isommissa asioissa etenkään. Toisaalta myös ihan pikkuasiat voi olla liian kalliita. Kauan esim valitsin halvimman ruuan ravintolassa.
Silti ollaan matkusteltu kalliisti. Ja ostan surutta kalliita vaatteita ym. Ja tonnin silmälasit.
Putää olla ainakin 15r€ tilillä etten koe turvattomuutta. Asuntolaina mitotettu tosi pieneksi. Ei koskaan muuta velkaa, paitsi nyt sijoitusasunto. Rahaa on kertynyt ja sitä on käytetty.
Nyt olen jo yli 50 ja koen, että olen turvassa.
Eli ala käydä syömässä, käytä rahaa mukavuuksiin ja matkusteluun. Pääset vähitellen yli.
Ei missään nimessä sitkuelämää ja tiukkaa säästämistä johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaan, vaikka itsellä on ollut aina juurikin päinvastainen tilanne eli rahaa on koko ajan ollut ylimääräistä lapsuudesta tähän 30v asti. Tosin ikinä en ole onnistunut käyttämään kaikkia rahojani palkasta vaan vuosien varrella on jääny mukava summa säästöön.
Onko sulla tullut aiemmin nuoruudessa ahdistusta rahankäytöstä? Itsellä kävi sillä tavalla, et kun nuoruudessa pelasin paljon tietokoneella, mikä ei ole sitä, mitä haluan näin vanhempana enää tehdä. Nyt jos pelaan, niin vaikka tykkäänkin pelaamisesta, niin tulee aivan tajuton ahdistusta siitä, että käytän aikaani hukkaan. Minulla on muita tavotteita ja harrastuksia, joihin haluan käyttää mieluummin aikaa.
Voisiko sun rahankäytön ahdistus liittyä samalla tavalla siihen, et koet tuhlaavasi rahaa "tilpehööriin", kun sitä voisi laittaa säästöön tai ostaa niitä "oikeasti" merkityksellisiä asioita?
Pari sataa silmälaseihin 8v käytön jälkeen turhaa?
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti tarvitset terapiaa. Eihän tuollainen ole mitenkään normaalia, ei päässä kuulu kenenkään huutaa että et saa käyttää omia rahojasi tai sinun käy huonosti.
Mikä se huonosti käyminen sinulla olisi? Joutuisit elämään työttömyyskorvauksella/toimeentulotuella? Sinähän pärjäisit niilläkin ihan kivasti koska olet tottunut siihen. Sulla varmaan kertyy säästöönkin rahaa aika paljon kun olet nuuka eikä ole lapsia. Mitä olet ajatellut niistä rahoista? Oletko kuin Roope Ankka että keräät ja keräät rahaa lopun ikääsi etkä nauti niistä ollenkaan? Pelkäät että jos menetät/käytät vähän rahaa joudut tuhannen vuoden päästä köyhäintaloon?
Päätä itsellesi joku järkevä budjetti, vaikka ihan vuodeksi, mietit paljonko saa mennä rahaa ruokaan, asumiseen, hankintoihin, huvitteluun ja paljonko jää säästöön ja kohde säästöille. Kun teet näin, sinulla on itseltäsi "lupa" käyttää niitä rahoja koska se kuuluu budjettiin, eikä mitään pahaa tapahdu. Jos minä olisin sinä, niin käyttäisin osan rahasta äitini hemmotteluun, hänen elämänsä on ollut aika helvettiä.
Kiitos ensimmäiselle kommentoijalle lempeydestä ja ymmärryksestä! Hyvä vinkki tuo "luvan antaminen", en ole ennen miettinyt asiaa tuolta kannalta. Enemmän on ollut se olo, etten voi antaa itseni ottaa asiaa liian rennosti koska ... ja niin, tästä pääsenkin seuraavaan kommentoijaan (lainattu yllä).
