Yli 30 v. ja haaveena kaksi lasta = mahdotonta?
Luulin olevani unelmien avioliitossa, mutta ero tuli kolmenkympin kynnyksellä kun mies yhtäkkiä päätti ettei haluakaan perhettä. Nyt olen tapaillut kivaa miestä, joka haluaa myös lapsia "sitten kun on sen aika", mutta minuun iskee epätoivo: Olenko auttamatta jo liian vanha edes haaveilemaan äitiydestä? Kaiken lisäksi haaveilen, että voisin saada ainakin kaksi lasta. Eikä ole vielä edes sitä parisuhdetta, tätä tapailuakin on kestänyt vasta pari kuukautta! Tuntuu, että miehillä on aikaa odotella ja muuttaa mieltään, itsestä taas tuntuu että niitä lapsia olisi yritettävä nyt tai ei koskaan. Masentavaa. t. N-32
Kommentit (22)
Onhan niitä nelikymppisiäkin ensisynnyttäjiä. Tosin harvinaista on. Mutta jos ei satu olemaan hedelmällisyyttä alentavia sairauksia, niin kyllä ainakin kolmevitoseksi voisi ajatella olevan aikaa ekan lapsen saamiseen. Toinen tuleekin yleensä sitten helpommin. Mutta koskaanhan ei voi tietää, kaksikymppinenkin voi olla tietämättään hedelmätön.
Seurus t elet 3v tuon uuden miehen kanssa, seuraat tarkoin miten juttu kulkee. Eka lapsi kun olet 36 ja toinen heti perään. Usko pois, pari vuotta damoilla silmillä menee nopeammin kuin 6 vuotta. Lisäksi oikeasti ikä vaikuttaa jaksamiseen. Olen 37, pohdin toista lasta. Ja suurimpana kysymysmerkkinä on oma jaksaminen.
Mä niin ymmärrän tuon. Eikä yhtään lohduta, että kaikki uutiset on täynnä kauhistelevia juttuja vauvakadosta ja siitä, miksi naiset eivät ymmärrä että heillä loppuu aika kesken!
Ei tuossa iässä lähdetä enää "sitten joskus" juttuihin. Jos tulee hyvä kumppaniehdokas, katsellaan vähän aikaa onko se tässä ja sitten perhettä perustamaan. Jos tämä kauhistuttaa miestä, etsiköön jonkun muun. Hengailusuhteet pitäisi olla jo nähty ja koettu.
Kysy gyneltäsi, hän osaa kertoa mikä on tilanne. Voi olla jo liian myöhäistä yhteenkään tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa iässä lähdetä enää "sitten joskus" juttuihin. Jos tulee hyvä kumppaniehdokas, katsellaan vähän aikaa onko se tässä ja sitten perhettä perustamaan. Jos tämä kauhistuttaa miestä, etsiköön jonkun muun. Hengailusuhteet pitäisi olla jo nähty ja koettu.
Kyllä, mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää, että heti löytyisi joku uusi, jonka kanssa voisi ryhtyä salamana perhettä perustamaan. Nytkin meni pari vuotta, että löysin oikeasti kivan tuntuisen miehen. Hän kyllä haluaa tosissaan perheen, mutta ei kai kukaan rupea perhettä perustamaan 2 kk tapailun jälkeen. En minäkään rupeaisi. Asumme eri paikkakunnilla ja molemmilla työt, siksi juttu on edennyt aika hitaasti. Tietenkään en aio vuosikausiksi jäädä kuuntelemaan "sitten joskus" mantraa mutta tässä vaiheessa on vaikea tehdä muuta kuin katsoa miten juttu etenee. Ap
Ehdit aivan hyvin. Tuttavapiirissä on 40-vuotiaana esikoisensa saaneita kahden lapsen vanhempia.
Katsele joku järjellinen aika, vaikka vuosi ja katso sitten onko suhde lähtenyt etenemään oikeaan suuntaan. Jotkut miehet katselevat pitkäänkin tuolla "sitten joskus" meiningillä kun heillä on siihen varaa, miehellä ei ihan nopeasti tule ikä vastaan lasten hankinnassa. Sitten etsitään nuorempi puoliso kun yli nelikymppisenä halutaankin lapsia ja toinen jää lehdellä soittelemaan. Älä suostu tuollaiseen.
Kerro miehelle faktat naisen hedelmällisyydestä, ottakaa selvää kestättekö toisianne 24/7 eli asukaa jonkin aikaa yhdessä ja päättäkää haluatteko sen perheen yhdessä. Jos niitä lapsia todella haluaa voi olla pakko hypätä vauhdissa junaan ja vaan katsoa minne se vie.
