Hei, n.40v, millainen elämäntilanne teillä on, ootteko tyytyväisiä?

Kohta 40 mittarissa, alle kouluikäiset lapset, parisuhde oikeinkin hyvässä jamassa. Velkaa iso kasa, mutta työstäni pidän kovasti!

Itse olen just 40 v, mies pari vuotta vanhempi. Yhdessä ollaan oltu n. 20 v ja lapset kaikki jo koululaisia. Paljon on velkaa ja töitä pitää painaa niska limassa. Ei jää aikaa harrastuksille eikä parisuhteelle...joka onkin taas vähän huonolla tolalla. Suunnittelen kans opiskelua, mutta en tiedä jaksanko ja mistä se aika löytyy, töitä on ihan pakko tehdä.



Kaiken kukkuraksi inhoan taloamme, jota meidän on melkoisen mahdotonta myydä. Tuntuu, että tässäkö sitä nyt kärvistellään loppuelämä? Ja tässäkö tämä elämä nyt sitten olikin...edessä vanheneminen, työntekoa hamaan eläkeikään. Ja paraneeko tämä avioliittokaan enää tästä? Ja kun katsoo peiliin ja näkee vääjäämättä miten ikä alkaa näkyä...nuoruus on ohi. Ja pikkulapsiaikakin. On vaikeaa luopua jostakin "olevasta" ja suunnata kohti tuntematonta. Mieli tahtoo olla välillä aika synkkä.



Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu?

Opiskelen parhaillaan ammattia, jonka kuvittelen olevan itselleni sopivan, vaikka välillä aina epäilys valtaa mielen. Mitä sitä sitten oikeastaan haluaa?

Etsikkovuodet ammati suhteen olivat pitkät ja pitkään vietin aikaa kotiäitinä, joita en tietenkään kadu, mutta tunnen, että maksan nyt hintaa sillä, etten ole vielä "mitään"



Perhe-elämä on rauhallista,joskus tylsääkin tylsempää. Avioliitto voi ihan hyvin. Välillä olemme lähes rakastuneita ja välillä miettii miten tuollaisen kanssa on ikina koskaan...



Koska olen ollut kotiäitinä velkaa on vielä ihan kohtuullisesti. Asumme omakotitalossa ja meillä on pihalla kaksi autoa.



Ei kait sitä täydellistä valmista elämää koskaan tulekaan, kuten joskus nuorena kuvitteli :)

Pätkätöitä olen tehnyt koko elämäni, välillä työttömyysjaksoja. Lapsia yksi yläkoululainen, enempää ei tullut vaikka haluttiinkin.Miehen kanssa menee todella hyvin, joten rakkaudessa olen ollut onnekas. Asuntovelkaa on, enkä minäkään oikein tykkää nykyisestä asunnostamme. Haaveissa olisi uusi talo, mutta omasta työtilanteesta johtuen tuntuu aika mahdottomalle ajatukselle.

Uusi ammatti/opiskelu kiinnostaisi, mutta sitten pitäisi kituuttaa taas rahallisesti Toisaalta tuntuu että olis valmis tekee ihan mitä vaan, että vihdoin ja viimein löytyis se työ/koulutus, jota todella haluaa tehdä. Tuntuu, että vuodet karkaa käsistä ja nyt ois aika todellakin TEHDÄ jotain radikaalia, kun vielä ehtii...

Lapset koululaisia. Itse olen työttömänä, lähinnä terveydellisistä syistä. Hoitotyötä ei enää näillä fyysisillä sairauksilla tehdä. Minulla ei velkaa, miehellä kyllä. Omakotitalo melkein maksettu. Aika menee lasten harrastuksiin kuskatessa. Parisuhde voisi olla parempikin. Kiihko puuttuu, muuten ok.

En ole tyytyväinen....vakipaikasta tuli irtisanominen ja työ mulle todella tärkeää :(

Lapsia 3,kaksi jo täysi-ikäistä ja kuopus kohta 3 vuotta.Kerran eronnut,kahden vanhimman isästä ja ei taida ero olla kaukana kuopuksen isästäkään,näköjään halutaan niin eri asioita.Jonkunlainen kriisi kai siis menossa mutta ohi menevää,elämäähän tää vain on :)

Minä olen itse 38-vuotias. Kaksi alle kouluikäistä lasta ja kolmatta odotan rv 16.