Säikähdin ensin viestiäsi ja ihan suorastaan punastuin pahastuksesta, mutta aika nopeasti oivalsin, että olet oikeassa. Juuri noin minä käyttäydyn ja juuri noin järjetöntä se on. Minulle on tosiaan kertynyt tilille jonkin verran rahaa ja tunnen vahvaa tarvetta kerryttää sitä jatkossakin - ja nyt alan katsoa Roope-Ankkaa ihan uudessa valossa!
Lapsena kuvittelin, että Roopen täytyy olla maailman onnellisin Ankka: niin paljon rahaa - sen täytyy tehdä hänet onnelliseksi (koska olin oppinut, että raha = turva = onnellisuus). Nyt tajuan kuinka samalla lailla onneton hän taitaa olla.
Ei todellakaan ole kiva tai edes järkevää käyttäytyä näin ja ehkä rahalle voisi olla käyttöä äidin hellimiseen (olen jo tehnytkin ja mahdollistanut hänelle pitkäaikaisen unelman valokuvausharrastuksesta ja haluan maksaa hänelle veljeni kanssa avustusta sitten kun hän jää eläkkeelle) ja mikä ettei myös terapiaan.
Kiitos siis myös sinulle sanoistasi!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin samaistua. Kotona ei ollut mitenkään superköyhää, kun olin lapsi, mutta muistan esim. että joinain päivinä syötiin pelkkää puuroa, uusia vaatteita ostettiin harvoin, ja äiti aina kehotti olemaan tarkka rahan kanssa. Nyt parikymppisenä opiskelijana ahdistun muun muassa jos ruokaostokset maksavat yli 15 euroa, vaikka siinä olisi ihan järkevää ruokaa, jos käyn vaikka kaverin kanssa kahvilassa ja joudun maksamaan 5e yhdestä latesta sekä mistä hyvänsä isommasta ostoksesta. "Isompi ostos" = 25e tai yli. Tietysti nyt opiskelijana rahaa ei oikeasti ole liiemmälti, mutta rahankäytöstä aiheutuva ahdistus ärsyttää. Mielestäni syynä on tietysti lapsuus, koska olen lapsesta saakka ahdistunut rahaan liittyvistä asioista.
Itse olen lähttöisin hyvin toimeen tukleesta perheestä jossa ostettiin kaikki viimeisimmät laitteet ja vehkeet, vaatteet, auto vaihtui uuten alle vuodessa jne ..Ja me lapset saatiin kaikki mitä haluttiin...tosin eipä me mitään järjettömyyksiä oltukaan vailla.
Noh...mieheni taasen on aivan päin vastaisesta perheestä.
Ja meillä on se tilanne että mies haluaisi syytää rahaa kokoajan johonkin...ja tilillä pitäisi olla miljoonia.
Minä taasen nuukailen kakkessa mahfollisessa ja koitan säästää. Enkä raskis mitään ostaa. Osamaksulla tai velaksi en suostu ostamaan...rahat pitää saada säästettyä kun jotain tarvitsee. En siis omista edes luottokorttia, en pankkivelkaa jne...
Minulla tekee pahaa jos joutuu ruokaa heittämään roskiin jne..
Kallis ostos on minulle ensin kamala shokki...tuntuu kuin verenkierto seisahtusi...sitten tasaannun ja ajattelen että noh...onneksi oli varaa ostaa eikä niin ettei olisi ollut rahaa siihen hankintaan.
Meillä on hyvät hankkeet niin ettei rahasta ole tiukkaa vaikka on useampi lapsikin.
Lapsille opetan kierrättämistä ja sitä ettei kaikkea voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaan, vaikka itsellä on ollut aina juurikin päinvastainen tilanne eli rahaa on koko ajan ollut ylimääräistä lapsuudesta tähän 30v asti. Tosin ikinä en ole onnistunut käyttämään kaikkia rahojani palkasta vaan vuosien varrella on jääny mukava summa säästöön.