Vierailija kirjoitti:
Kysy gyneltäsi, hän osaa kertoa mikä on tilanne. Voi olla jo liian myöhäistä yhteenkään tai sitten ei.
Jos kolmekymppinen on siinä tilanteessa, että lasten saaminen on liian myöhäistä, hän tarvitsee pikaista hoitoa ennenaikaisiin vaihdevuosiin.
Mitä taas tulee terveen naiseen yksilölliseen hedelmällisyyteen, ei lääkäri voi sitä ennustaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa iässä lähdetä enää "sitten joskus" juttuihin. Jos tulee hyvä kumppaniehdokas, katsellaan vähän aikaa onko se tässä ja sitten perhettä perustamaan. Jos tämä kauhistuttaa miestä, etsiköön jonkun muun. Hengailusuhteet pitäisi olla jo nähty ja koettu.
Minun mielestäni ap:ta ei pidä ainakaan liian hitaasta tahdista syyttää, jos 2kk tapailusuhteen aikana on jo selvitetty miehen mietteet lastenteon suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Kerro miehelle faktat naisen hedelmällisyydestä, ottakaa selvää kestättekö toisianne 24/7 eli asukaa jonkin aikaa yhdessä ja päättäkää haluatteko sen perheen yhdessä. Jos niitä lapsia todella haluaa voi olla pakko hypätä vauhdissa junaan ja vaan katsoa minne se vie.
Minä taas en suosittele kenellekään vauhdissa junaan hyppäämistä. Lapsen toisen vanhemman valitseminen on lapsenteon ehkä kaikkein keskeisin vaihe; se määrää hirvittävän pitkälti lapsen tulevaisuuden niin geenien kuin ympäristönkin puolesta.
Ap:lla kuitenkin on todennäköisesti kymmenisen hedelmällistä vuotta jäljellä. Jos kiire tulee, niin mieluummin sitten nipistää lasten välisestä ikäerosta tai hakeutuu heti hoitoihin jos ei tärppää.
Mut ja sisko on kummatkin tehty yli 30v ja meillä on ikäeroa kuusi vuotta... Että eihän se ole temppu eikä mikään. Sun henkilökohtaista hedelmällisyyttä me ei voida tietää.
Tuttu sai iltatähtensä melkein viisikymppisenä. Se on se ensimmäinen lapsi jonka kanssa kannattaa kiirehtiä, koska iäkäs ensisynnyttäjä on niitä "vaarallisimpia" sekä äidille että lapselle. Muut mukulat voivat sitten olla helpompia saada, mutta mitä iäkkäämmät vanhemmat sitä varmemmin lapsella on jotain kehityshäikkää.
Ihan hyvin ehdit, mutta lapset voi joutua tekemään melko pienellä ikäerolla. Hoitoja voi saada julkisella puolella 40-vuotiaaksi asti ja yksityisellä vielä senkin jälkeen.
Olen saman ikäinen ja pelkään, etten ehdi ehkä tehdä edes yhtä lasta, koska seurustelen vasta näin vanhana ensimmäistä kertaa ja yhdessä olemme olleet vasta puoli vuotta. Lisäksi olen yhä opiskelija, vasta kandidaattivaiheessa. Opinnot etenevät hitaasti pitkaikaisen masennuksen vuoksi. Haluan äidiksi, mutta lapsi ansaitsee tasapainoisen äidin, jolla on koulutus ja työpaikka.
Mä seurustelin ensimmäisen kerran lähes kolmekymppisenä, sain lapset 34- ja 36-vuotiaana. Enkä ikinä ajatellut, etten ehtisi. Suurin osa kavereistakin on saanut lapset n. saman ikäisenä.
Ei ole myöhäistä yli 30-vuotiaalle yleensä, eri asia onko juuri sinulle myöhäistä.
Jos haluat oikean vastauksen, menet testeihin. Täällä voidaan vain arvailla mikä sinun hedelmällisyytesi tilanne on.
Mun mutsi alotti 20veenä ja sai vielä nelikymppisenä lapsen. Meitä on yhteensä 4.
Et ole liian vanha haaveilemaan etkä toteuttamaan haaveitasi. Minä erosin tasan 30-vuotiaana, ja sen jälkeen seurustelin kaikessa rauhassa uuden kumppanin kanssa, painostamatta häntä asiassa, vaikka itselläni oli vähän samansuuntaisia mietteitä kuin sinulla. Nykyään olen 43-vuotias kolmen lapsen äiti.