Työstäni tykkään kovasti, joskin työyhteisö tällä hetkellä jonkinlaisessa kriisissä ja se vie voimia. Asuntovelkaa on jonkin verran. Parisuhde tällä hetkellä hyvissä kantimissa. Toki tähän 15-vuotiseen yhteiseen taipaleeseen on muutama huonompikin vaihe mahtunut.

Asutaan pojan kanssa kahdestaan. Seurustelen kyllä, mutta yhteenmuutto miesystävän kanssa ei houkuttele, viihdytään poitsun kanssa hyvin kahdestaankin. Miehen kanssa ei aina mene ihan ok, joten sen takia olen jarrutellut yhteenmuuttoa, ei olla sitten varmaan sopivia toisillemme.



Muuten menee ihan ok, mutta töistä tuli lomautus. Onneksi saan ansiosidonnaista, muuten oltaisiinkin pulassa, nyt pärjätään jotenkuten. Määräaikaista työtä etsin, haluaisin kuitenkin palata vanhaan työhöni vielä jos mahdollista.

Lapset on vielä tarhaikäisiä, tosin vanhempi aloittaa nyt koulun. Parisuhde on ihan hyvällä mallilla, samoin elämä muutenkin. On oma talo ja se on se unelmien koti.



Työttömänä tosin olen nyt, mutta ei ole onneksi taloutta kaatanut, joskin tietty paremmin menisi töissä ollessa. Eiköhän se työkin aikanaan löydy, kunhan päästään tästä talouskriisistä ohitse.

Olen tyytyväisempi kuin aikoihin. Olen löytänyt tasapainon elämääni. Velkaakin on vähän ja työpaikan kanssa ei tiedä mitä tulee eteen, jatkuuko työt vai ei.. Mutta sittenkin, luulen että uusi työpaikkakin löytyy aika helposti. Tämän alan ammatti-ihmisiä tarvitaan aina.



Miehen kanssa menee hyvin, viisi vuotta yhteistä matkaa tuli juuri täyteen minua 11v. nuoremman miehen kanssa. :D

Lapsen laskettu aika olisi ollut melkein syntymäpäivänä, mutta kuolema vei pienen. Psyykkinen jaksaminen on koetuksella, asuntovelkaa suu ja korvat täynnä. Työ tökkii. Olen työpaikalla ikärasismin uhri. Liekö kateellisuutta kuuskymppisiltä työtovereilta vai mitä, mutta nelikymppisiä nälvitään ja haukutaan. Lapsi oli heille kauhistus. Tyytyväisyys loista aanoppia myöten kun lapsi meni kesken.



Tuntuu, että tämä elämä oli nyt tässä. Hengitän, mutta en elä. Tila jää pysyväksi, mikäli emme saa yrityksistä huolimatta elävää lasta. Jos saamme, voin nousta ylös. Nyt olen polvillani ojassa. Kohta makaan rähmällään. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista ja elämisen arvoista. Läheisten takia on pakko hengittää, mutta ei elää.

Lapsen laskettu aika olisi ollut melkein syntymäpäivänä, mutta kuolema vei pienen. Psyykkinen jaksaminen on koetuksella, asuntovelkaa suu ja korvat täynnä. Työ tökkii. Olen työpaikalla ikärasismin uhri. Liekö kateellisuutta kuuskymppisiltä työtovereilta vai mitä, mutta nelikymppisiä nälvitään ja haukutaan. Lapsi oli heille kauhistus. Tyytyväisyys loista aanoppia myöten kun lapsi meni kesken.

Tuntuu, että tämä elämä oli nyt tässä. Hengitän, mutta en elä. Tila jää pysyväksi, mikäli emme saa yrityksistä huolimatta elävää lasta. Jos saamme, voin nousta ylös. Nyt olen polvillani ojassa. Kohta makaan rähmällään. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista ja elämisen arvoista. Läheisten takia on pakko hengittää, mutta ei elää.

Voimia ja jaksamista,toivottavasti saatte kaipaamanne lapsen vielä jonain päivänä.

elämäni parhainta aikaa. Kolme lasta ovat jo 8,- 12- ja 13-vuotiaita, lainaa ei ole, töitä riittää sopivasti ja parisuhde on vakaa ja onnellinen. Ulkonäössä näkyy iän ekat merkit ja kilojakin on 15 enemmän kuin parikymppisenä, mutta tunnen silti olevani kaunis ja haluttu. Myös seksi on saanut iän myötä uusia ulottuvuuksia: tiedän mitä haluan ja tiedän mitä mies haluaa :-)



Ainoa mikä huolettaa on vähitellen myös ikääntyvät vanhemmat, joiden terveys on toistaiseksi ollut hyvä.