Onko sulla tullut aiemmin nuoruudessa ahdistusta rahankäytöstä? Itsellä kävi sillä tavalla, et kun nuoruudessa pelasin paljon tietokoneella, mikä ei ole sitä, mitä haluan näin vanhempana enää tehdä. Nyt jos pelaan, niin vaikka tykkäänkin pelaamisesta, niin tulee aivan tajuton ahdistusta siitä, että käytän aikaani hukkaan. Minulla on muita tavotteita ja harrastuksia, joihin haluan käyttää mieluummin aikaa.
Voisiko sun rahankäytön ahdistus liittyä samalla tavalla siihen, et koet tuhlaavasi rahaa "tilpehööriin", kun sitä voisi laittaa säästöön tai ostaa niitä "oikeasti" merkityksellisiä asioita?
Pari sataa silmälaseihin 8v käytön jälkeen turhaa?
Ootko oppinu ymmärtämään erilaisten tekstien kontekstia? Eli talo ja asunto on varmasti monelle ne merkityksellisimmät rahankäytön kohteet, varsinkin talo. Autoa nyt ei välttis tarvi. Jos siis on pelko ettei rahaa jaa säästöön asuntoa varten, kun kaikki menee muihin kuluihin, niin voisin kuvitella sen aiheuttavan ahdistusta.
Jos ei ole mitään kohteita johon säästää vaan ahdistus tulee vain kokemasta huonosta valinnasta, niin silloin alkaa työstämään ja perustelemaan itselle niitä valintoja. Huonoa valintaa ei voi muuttaa, mutta siitä voi ottaa opiksi. Jos pystyy perustelemaan itselle ostoksen olleen hyvä valinta, niin silloin hokee itselle sen olleen hyvä valinta kunnes asian unohtaa. Pikku hiljaa tulee itsevarmuus rahankäyttöön, kun oppii tuntemaan, mitkä ovat itselle hyviä ja huonoja valintoja.
Se, mitä itse hain takaa oli menetyksen tunne. Huonoa valintaa et voi muuttaa ja siihen käytettyä rahaa et saa takaisin eli tavallaan menetät aikaa. Itsellä taas, jos pelaan niin se on suoraan pois niistä asioista, joita haluaisin nyt aikuisena tehdä. Vaikka tykkään pelaamisesta, niin se ajan tuhlaaminen luo aivan uskomattoman ahdistuksen.
Pihivierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti tarvitset terapiaa. Eihän tuollainen ole mitenkään normaalia, ei päässä kuulu kenenkään huutaa että et saa käyttää omia rahojasi tai sinun käy huonosti.
Mikä se huonosti käyminen sinulla olisi? Joutuisit elämään työttömyyskorvauksella/toimeentulotuella? Sinähän pärjäisit niilläkin ihan kivasti koska olet tottunut siihen. Sulla varmaan kertyy säästöönkin rahaa aika paljon kun olet nuuka eikä ole lapsia. Mitä olet ajatellut niistä rahoista? Oletko kuin Roope Ankka että keräät ja keräät rahaa lopun ikääsi etkä nauti niistä ollenkaan? Pelkäät että jos menetät/käytät vähän rahaa joudut tuhannen vuoden päästä köyhäintaloon?
Päätä itsellesi joku järkevä budjetti, vaikka ihan vuodeksi, mietit paljonko saa mennä rahaa ruokaan, asumiseen, hankintoihin, huvitteluun ja paljonko jää säästöön ja kohde säästöille. Kun teet näin, sinulla on itseltäsi "lupa" käyttää niitä rahoja koska se kuuluu budjettiin, eikä mitään pahaa tapahdu. Jos minä olisin sinä, niin käyttäisin osan rahasta äitini hemmotteluun, hänen elämänsä on ollut aika helvettiä.
Kiitos ensimmäiselle kommentoijalle lempeydestä ja ymmärryksestä! Hyvä vinkki tuo "luvan antaminen", en ole ennen miettinyt asiaa tuolta kannalta. Enemmän on ollut se olo, etten voi antaa itseni ottaa asiaa liian rennosti koska ... ja niin, tästä pääsenkin seuraavaan kommentoijaan (lainattu yllä).
