Hallituksen olemattomat ilmastoteot
Vihreät hehkuttavat kuinka loistava hallitusohjelma saatiin aikaiseksi, ja kuinka nyt planeetta pelastetaan. Kummallista, että hallitus ei ole saanut mitään aikaiseksi päästöjen vähentämiseksi. Koronaa on turha syyttää, sitä ovat hoitaneet sote-alan asiantuntijat. Muita asiantuntijoita on paljon jäljellä. Lisäksi on tämä hallituksen avustaja-armeija käytössä, vaikka asiantuntijoiksi heitä ei parane haukkua.
Kommentit (21)
Ilmastorahaston saivat vissiin jo pystyyn, mutta mitään konkreettista ei vielä ole mitä sillä tehdään. No, raha liikkuu ja luo se ainakin työpaikkoja Vakeen yms. koska Vaken ehdotettu rooli keskittyy markkinapuutteita korjaavaan toimintaan Business Finlandin ja Tesin välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston ongelma on että ilmastopolitiikka rokottaa kaikista rajuimmin vähäosaisia. Kun samalla yritetään olla vähäosaisten puolella mutta nostetaan kaikkea energian ja autoilun verotusta mistä vähäosaiset kärsii eniten, lopputuloksena on mahdoton yhtälö.
Persujen ilmastopolitiikka on siinä mielessä parempi että keskittyy enemmän oikeisiin saastuttajiin kehittyvissä maissa, esim tuontitullit saastuttavissa maissa valmistetuille tuotteille. Samalla ei myöskään rokota suomalaisia vähäosaisia.
PERSUJEN ILMASTOPOLITIIKKA 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
"Koronaa on turha syyttää, sitä ovat hoitaneet sote-alan asiantuntijat."
Miten ilmastotekoja tehdään ilman kalliita investointeja? Koronan torjuntaan on mennyt tolkuttomasti rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston ongelma on että ilmastopolitiikka rokottaa kaikista rajuimmin vähäosaisia. Kun samalla yritetään olla vähäosaisten puolella mutta nostetaan kaikkea energian ja autoilun verotusta mistä vähäosaiset kärsii eniten, lopputuloksena on mahdoton yhtälö.
Persujen ilmastopolitiikka on siinä mielessä parempi että keskittyy enemmän oikeisiin saastuttajiin kehittyvissä maissa, esim tuontitullit saastuttavissa maissa valmistetuille tuotteille. Samalla ei myöskään rokota suomalaisia vähäosaisia.
PERSUJEN ILMASTOPOLITIIKKA 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Kyllä. Ja tämä ohjelma on netissä julkaistu. Mut sun hysteerisyys on kyllä aika outoa.
Taitaa olla hyvä veruke rahankeräämiseen tuo ilmastohumppa.
Äiti äiti miksi torttu on vihreä ?
Äiti: Se on homeessa
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla hyvä veruke rahankeräämiseen tuo ilmastohumppa.
Humputi hei, humputi hei huputiti humputi heeeeeeiii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston ongelma on että ilmastopolitiikka rokottaa kaikista rajuimmin vähäosaisia. Kun samalla yritetään olla vähäosaisten puolella mutta nostetaan kaikkea energian ja autoilun verotusta mistä vähäosaiset kärsii eniten, lopputuloksena on mahdoton yhtälö.
Persujen ilmastopolitiikka on siinä mielessä parempi että keskittyy enemmän oikeisiin saastuttajiin kehittyvissä maissa, esim tuontitullit saastuttavissa maissa valmistetuille tuotteille. Samalla ei myöskään rokota suomalaisia vähäosaisia.
PERSUJEN ILMASTOPOLITIIKKA 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Ihan tyypillistä persujen politiikkaa. Ei tiedetä hölkäsen pöläystä siitä mikä ilmastonmuutosta aiheuttaa, vaan näperrellään joidenkin tullien kanssa ja syytellään muita. Ja mistä lähtien äärioikeistolainen puolue on ollut kiinnostunut vähäosaisista?
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla hyvä veruke rahankeräämiseen tuo ilmastohumppa.
Kyllä, toissa päivänä tuli silmiä avaava dokkari Ylen Teema&Fem.ltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston ongelma on että ilmastopolitiikka rokottaa kaikista rajuimmin vähäosaisia. Kun samalla yritetään olla vähäosaisten puolella mutta nostetaan kaikkea energian ja autoilun verotusta mistä vähäosaiset kärsii eniten, lopputuloksena on mahdoton yhtälö.
Persujen ilmastopolitiikka on siinä mielessä parempi että keskittyy enemmän oikeisiin saastuttajiin kehittyvissä maissa, esim tuontitullit saastuttavissa maissa valmistetuille tuotteille. Samalla ei myöskään rokota suomalaisia vähäosaisia.
PERSUJEN ILMASTOPOLITIIKKA 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Ihan tyypillistä persujen politiikkaa. Ei tiedetä hölkäsen pöläystä siitä mikä ilmastonmuutosta aiheuttaa, vaan näperrellään joidenkin tullien kanssa ja syytellään muita. Ja mistä lähtien äärioikeistolainen puolue on ollut kiinnostunut vähäosaisista?
Heh. Onneksi sinunlaisesi ilmatoöyhöttäjät on marginaaliryhmässä, vaikka isoa ääntä osaattekin pitää. Tiedoksesi, joka viides suomalainen on persu.
Vierailija kirjoitti:
Vihreät ovat seuraava pääministeripuolue, ainakin vuoteen 2034 asti
Vihreät lakkaa olemasta pääministeripuolue sitten kun enemmistö Suomessa asuvista on mûslímeja. Valtaan nousee joku sháría-puolue ja vihreät ovat ensimmäisiä jotka lentävät katolta alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston ongelma on että ilmastopolitiikka rokottaa kaikista rajuimmin vähäosaisia. Kun samalla yritetään olla vähäosaisten puolella mutta nostetaan kaikkea energian ja autoilun verotusta mistä vähäosaiset kärsii eniten, lopputuloksena on mahdoton yhtälö.
