Mitä kouluterkkari tekee koulujen loma-ajoilla?
Peruskoulu ja toisen asteen koulut ovat monta viikkoa vuodesta kiinni. Mitä terveydenhoitaja tekee silloin?
Kommentit (17)
Yläkoulun puolella ainakin tekee tulotarkastuksia seiskaluokkalaisille.
Ope
Voivat olla kunnan muissa toimipaikoissa, joissa on töissä terveydenhoitajia. Itse törmäsin tuttuun kouluterveydenhoitajaan papaseulontojen yhteydessä.
Tiedän yhden koulun terveydenhoitajan, joka työskentelee neuvolassa kesäkuun ja osan heinäkuuta.
Menneinä vuosina minulla oli noin 400 lasta vastuullani. Silloin ehdin työt kouluvuoden aikana ja menin kesäksi kotisairaanhoitoon sijaiseksi. Loma oli joko kesä- tai heinäkuussa.
Nyt vastuullani on vähän yli 900 lasta, en ehdi enää talven aikana kaikkia tarvittavia töitä, joten erilaiset ikäkausitarkastukset on nyt kesä- ja elokuussa. Lisäksi lastensuojeluasiakkaat aiheuttavat suoranaisen työvyöryn, koska heistä joutuu kirjoittamaan raportteja. Usein se jää kesäaikaan. Masentuneille ja ahdistuneille lapsille on kesäaikaan koululla tapaamisaikoja.
Pitävät vuosilomansa n. 4-5 vkoa ja muutoin he työskentelevät sijaisina kaupungin terveydenhuolto toimipisteissä.
Kyllä kai terveydenhoitaja osaa muitakin terveydenhoitajan hommia tehdä kuin koululaisten vastaanottoa ja auttamista.
Samoinhan koulujen keittö- ja siivoushenkilökunta työskelee muissa kunnan toimipisteissä, kun koulut ovat suljettu. Ja kaikkihan tietysti pitävät sen lomansa.
Luuleeko ap, että kouluterveydenhoitaja menee kesällä joka päivä koululle ja istuu siellä tyhjässä vastoonottohuoneessa 7-8 ihan yksin, mitään tekemättä?
Luuleeko ap, että joku vielä maksaisi hänelle tuollaisesta palkkaa?
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko ap, että kouluterveydenhoitaja menee kesällä joka päivä koululle ja istuu siellä tyhjässä vastoonottohuoneessa 7-8 ihan yksin, mitään tekemättä?
Luuleeko ap, että joku vielä maksaisi hänelle tuollaisesta palkkaa?
Ei Ap mitään luullut, hän kysyi.
Ovat muissa töissä kunnalla ts heillä ei ole yhtä pitkiä lomia kuin opettajilla.
Ainakin alakouluissa he tekevät kouluuntulotarkastuksia koulun kiinniolon aikana.
Lapselta jäi kasiluokan pakollinen koululäkkärikäynti välistä koronan vuoksi. Saa nähdä onko ensi syksynäkään.
Meillä on pieni koulu ja nuo kouluuntulotarkastukset saadaan tehtyä jo kevään aikana. Kouluterveydenhoitaja on kuitenkin kunnan/kaupungin palveluksessa eli meillä kouluterkka on kesällä terveyskeskuksella töissä. Toki pitää siis oman kesälomansa niin eihän siitä jää sitten kuin kuukausi tehtäväksi muualla.
Opiskelee kesäkurssilla psykologiaa ja yrittää löytää jotain sutinaa.
Vierailija kirjoitti:
Sijaistaa terveyskeskuksissa ym.
Jep. Meillä ainakin kotihoidossa sairaanhoitajien kesälomia sijaistaa kouluterkkarit.
Mun lapsen kouluterkkari koitti laittaa aikaa 7. Lk tarkastukseen nyt kesällä. Siis mitä ihmettä, nythän on LOMA eikä 7. Lk oo ees alkanut!! Kieltäydyttiin ja sanottiin että palaa asiaan sit kouluaikana. Ei lapsen tarvi tulla koululle kesällä kun on silloin LOMALLA eikä pitäis aatella koulua pätkääkään!
Meidän lukiolainen käy ensi viikolla kouluterkkarilla ja ihan siellä omalla koulullaan, joten töitä ainakin tämä terkkari tekee.
Vissiin töitä. Omalla lapsella on ensi viikolla kouluuntuloterveystarkastus.