Säikähdin ensin viestiäsi ja ihan suorastaan punastuin pahastuksesta, mutta aika nopeasti oivalsin, että olet oikeassa. Juuri noin minä käyttäydyn ja juuri noin järjetöntä se on. Minulle on tosiaan kertynyt tilille jonkin verran rahaa ja tunnen vahvaa tarvetta kerryttää sitä jatkossakin - ja nyt alan katsoa Roope-Ankkaa ihan uudessa valossa!
Lapsena kuvittelin, että Roopen täytyy olla maailman onnellisin Ankka: niin paljon rahaa - sen täytyy tehdä hänet onnelliseksi (koska olin oppinut, että raha = turva = onnellisuus). Nyt tajuan kuinka samalla lailla onneton hän taitaa olla.
Ei todellakaan ole kiva tai edes järkevää käyttäytyä näin ja ehkä rahalle voisi olla käyttöä äidin hellimiseen (olen jo tehnytkin ja mahdollistanut hänelle pitkäaikaisen unelman valokuvausharrastuksesta ja haluan maksaa hänelle veljeni kanssa avustusta sitten kun hän jää eläkkeelle) ja mikä ettei myös terapiaan.
Kiitos siis myös sinulle sanoistasi!
ap
Roope kärsii pakkomielteestään rahaan todella paljon, se on maksanut hänelle paljon ihmissuhteita ja hän on raatanut rahojen eteen, ja juuri siksi hän ei halua luopua niistä. Toisaalta hän on onnellisimmillaan kun hän ui rahoissaan ja ihailee ensilanttiaan, hänellä on muutakin omaisuutta ympäri maailman ja niiden hoitaminen tuo hänelle paljon stressiä. Akun ja muiden sukulaisten huoleton elämäntyyli on hänelle kauhistus, mutta silti hän nauttii siitä että hänet väkisin raahataan perhetapahtumiin.
Roope aina moittii Akua, mutta silti arvostaa häntä, ottaa Akun aina apulaisekseen ja uskotukseen kiperiin tilanteisiin, kun kuitenkin myös Aku on kova tekemään töitä, ja raataa saavuttaakseen unelmiaan työelämässä, hän on usein paras alallaan, vähän aikaa. Usein Aku raataa nimenomaan taatakseen huomassaan olevien kolmen ankanpojan hyvän elämän, pojat on välillä kurittomia, mutta kuitenkin fiksuja, nokkelia ja myös perineet Roopelta vähän bisnesvainuakin. Pojilla on tervehenkinen harrastus Sudenpennuissa, siitä näkee että Aku on onnistunut hyvin kasvatuksessaan vaikka hän on vain poikien setä.
Kannattaa ottaa oppia Akusta, koska hänelle raha on jotain mitä tulee ja menee, hän osaa nauttia elämästä rikkaana ja köyhänä. Aku tietää että vastoinkäymisiä tulee, mutta niistä selvitään kovalla työllä, ja taas hän uskoo seuraavaan urapolkuunsa. Välillä joutuu palaamaan margariinitehtaalle töihin kun muuta jännittävämpää ei ole, mutta silti se ole hänelle mikään eläketyöpaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa kodissani oli kyllä rahaa, mutta minuun sitä ei käytetty: en saanut harrastaa sitä ainoaa lajia, josta olin kiinnostunut, en saanut käydä kampaajalla teininä ylläpitämässä väriäni (sukulainen maksoi alkuperäisen käynnin) jne. Tämän seurauksena en ikäänkuin osaa huolehtia itsestäni kunnolla: ihoni tarvitsisi vähän laadukkaammat tuotteet että pysyisi kunnossa, samoin herkkä vatsani arvostaisi terveellistä ruokaa, mutta en minä osaa/kehtaa/viitsi!
Kun mieheni sai vakityön ja antoi lahjaksi kosmetologikäynnin, huomasin pitäväni siitä todella paljon. Mies kannusti varaamaan uuden ajan seuraavalle kuulle. No enpä varannut. Kun en minä mitään tarvitse...