Persujen ilmastopolitiikka on siinä mielessä parempi että keskittyy enemmän oikeisiin saastuttajiin kehittyvissä maissa, esim tuontitullit saastuttavissa maissa valmistetuille tuotteille. Samalla ei myöskään rokota suomalaisia vähäosaisia.
PERSUJEN ILMASTOPOLITIIKKA 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Ihan tyypillistä persujen politiikkaa. Ei tiedetä hölkäsen pöläystä siitä mikä ilmastonmuutosta aiheuttaa, vaan näperrellään joidenkin tullien kanssa ja syytellään muita. Ja mistä lähtien äärioikeistolainen puolue on ollut kiinnostunut vähäosaisista?
Onneksi kaikki vihreät sitten tietävät, vähän kyllä outoa jos tiedemiehet (vai henkilöt) eivät osaa selittää :D
Afrikan trooppiselta alueelta Länsi-Etiopiassa ja Kongossa on vapautunut maapallon ilmakehään noin 1–1,5 miljardia tonnia CO2-päästöjä vuodessa. Määrä vastaa pyöreästi 200 miljoonan henkilöauton vuosipäästöjä. Kyseessä on liikenteestä riippumattomista laajoista maasta lähtöisin olevista hiilidioksidipäästöistä.
Nyt todetun päästön löysivät kaksi Nasan satelliittia.
Hauskinta tässä on se, kuinka (varsinkin Twitterissä) moni vihreään ideologiaan kallellaan oleva on iloinnut kevään aikana päästöjen vähenemisestä.
Tosiasiassa on ihan tutkittu fakta, että tällaisten romahdusten jälkeen päästöt vaan kasvavat, kun ympäri maapalloa tuetaan edullista, saastuttavaa teollisuutta.
Gemenne pointed to aspects of this economic restart that portend a worsening climate scenario:
• Emissions tend to bounce back after an economic collapse, as they already have in China, and as they did in 2008-09. Some call this the “rebound effect” or “revenge pollution.” Lauri Myllyvirta, lead analyst for the Centre said, “The obvious point to make here is that China's ‘airpocalypse’—the horrendous smog of the winter 2012-13—was a direct outcome of the smokestack stimulus started in 2008.”
https://www.forbes.com/sites/jeffmcmahon/2020/03/29/a-dirty-economic-re…
Aika huonosti tässä on me henkeä meneillään, mikä on sääli. Suomessakin keksitytään niin paljon pelkästään omaan napaan (ja ehkä nykyään vielä puolueeseen/aatteeseen) ja tanssitaan eu:n pillin mukaan. Minusta ilmastoasiat ja luonnonsuojelu ovat globaaleja haasteita. Aina tietysti voidaan puuhastella nostamalla roska ojasta tai heristää nyrkkiä polttomoottori ajoneuvoille ja sädekehä sen kun kirkastuu, mutta kun tuolla ihan järkyttävän tasoisia asoita joille ei tehdä mitään.
Aikapommi tikittää Tyynenmeren atollilla - amerikkalaisten ydinjätteen kaatopaikka vuotaa jatkuvasti mereen.
Sienipilvi kohosi yli seitsemän kilometrin korkeuteen Bikinin atollilla Marshall-saarilla. Castle Bravo -nimellä tunnetun pommin räjähdys oli 1 000 kertaa voimakkaampi kuin Little Boy, joka jyräsi Hiroshiman maan tasalle. Pommissa oli käytetty ensimmäistä kertaa fuusioituvana aineena litiumhydridiä (LiH), eikä sen räjähdysominaisuuksia tunnettu riittävän hyvin.
Atolli peittyi valkoiseen jauheeseen. Kukaan ei tiennyt, että se oli radioaktiivista laskeumaa. Lapset leikkivät tässä ”lumessa”. He söivät sitä.
Vuonna 1980 kraatterin päälle valettiin puoli metriä paksu betonikansi. Paikalliset kutsuvat sitä hautakammioksi (tomb). Se oli tarkoitettu tilapäiseksi rakennelmaksi, auttamaan ensi hätiin, kunnes pysyvä ratkaisu löydetään. Niin kuin tilapäisillä ratkaisuilla usein on tapana, se jäi pysyväksi.
Kupolista valuu mereen muun muassa plutoniumin isotooppia 239, jonka puoliintumisaika on 24 100 vuotta. Plutonium-239 on yksi maailman myrkyllisimmistä aineista.
Kraatterin pohjaa ei koskaan eristetty, vaan radioaktiivista jätettä alettiin kasata suoraan pommin tekemään kuoppaan. Se on läpäisevää maata. Kupoli on täynnä merivettä.
Tai onko sille Atlantilla olevalle jätepyörteelle tehty jotain ? Meressä saattaa vuonna 2050 olla massallisesti enemmän muovia kuin kaloja.
Kun kerran Trummpikin on bad man ja hallitus tuskin häntä kauheammin kannattaa, niin miksi ei laiteta kovaa kovaa vastaan ja ilmoiteta että mitään vapaakauppa yms. ei edes aloiteta ennenkuin asioita aletaan hoitamaan ?
T:Perussuomalaisia äänestänyt
Olemattomat ovat vihreiden teot, pelkillä tyhjillä lupauksilla ei äänestäjiä vakuuteta. Vihreät erotetaan hallituksesta ennen ensi syksyä.
Vihreiden ansiosta saastuttava ilmailu on lähes loppunut. Maapallo kiittää.