Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen lapsista on erityinen ja toinen ei
17.07.2020 |
Koitan olla vertailematta. Mutta aina silti mietin kuinka HELPOLLA pääsisin jos molemmat lapset olisi samanlaisia kuin kuopus. Omaa tahtoa ja virtaa riittää, mutta kuitenkin fiksu, nopea oppimaan, kielellisesti ja matemaattisesti lahjakas, hyvä sosiaalisissa suhteissa, joustava lähes kaikessa..
Sitten on meidän esikoinen. Poika jolla hiiiiiidas kielenkehitys ja autismi/ asperger-piirteet. Kaikki hankalaa. Jumittuu tilanteisiin ja ajatuksiinsa eikä meinaa päästä niistä millään yli. Muille pikkuasia saattaa hänelle olla raivon paikka. Tunteet kuumenee nanosekunnissa, vaikka ihan vaan siitä että ymmärsi koko asian väärin eikä taas pääse yli. Koulu on hankalaa. Kaverisuhteissa sitä sun tätä säätöä. Mitään ei voi tehdä ex-tempore koska pojalla menee pakka sekaisin siitä. Itsekkäästi olin viime vuoden helpottunut siitä, kun hän halusi usein jäädä yksin kotiin kun menin esim. kauppaan, nyt tullut sellaista ettei halua jäädä yksin kotiin mutta ei myöskään mukaan; 30kg roikkuu siinä oven välissä sit huutamassa ja itkemässä kun pitäisi lähteä.
Yritän aina suunnitella kaiken, selittää, antaa aikaa, pitää silti rajoja tiukasti, ymmärtää. Rakastan tottakai. Mutta hitto vie on rankkaa! En olisi koskaan uskonut että lapsen kasvatus voi olla näin hajottavan rankkaa. Ja toinen jää ihan varjoon kun yhden kanssa saa aina vääntää. Helpottaako tämä koskaan??!!!
Kommentit (9)
Ei ne kaikki normaalitkaan lapset noin helppoja ole kuin tuo sinun kuopus. Omassa lapsuudenkodissani minä olin neurotyypillinen ja veli autisti. Jossain mielessä luulen että se autisti oli helpompi, koska vietti mielellään aikaa yksikseen kuoreensa vetäytyneenä jossain hiljaa vaan. Minä taas olin ja olen suunnilleen karsein temperamenttipiirteiden kombinaatio mikä ihmiseen voi periytyä (mm. perusnegatiivinen, äärimmäisen rytmitön, matala sopeutuvuus, erittäin intensiivinen tunneilmaisu, vilkas) ja olin melkoisen kamala kakara jonnekin 16-vuotiaaksi asti.
Toki vanhemmilla silti enemmän oli huolta siitä autistista, ja omanlaisiaan haasteita joita minun kanssa ei ollut. Mutta minä se taisin enemmän heitä uuvuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Kun isompi alkoi ymmärtää, että pienempi on lahjakkaampi niin siitähän tuli taas lisää ongelmaa. Pienempi osasi koulussa asioita, joita isompi ei. Sisarkateus aivan valtava. Mutta yllättäen teini-iässä alkoi helpottua. Kannattaa vaan panostaa molempiin lapsiin ennen teini-ikää. Koulun jälkeen "kotiterapiaa" niin paljon kuin mahdollista. Nuorempana aivot mukautuvat parhaiten kaikenlaisilla lapsilla. Meillä myös päädyttiin pitämään lapsia aika paljon erilläänkin, eli toinen isän kanssa, toinen äidin kanssa, yhdessä tekeminen ei onnistunut sisarkateuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi sitten sait erikoislapsen lisäksi myös sen normaalin nuoremman lapsen!
Siinä mielessä kyllä että olen äitinä niin huono etten varmaan jaksaisi kahta erityislasta :\
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun isompi alkoi ymmärtää, että pienempi on lahjakkaampi niin siitähän tuli taas lisää ongelmaa. Pienempi osasi koulussa asioita, joita isompi ei. Sisarkateus aivan valtava. Mutta yllättäen teini-iässä alkoi helpottua. Kannattaa vaan panostaa molempiin lapsiin ennen teini-ikää. Koulun jälkeen "kotiterapiaa" niin paljon kuin mahdollista. Nuorempana aivot mukautuvat parhaiten kaikenlaisilla lapsilla. Meillä myös päädyttiin pitämään lapsia aika paljon erilläänkin, eli toinen isän kanssa, toinen äidin kanssa, yhdessä tekeminen ei onnistunut sisarkateuden vuoksi.
Meillä tämä sisarkateus näkyy jo myös :( Nuorempi opettelee jo samoja asioita kuin isompi tai osaa ne (lukeminen, laskeminen). Erottaminen rauhoittaa tilannetta selvästi ja meilläkin sitä harrastetaan, auttaa paljon myös omaan jaksamiseen. Ap
Miksi hankit toisen lapsen? Vastuutonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi hankit toisen lapsen? Vastuutonta.
Esikoinen oli 2v kun toinen syntyi. Luuletko että tuon ikäisestä voi vielä tuollaisia diagnosoida? Ehei. Epäilykset alkoi vasta joskus 3-vuotiaana, siitäkin pitkään vaan seurailtiin ja katseltiin josko olisi vain hitaasti kehittyvä ja lähinnä pohdittiin meidän vanhemmuustaitoja. Vasta kun meni kouluun ja opet ei pärjänneet - eikä lapsi koulussa, päästiin testeihin. Ja ne testit on edelleen kesken.. lapsi on nyt 8v. Ap
Meillä sukurasitteena adhd, onhan se erityislapsen kanssa haastavaa. Poikki sitä aika lailla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa päästää irti tuosta ajatuksesta, "kuinka helppoa olisi jos molemmat olisivat ns. normaaleja". Nyt on näin ja tuo ajatuskulku ei vie mihinkään tai jos johonkin niin omaa oloasi huonompaan suuntaan. Kannattaa yrittää rakentaa elämä niin hyväksi ja toimivaksi kuin näillä lähtökohdilla on mahdollista. Harvalla elämä menee helpoimman mukaan ja sinulla on nyt tällaiset kortit. Jos on liian rankkaa ja oma jaksaminen ei riitä, kannataa hakea apua esim. tukiperheen muodossa tms. Myös vertaistuki voi olla avuksi.
Onneksi sitten sait erikoislapsen lisäksi myös sen normaalin nuoremman lapsen!