Käytän huonosti rahaa, ja siitä jättiosa menee muiden (lapset, lähinnä) hemmotteluun.
Musiikkiharrastukseen- joka tähtää ammattiin olisit tarvinnut oman huoneen! Se on meluisaa ja aikaa vaativa harrastus. Joten ole onnellinen että et tuhlannut siihen nuorena aikaa ja opit kunnon ammattin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa kodissani oli kyllä rahaa, mutta minuun sitä ei käytetty: en saanut harrastaa sitä ainoaa lajia, josta olin kiinnostunut, en saanut käydä kampaajalla teininä ylläpitämässä väriäni (sukulainen maksoi alkuperäisen käynnin) jne. Tämän seurauksena en ikäänkuin osaa huolehtia itsestäni kunnolla: ihoni tarvitsisi vähän laadukkaammat tuotteet että pysyisi kunnossa, samoin herkkä vatsani arvostaisi terveellistä ruokaa, mutta en minä osaa/kehtaa/viitsi!
Kun mieheni sai vakityön ja antoi lahjaksi kosmetologikäynnin, huomasin pitäväni siitä todella paljon. Mies kannusti varaamaan uuden ajan seuraavalle kuulle. No enpä varannut. Kun en minä mitään tarvitse...
Käytän huonosti rahaa, ja siitä jättiosa menee muiden (lapset, lähinnä) hemmotteluun.
Sama neuvo sulle. Tee budjetti johon erittelet kaikki mihin sun rahoja menee, ja tee sarakkeet myös itsellesi, sun rahoja ne kuitenkin on. Ja toki pitää ottaa huomioon koko perheen tilanne, paljonko miehen tulot ja menot on, paljonko perheen yhteiset, paljonko on lasten osuus jne. eli talouden yhteinen budjetti on myös tehtävä.
Se budjetti on suunnitelma, joskus siitä saa poiketa jos on järkevä syy, ja se järkevä syy voi olla vain sekin että joku juttu on kivaa ja tulee tilaisuus. Firmoissa ja yhdistyksissäkin tehdään aina budjetti eli taloussuunnitelma, vuoden vaihduttua katsotaan sitten että pysyttiikö siinä, ja jos haluaa niin voi tehdä välitilinpäätöksiä, eli katsoa vaikka kesäloman alussa että missä mennään, ollaanko plussalla vai miinuksella, voiko lomalla vaikka vähän höllätä kukkaron nyörejä vai päinvastoin olla tarkkana ettei mene yli budjetin.
Mulla on kans köyhä lapsuus ja mulla on suorastaan pakkomielle kirjata kaikki kulut exceliin. Tällä tavoin tiedän pysyväni budjetissa, mikä tuo levollisemman mielen. En osannut monena vuotena rentoutua ennen kuin sain kasan vuoden palkkaa vastaavan säästösumman kasaan, vaikka pienempikin summa olisi riittänyt yllättäviin menoihin.
Vaikka olisi nyt keskituloisena varaa, en ole vieläkään raaskinut esim. syödä Linnanmäen kalliissa ravintoloissa tai antaa itselleni luvan unohtaa maksaa joku lasku eräpäivään mennessä (eräs ja tähän mennessä ainoa maksumuistutus 15v. takaa kirpaisee vieläkin)..
Ostan alesta talvella kesävaatteita ja kesällä päinvastoin.
Oho, ootpas jaksanut tällä kertaa pusertaa pitkän aloituksen :) En jaksanut edes lukea, tyyli paljasti samaksi tehtailijaksi.
Olipa kiva lukea näin hyviä vastauksia aloitukseeni, kiitos! Viimeisimmän kommentin lähettäjälle sellaiset terveiset, että tämä on ensimmäinen aloitukseni ja halusin tehdä siitä kunnollisen. On rasittavaa lukea aloituksia, joissa kerrotaan ongelmasta vain fragmentteja ja tarkempia tietoja joutuu sitten ap:lta viesti kaupalla onkimaan.
