Mikäli olisit neljäkymppinen päihdeongelmainen, pitäisitkö realistisena tai tavoiteltavana raitistua?
Kun elämää on elänyt kumminkin tuonverran , olisiko realistisempaa elää vapaana päihteidensä kanssa loppuvuotensa, kuin jotenkin pakolla yrittää raitistua?
Kommentit (11)
En ole vielä ihan neljäkymppinen, päihdeongelmainen kylläkin.
En pidä alkoholismiani mitenkään vapaana elämänä ja yritän raitistua.
Alkoholismi ei ole vapautta vaan hirvittävä piina joka käy vuosi vuodelta raskaammaksi, koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa arvostamaan itseään ja elämäänsä lopettamalla tuo itsensä rangaiseminen.
Sun pitäis ekaks tajuta, mitä pakenet päihteisiin. Paljon tukahdettua tunnetta, usein lapsuudesta asti. Rankka pesti alkaa ne puimaan. Mutta hyvä olisi puida. Toki on fyysinen riippuvuus, mutta henkinen on se vaikeampi. Oisko vähentäminen parempi? Ja vähentäessä saatta käydä niin, että vielä vähempi tuntuu hyvältä.
Kannattaa olla realisti, muuten tulee sitten se kuuluisa viimeinen repsahdus, kun kokee, että kaikki on liian vaikeeta.
Lähtisin ihan ensimmäisenä etsimään muuta elämänsisältöä. On olemassa asioita, joista saa suurta tyydytystä, tosin ei niin nopeasti ja helposti kuin juomisesta. Joillekin ihmisille sopii raitistuminen kertaheitolla, toisille vähentäminen kunnes pääsee kohtuukäyttäjäksi. Mieti kumpaan ryhmään kuulut ja etsi sen mukaisia toimintaohjeita. https://fi.wikipedia.org/wiki/Rat_Park
On se toki mahdollista jos semmoinen kiinnostaa.
Itse olen 45 v alkoholisti ja tein jo 7 vuotta sitten päätöksen juoda itseni hautaan, elää lyhyesti mutta dekadentin nautiskelevasti.
Kyllä voi raitistua!
Yleensä vain näkyy naamassa kova elämä ja spurgulta näyttää, vaikka olisikin raitistunut.
Yksi treffimiehistäni oli ex-alkoholisti ja hän näytti ikäistään paljon vanhemmalta (oltiin samanikäisiä 40v) laiha ja klommoinen, hintelä ja ryppyinen.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäis ekaks tajuta, mitä pakenet päihteisiin. Paljon tukahdettua tunnetta, usein lapsuudesta asti. Rankka pesti alkaa ne puimaan. Mutta hyvä olisi puida. Toki on fyysinen riippuvuus, mutta henkinen on se vaikeampi. Oisko vähentäminen parempi? Ja vähentäessä saatta käydä niin, että vielä vähempi tuntuu hyvältä.
Kannattaa olla realisti, muuten tulee sitten se kuuluisa viimeinen repsahdus, kun kokee, että kaikki on liian vaikeeta.
Suurella enemmistöllä riippuvaisia ei ole mitään erityisiä psyykkisiä syitä juoda tutkimusten mukaan. Riippuvuuden syy on siis riiippuvuus itse, se että aivot on päässeet ehdollistumaan välittömään palkkioon ja sopeutuneet alkoholin läsnäoloon. Ja mahdollisesti muut ilot elämästä on siinä sivussa myös jääneet pois, koska nousuhumalat on tarjonneet tarjonneet kaiken tarvittavan nautinnon ja stimulaation. Mutta aina ei ole siis mitään traumoja, tukahdutettuja tunteita tai sen tapaista.
Joskus luin erään vanhemmiten raitistuneen alkoholistin haastattelun. Hän auttoi muita raitistumaan. Hän totesi, ettei koskaan tiedä, kuka onnistuu ja kuka ei. Sitä vaan ei tiedä. Ihan hyvin nelikymppiselläkin on mahdollisuus. Ihan sama mahdollisuus kuin muillakin. Eikä nelikymppinen nyt mikään vanha ihminen vielä ole.
Se on ainakin varmaa, että alkoholismiin kuoleminen on kamalaa. Moni nuorempikin on kuollut.
Mä olen "vasta" 32v ja toivon, että juomiseni on nyt juotu. Lääkitsin hoitamatonta suht vakavaa mielenterveysongelmaani alkoholilla. Lääkitys vei tarpeen juoda, vaikka olin pahasti koukussa ja uskoin vielä kuolevani viinaan. Takana on 13 vuotta ryyppäämistä. Yritin aktiivisesti lopettaa siitä viimeiset 7 vuotta. Veikkaan, että monella on riippuvuuden taustalla jotain vastaavaa kuin mulla. Aina siellä jotain on. Moni alkoholisti on pohjimmiltaan herkkä ihminen.
Raitistuminen on jokaiselle henkilökohtainen ja usein rankka prosessi. Mulla ei ainakaan esim. antabus vienyt ongelmaa pois, koska se juomisen syy oli edelleen olemassa. Olo jopa paheni huomattavasti tuon lähes puolen vuoden mittaisen raittiuden aikana. Rupesin sitten juomaan uudestaan.
Voi olla, ettet onnistu ja voi olla, että onnistut. Pitkä tie tuo parantuminen on. Jos sille tielle lähdet, niin toivotan sulle onnea. Yritä hankkia itsellesi apua ja vertaistukea. Jos sulla on jotain mielenterveysongelmia (varmasti on tuossa vaiheessa. Alkoholi sotkee aivokemian), koita saada niitä hoidettua.
Pidään. Mutta se etttä mihin se muutoksen teko perustuu niiin on se etttä ihminen kykenee hahmottamaan eron raittiuden ja juopotttelun välillä ja löytämäään syyn juopottelulle ja syyyn raittiudelle kuten se etttä mitä ihmisellä on menetettävää ja muistikuvat siitä milllaista on olla selvinpäin. Ihmisen elämässsä on tavallaan kaksi suuntaa joko ylös tai alaspäiin, itse kutsun sitä vuoristoradaksi eliii ilman negaaatiota ei ole onnelllisuuttakaan, muttta toisaaalta taas oma elämäni on olllut jatkuvaa pelkoa ihmisten kohteluusta ja hyljätyksii tulemiseeesta ja jatkuvaaa milenterveyshäiiiriötä ja masennnnusta. ELämäää on julmaa ja toisaaalta hyvä etten ole siiihen julmuuteen vastannut katkeruuudella ja rikollisella toiminnallla. Rikolllinen toiminta on esim huuumekauppaa jolla voi ostaa kaiken ja lahjoaaa kaiken kun puhutaaan merkittävistä summmista, hyvä ettten ole koskaan lähtenyt rikolliseen toimintaaan. Toki jos ase oliisi edellleenkin ampuisin itseäni pääähän samantein.
Jeesusta rukoile