Kauhea kaihomieli
Katsoin linja-autoreittejä ja huomasin erään reitin joka menee entisen lapsuuskotini ohitse. Lähtee samaan aikaan, samalta laiturilta, kuin jo 40v sitten. Tuli itku ja mieli joskus mennä vielä linja-auton kyytiin. Ajaa entisen lapsuuskodin ohitse, jossa on olleet jo pitkään uudet omistajat. Vanhuuttako tämä on?
Kommentit (6)
Minun lapsuudenkotini on vielä suvun hallussa, mutta voin kuvitella, että tuntuisi kurjalta, jos sinne ei pääsisi. Mutta ehkä en sitten haluaisi edes ajaa bussilla ohi. Miksi sinua itketti?
Itselläni alkaa loma ensi viikolla ja suuntaan kotikonnuille maaseudulle. Kyllä siinä tietty haikeus ja muistot valtaa kun tutut maisemat avautuu eteen. Osittain myös siksi, että 80-luvulla maaseudun kylät olivat vielä eläviä. Oli oma kauppa, posti ja pankki. Nyt ei mitään jäljellä. Myös karjatilat kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuudenkotini on vielä suvun hallussa, mutta voin kuvitella, että tuntuisi kurjalta, jos sinne ei pääsisi. Mutta ehkä en sitten haluaisi edes ajaa bussilla ohi. Miksi sinua itketti?
Nousi kaikki muistot mieleen. Minäkin olisin halunnut pitää lapsuudenkotini mutta ei ollut varaa sitä työttömänä ostaa ja sisaret eivät halunneet kimpassa ostaa yhteiseksi kesäpaikaksi. Uusi omistaja rakensi vanhan talon viereen uuden omakotitalon ja nyt se on niin kallis, ettei sitä ikinä pysty ostamaan.
Minulla on vähän sama, kun olen kulkenut lapsuudenkodin ohi joskus. Kai me ollaan vaan jo vanhoja.
M72
Matkustin kerran 10-15 vuotta sitten bussilla entiseen asuinkaupunginosaani. Se ei ollut lapsuuteni asuinalue, vaan vain n. viiden vuoden takainen siitä hetkestä. Olin silloin nuori, ja viiden vuoden takainen menneisyys tuntui kaukaiselta ja nostalgiselta.
Siitä tuli loppupäiväksi huonolla tavalla surumielinen olo, koska silloisessa nykyhetkessä oli onneton, kun taas siinä viiden vuoden takaisessa olin ollut onnellisempi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Up