Kiinnostavaa ja mieltä avartavaa kuulla, ettei tämä välttämättä olekaan luokkasidonnainen juttu. Toisaalta voin kuvitella, että esim. nk. vanhan rahan perheet pitävät huolta jälkipolviin iskostettavasta varainhoidosta ja valmistelevat heitä siihen, että he joku päivä ottavat suvun varat kontolleen. Ja taas toisaalta on niitä, jotka ovat eläneet lapsuuden köyhissä oloissa, mutta päästessään paremmalle ansaintasolle he käyttävät rahansa heti kun sitä saavat.
Jäin pyörittelemään päähäni tuota Ankkalinna-vertausta ja koin eräänlaisen ahaa-elämyksen: kuten kommentoin tuossa välissä, huomaan kyllä ajattelevani tosi vahvasti niin, että raha tarkoittaa turvaa ja turva on onnellisuuden perusta (eli raha = turva = onnellisuus). Sitten kun annan rahaa pois eli ostan jotain kallista, koen samalla jollain tasolla antavani pois turvaa - ja lukionpsykalla muistan, että tarvehierarkiassa turvallisuuden tunne on yksi aika keskeisiä kehityspsykologian tutkimuskohteita. Olen oppinut, että iso luku tilillä tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse olla huolissani, ettenkö selviytyisi seuraavien kuukausien kuluista, mutta heti kun sinne tulee miinusta (varsinkin, jos se on jokin yksittäinen meno), niin jokin minussa sisällä huolestuu ja haluaa heti varmistua siitä, että "onhan sitä rahaa nyt VIELÄ tämän jälkeen tarpeeksi kaikkiin kuluihin?". Siispä muiden kommentoijien tavoin excelit ja muut ovat tulleet tutuiksi, koska haluan hallita tätä tunnetta ja tietää tarkalleen missä mennään.
Yhteenvetona siis, minusta tuntuu että käsitän rahan turvan tuojana ja minusta tuntuu, että luovutan sitä turvaa pois, kun käytän rahaa.
Tämä on jo mielestäni aika oiva lähtökohta jatkopohdinnoille!
ap
Mulla on oltava aina säästöjä, ne tuovat turvaa jos jotain yllättävää sattuu. Ja onhan sitä aina sattunut. Rahan väheneminen ahdistaa todella paljon ja koen ostokrapulaa. Itselle en mitään raaskisi hankkia. Takana myös lapsuus, että rahaa oli, mutta minuun sitä ei käytetty. Ei harrastuksia, askeettista elämää, ei viety lääkäriin jne. Koen alitajuista arvottomuuden tunnetta, vaikka arvostan itseäni ja välillä saan itseni pakotettua hemmottelemaan itseäni. Takaraivossa on kumminkin sellainen ajatys, ettö enhän minä nyt mitään tarvitse. Toisia hemmottelen kyllä mielelläni, eikä rahan laitto siihen aiheuta vastaavaa tunnetta.
Pihivieras kirjoitti:
Olipa kiva lukea näin hyviä vastauksia aloitukseeni, kiitos! Viimeisimmän kommentin lähettäjälle sellaiset terveiset, että tämä on ensimmäinen aloitukseni ja halusin tehdä siitä kunnollisen. On rasittavaa lukea aloituksia, joissa kerrotaan ongelmasta vain fragmentteja ja tarkempia tietoja joutuu sitten ap:lta viesti kaupalla onkimaan.
Kiinnostavaa ja mieltä avartavaa kuulla, ettei tämä välttämättä olekaan luokkasidonnainen juttu. Toisaalta voin kuvitella, että esim. nk. vanhan rahan perheet pitävät huolta jälkipolviin iskostettavasta varainhoidosta ja valmistelevat heitä siihen, että he joku päivä ottavat suvun varat kontolleen. Ja taas toisaalta on niitä, jotka ovat eläneet lapsuuden köyhissä oloissa, mutta päästessään paremmalle ansaintasolle he käyttävät rahansa heti kun sitä saavat.
