NYT! Suomi mukaan "nuukaan nelikkoon EU koronatukirahoissa??"
Suomi viides jäsen "nuukaan nelikkoon?"
Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz kertoi lauantai-iltana, että niin sanottu nuuka nelikko eli Itävalta, Hollanti, Tanska ja Ruotsi ovat alkaneet saada neuvotteluissa yhä "enemmän ja enemmän" tukea viidennestä maasta, Suomesta.
Hän totesi, että Suomen myötä "nuukien" asema paranee.
- Meidän neuvotteluvoimamme kasvaa, kun katsotaan mukana olevien maiden lukumäärää, Kurz sanoi.
- Asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Mutta kuten olettaa saattaa, neuvottelut ovat tiukat. Ne ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan, ja se on tärkeintä.
EU:n nettomaksajille Hollannille, Itävallalle, Ruotsille ja Tanskalle on vaikeaa niellä se, että ne joutuvat maksamaan suurempia jäsenmaksuja muiden valtioiden, pääasiassa eteläeurooppalaisten maiden, avustamiseksi.
Vaikka Kurz olikin optimistinen neuvotteluiden sujumisesta, myös vastakkaisia näkemyksiä on illan aikana ollut. Uutistoimisto Reutersin diplomaattilähde ei lauantai-iltana antanut kovin paljon toivoa sille, että sopimukseen päästäisiin tänään.
- Mahdollisuus siihen, että sopimukseen päästään tänään, on erittäin vähäinen, Reutersin lähde sanoi ja lisäsi, että nuukat, vauraat EU:n pohjoiset maat vaativat edelleen muun muassa kovempia leikkauksia nyt ehdotettuun tukisummaan.
Diplomaattilähteiden mukaan nuukat maat vaativat, että avustusten määrä pudotettaisiin 155 miljardiin euroon aiemmin esitetystä 450 miljardista.
Myös Italian pääministeri Giuseppe Conte kuvaili Facebookissa julkaisemallaan lyhyellä videolla neuvottelujen olevan jumissa. Hän sanoi, että törmäyskurssilla ollaan erityisesti Hollannin mutta myös muiden nuukien maiden kanssa.
Kommentit (5)
Sanna on päättänyt siirtyä kansanedustajauran jälkeen Tampereen pormestariksi hyväpalkkaisen EU-viran sijaan?
Tässä olisi niin paljon JÄRKEÄ - koronatuet suurille maille lainaksi, EI lahjoituksena ja summa myös pienemmäksi.