Taloudellinen tilanne hyvä. Olen yrittänyt hakea töitä eri alalta, mutta huonolla menestyksellä. Nyt yritän syksyllä päästä opiskelemaan. Jollen pääse, niin siihen loppui elämän suunnitteleminen. Tuntuu, etten tätä nykyistä työtä halua loppuelämääni tehdä.

Lapset 7v ja5v. Miehen kanssa menee välillä huonosti, mutta ehkä se siitä.

lapsia kolme 12 v. ylöspäin, välillä räiskähtelee, välillä rauhallisempaa, hyvät välit lapsiin kuitenkin. Parisuhteessa 20 v. , olen ollut rakastunut myös toiseen, mutta aina uudestaan myös omaan mieheen, kumpikin on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, vähemmän seksiä kuin ennen mutta hellyyttä riittävästi. Ollaan nippa nappa keskituloisia, kuitenkin tullaan toimeen, ei matkustella paljonkaan. Asuntona erittäin tilava ja viihtyisä rivari 5 h, kesäpaikka on. En haluaisi tästä elämästä mihinkään.

... ja vaihda työpaikkaa jos vain pystyt. Tiedän, että se voi olla haasteellista ja ei jaksaisi, mutta sinun ei tarvitsisi jaksaa mitään ylimääräistä negatiivista painolastia ja suhtautumista ympärilläsi nyt. (nimim: kuluttavassa työyhteisössä työskennellyt)



VOimia!



Muuten kiitos ap:lle, oli hyvä aloitus. Kävin kurkkaamassa vaikka jään ikävuosista jälkeen (33). Mutta olen tässä miettinyt itsekin, että mitä on edessä lähitulevaisuudessa ja useamman vuoden päästä jos näin jatkan. En muuten siipeile, kun olen väärää "ikäluokkaa" mutta olipa kiva käydä lukemassa teidän tuntemuksia.

Toinen lapsi tulossa, mukava saada pieni tauko töissä oloon. Eskarilainen esikoinen aurinkoinen tapaus. Jo 20 v kestänyt parisuhde, no joo, kavereita lähinnä ollaan, ihme että lapset on saatu alulle... Mutta miksipä tästä lähtisi jotain seikkailua etsimään, elämässä on niin paljon muutakin kuin seksi.



Hyvä vakituinen työpaikka ja hyvä palkka molemmilla, siksi kai tämä elämä niin tasaisen harmonista onkin, ei tarvitse rahasta koskaan tapella.

Alle kouluikaisia lapsia kaksi, kolmas tulossa; lapsista olen ehka onnellisin elamassani, mutta en valita muutenkaan. On vakityo josta aidosti pidan ja josta saa ihan hyvaa palkkaa. Miehen tyotilanne tosin hieman huolestuttaa, voi jaada tyottomaksikin seuraavan puolen vuoden aikana. On talo ja asuntovelkaa, mutta parjaamme kylla minunkin tuloillani jos niikseen tulisi. En minakaan vaihtaisi tata omaa elamaani, moni asia on soljahtanut mukavasti paikoilleen viime vuosien aikana.

Ensin plussat elämäntilanteestani:

Saan elää unelmaani, eli olen muuttanut vuosia sitten Suomesta pois ja viihdyn hyvin. Olen arvostetussa ja hyväpalkkaisessa vakityössä. En viihdy yksikössäni, mutta voin helposti vaihtaa toisiin töihin talon sisällä. Omistan autoni ja melkein kokonaan asuntoni (velkaa on vähän, mutta saan sen maksettua 7v sisällä pois.)



Ja sitten ne miinukset:

Perhettä ei ole ja sehän tässä surettaa. Haluaisin niin miehen ja lapsia!!! Mutta vielä ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt sitä miestä, joka kanssani haluaisi lapsia. Harkitsen vakavasti, että hankkisin lapsen yksin. Eräs tuttu mies on luvannut asiassa auttaa, kunhan kukaan ei saa tietää (hän on varattu).

3 v. ja vauva. Äitiyslomalla vielä mukavasti. Työpaikalla suhtautuivat kivasti raskauteen ja onnittelivat. Monenlaista vastoinkäymistä on ollut matkan varrella mutta juuri nyt menee ihan mukavasti. Velkaa on vaikka muille jakaa, mutta toistaiseksi on selvitty siitä.



Voimia sinulle joka olet menettänyt lapsen. Et ole vielä liian vanha saamaan lapsia. Jätä anopin ja työkavereiden puheet omaan arvoonsa.