Jäin pyörittelemään päähäni tuota Ankkalinna-vertausta ja koin eräänlaisen ahaa-elämyksen: kuten kommentoin tuossa välissä, huomaan kyllä ajattelevani tosi vahvasti niin, että raha tarkoittaa turvaa ja turva on onnellisuuden perusta (eli raha = turva = onnellisuus). Sitten kun annan rahaa pois eli ostan jotain kallista, koen samalla jollain tasolla antavani pois turvaa - ja lukionpsykalla muistan, että tarvehierarkiassa turvallisuuden tunne on yksi aika keskeisiä kehityspsykologian tutkimuskohteita. Olen oppinut, että iso luku tilillä tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse olla huolissani, ettenkö selviytyisi seuraavien kuukausien kuluista, mutta heti kun sinne tulee miinusta (varsinkin, jos se on jokin yksittäinen meno), niin jokin minussa sisällä huolestuu ja haluaa heti varmistua siitä, että "onhan sitä rahaa nyt VIELÄ tämän jälkeen tarpeeksi kaikkiin kuluihin?". Siispä muiden kommentoijien tavoin excelit ja muut ovat tulleet tutuiksi, koska haluan hallita tätä tunnetta ja tietää tarkalleen missä mennään.
Yhteenvetona siis, minusta tuntuu että käsitän rahan turvan tuojana ja minusta tuntuu, että luovutan sitä turvaa pois, kun käytän rahaa.
Tämä on jo mielestäni aika oiva lähtökohta jatkopohdinnoille!
ap
Minä (se Ankkalinnasta höpisijä) olen itse myös köyhästä perheestä, mutta silti sain kaiken tarvittavan, ja mun lapsuudessa oli kaikki muutkin suht köyhiä.
Mulla on ongelma tavaran kanssa, minä kyllä käytän rahaa liikaa, mutta suurempi ongelma onkin se, että mulla on ihan liikaa tavaraa koska kiinnyn tavaraan. Minulla on tullut se ahaa-elämys siitä, että minä taas saan turvaa siitä tavarasta, ja tavara on mulle ehkä jopa sentimentaalista, tavarat on tärkeitä muistoja, ja jos ei ole, niin sitä tavaraa voi vielä joskus tarvita, tai se pitäisi saada myytyä koska olen siihen tuhlannut vähiä rahojani, eli tavarasta eroon pääseminen on vaikeaa. Minulle ei merkitse tavaran merkki mitään, eikä hintakaan, vaan kauneus.
Ja se miksi minusta on tullut tälläinen että tunnen turvaa tavaran avulla johtuu ihan varhaislapsuudesta, isäni oli väkivaltainen alkoholisti, ja luulen että sen tuoma turvattomuuden tunne on pikkulapsena alkanut sitten vaikuttaa niin että omat tavarat ympärillä tuo turvallisuuden tunnetta, koska ne on minun, ja kukaan ei voi niitä multa ottaa pois. Mulle on aivan kauheaa jos joku varastaa tai rikkoo jonkun mun tavaran, en tahdo päästä siitä yli millään. Tai jos joku minulle tärkeä asia on hukassa (kuten usein on) se vaivaa ihan liikaa, koska usein se tavara ei ole sellainen jota juuri nyt tarvitsisin, haluaisin vaan tietää että se on tallessa.
Alue: Aihe vapaa
Sanoisin, että parempi kuitenkin noin päin kuin että nyt syytäisit rahaa huolettomasti ympäriinsä, kun on mahdollista. Ennen oli ihan tavallista harkita isompia ostoksia, budjetoida ja säästää. Toki lapsuuskin varmasti vaikuttaa ja ylipäänsä luonne. Ehkä voisit antaa itsellesi luvan olla pihi ja tarkka, se voisi poistaa ostelun jälkeistä ahdistusta, jos olet luvan kanssa saanut etukäteen harkita rauhassa? Kyllä minäkin vertailen vastaavien tuotteiden kilo- ja litrahintoja, enkä kyllä pidä sitä yhtään typeränä :)