Lue keskustelun säännöt.
Rahankäyttö ahdistaa - vaikuttaako köyhä lapsuus?
Pihivierailija
22.07.2020 |
Olen nyt palkkatöissä käyvä +30-vuotias akateemisesti koulutettu nainen ja eräs piirre itsessäni mietityttää: kun teen jonkin suuremman hankinnan (esim. silmälasit) minulle tulee poikkeuksetta todella voimakas "ostomorkkis". Hankinta voi olla kuinka tarpeellinen tahansa (nyt tarvitsin uudet lasit uusilla vahvuuksilla, jotta näen tehdä töitä - vanhat olivatkin jo +8 vuotta vanhat...), mutta silti olo on ostotapahtuman jälkeen useita päiviä levoton ja ahdistunut. Pelkään, että olen tehnyt "väärän" päätöksen ja minulla on tosi epämääräinen tunne siitä, että olen tehnyt jotain "pahaa" tai "väärin".
Lapsuudenkotini oli köyhä, ja vaikka meille lapsille ei siitä erityisemmin puhuttu (eikä yh-äitini ikinä valittanut meille vaikka on myöhemmin kertonut, että välillä oli todella tiukkaa), niin tiesin kyllä hyvin, että muilla perheillä on paljon paljon enemmän rahaa käytössään. Kotona asuttiin kaikki samassa huoneessa, syötiin yksinkertaista kotiruokaa, ei käyty ikinä matkoilla (kävin ensimmäistä kertaa lähialueen isommassa kaupungissa vasta teininä), vaatteet saatiin sukulaisilta, enkä voinut harrastaa itseäni kiinnostavaa asiaa (musiikkia), koska meillä ei ikimaailmassa olisi ollut rahaa sellaiseen - saatte varmaan kuvan siitä, että nykytilanne asiantuntijatyössä on todella uusi ja erilainen. Koen, että lapsuudesta on jäänyt jokin trauma siitä, ettei rahaa mihinkään ole ja se kulkee yhä mukanani.
Nyt kun ansaitsen ihan ok hyvin, tällaiseen sisäiseen syyllistämiseen ei sinällään olisi enää tarvetta. Nuokin alussa mainitut lasit maksoivat linsseineen kaikkineen muutaman satasen, ja pystyn ihan järjellä sanomaan, ettei se ole palkkaani suhteutettuna mitenkään suuri summa. Se ei kuitenkaan poista tunnetta, että olen ottanut hankkiessani ihan "järjettömän riskin".
Näin on ollut aina ja kun vielä opiskelin ja elin tiukalla opiskelijabudjetilla tein kaupassa todella tarkkoja vertailuja ja syynäsin tuoteselosteita, jotta saatoin olla varma, että ostokseni on paras mahdollinen ja rahani väärti. Nyt töissäkäyvänä tämä on jo helpottanut ja kykenen ostamaan ruokaa vapaammin ilman ahdistavaa tunnetta siitä, että minun käy pahasti jos teen väärän valinnan. ... Ja silti tarkistan edelleen esim. wc-paperien rullahinnan ja ostan ne halvimman hinnan mukaan.
Tämä on ennen kaikkea todella väsyttävää ja TURHAA. On toki tosi hyvä taito tuntea rahan arvo ja osata käyttää sitä harkiten, mutta jos voisin niin haluaisin paremmin ymmärtää tätä ahdistusta ja ymmärtää, miksi päässäni on tällainen ihmeellinen ääni, joka alkaa huutaa, kun käytän rahaa.
Tunnistaako joku vastaavan tunteen? Millaisissa tilanteissa se teillä tulee? Entä oletteko oppineet elämään sen kanssa / Mikä siihen auttaa?
Kommentit (23)
Tämä oli hyvä ketju. Minulla sama juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin tulee samanlaista ahdistusta ostoksista, joskus edullisemmistakin ostoksista mutta etenkin kalliista. Ei tunnu aina olevan merkitystä, vaikka ostosta olisi harkinnut pitkään ja sen hankinta olisi ihan perusteltua - saatan silti alkaa katua ja palauttaa ostoksen, jos se vaan on mahdollista palauttaa. Sitten, jos palauttaminen ei ole mahdollista, ahdistun valtavasti ja soimaan itseäni siitä, miksi piti mennä käyttämään tuollaisia summia, miksi olla niin tyhmä että ostin vääränlaisen jne. Ahdistusta on aiheuttanut niin kengät, takit ym hieman arvokkaammat vaatteet, jotka ei sitten olleetkaan sopivat, remonttien teettäminen kotona (en ole ollut tyytyväinen esim värivalintoihin eikä kallista remonttia voi mitenkään perua), hintavien konserttilippujen osto ilman peruutusturvaa, silmälasit, jotka ei olleetkaan mieleiset kaikkiin näihin on kyllä ollut varaa ja moni tuhlaa satoja ellei tuhansia euroja paljon typerämpäänkin, mutta vaikka tämän järjellä tietää, ahdistun silti :( kotona ollaan oltu aika nuukia, mutta ei mitenkään överisti, esim harrastuksiin on panostettu, mutta enemmän tuntuu että ahdistus tulee siitä, että pelkään tehneeni väärän valinnan ja typerän päätöksen.
Todella, todella surullista. Ehdottomasti yritä keksiä keino päästä tuosta alitajunnan valheesta. Auttaisiko se, että kun joskus käsketään hemmotella sitä lasta joka itse oli joskus, jota kohdeltiin kaltoin, eli tavallaan ollaan hyvä sille lapselle itsen sisällä joka edelleen kärsii siellä alitajunnassa. Eli kun hemmottelet itseäsi, ajattelet että se on "korvaus" siitä että mitä sinä lapsena et koskaan saanut. Vaikka rakastaminen tavaralla ei ole hyvä asia, mutta hemmotteluhan ei tarvitse olla tavaraa, vaan kaikkea mistä tulee hyvä mieli, elämyksiä.
Nämä tämän tyyppiset jututhan tulee esille usein alkoholistien lapsilla, eli jos vanhemmat ovat juoneet, niin lapsista tulee joko alkoholisteja itsekin tai absolutisteja. Harvemmin alkoholistin lapsella on ns. normaalia suhtautumista alkoholiin, jompi kumpi ääripää voittaa.