Jaksaminen lopussa

En tiedä mitä tällä kirjoituksella haen, kai jotain ulkopuolista näkökantaa tai jotain.

Olen kärsinyt masennuksesta vuosikymmeniä, rinnalla on kulkenut yksinäisyys, riittämättömyys ja sosiaaliset ongelmat. Käyn tällä hetkellä terapiassa ja terapeuttini on kyllä ihan loistava, mutta silti tuntuu ihan kuin se vika olisi ommeltu minuun kiinni. Mikään ei tunnu onnistuvan elämässä, yksinäisyys tappaa henkisesti, en onnistu työnhaussa kuin opiskelemaan pääsemisessäkään ja nykyinen työpaikka ahdistaa. En saa parisuhdetta, en ole toivottu ihminen että saisin kavereitakaan. Somessa tuntuu, että minua vain pilkataan ja minua nöyryytetään vaikka yritän perustella kantaani asioissa. Tiedän, että tämä on luokkaa "näin sen koen", ja/tai vika on minussa, mutta en vain näe omaa toimintaani ulkopuolisen silmin joten en osaa korjatakaan sitä. Olen terapeutille yrittänyt puhua että opettaisi minua olemaan odottamasta liikoja, kun ne odotukset eivät täyty, mutta tuntuu ettei siihen ole mitään keinoa. Itkettää kirjoittaakaan tätä, ja on pala kurkussa että hengittäminenkin sattuu. En näe tästä itselläni sitä parempaa tulevaisuutta, enkä halua tälläistä elämää. :(