Huvittaa naiskaverin käytös :D
Nuorehko naisystävä seurustelee lääkärin kanssa. Hän on itsekin ollut aina kiinnostunut lääketieteestä, ihmisen fysiologiasta, aivojen rakenteesta ja toiminnasta ja eri lääkkeiden vaikutuksista ( etenkin masennuslääkkeiden). Eli oikein hyvin sopivat yhteen, ei siinä mitään. Kuitenkin, hän on alkanut vuosien aikana pitämään itseään jonkinlaisena lääketieteen ammattilaisena, lähestulkoon lääkärinä itsekin.
Hän on esimerkiksi pienissä onnettumuustilanteissa esittänyt valelääkäriä ( suoraan valehdellut olevansa lääkäri), ja tällä tavalla esimerkiksi hoitanut pahasti loukaantuneita vanhuksia tai juovuksissa itsensä teloneita laitapuolen kulkijoita. Hän on myös miehensä lääkäripassilla soluttautunut lääkärikonferenssiin, mikä on ainoastaan alan ammattilaisille.
Hän on kyllä todela älykäs ja tietää asioista paljon ( tämän myönnän), mutta ei hän todellakaan ole mikään lääkäri tai edes sairaanhoitaja. Tästä olemme käyneet muutaman keskustelun, mikä aina päättyy siihen, että kyseinen kaveri pitää hetken mykkäkoulua. Tällainen lievä "ylimielisyys" eli ajatus, että hän kyllä tietää nämä asiat yhtä hyvin kuin ammattilaiset ei ole pahinta, mutta joskus on noussut itseleni ajatus, että mitä jos hän tekee jonkun vakavan hoitovirheen yrittäessään auttaa onnettomuustilanteessa liian innokkaasti.
Kommentit (8)
Nainen soluttautuu lääkäri konferenssiin miehensä lääkäripassilla? Please, yrittäisit edes.
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo 1/5
Olisikin trolli, mutta ei ole. Voisin kertoa enemmänkin smankaltaisia juttuja, mutta liian kova tunnistusvaara.
Ihan mukavalta naiselta kuulostaa jos haluaa auttaa pulassa olevia. Mut kaikkia ei voi miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Nainen soluttautuu lääkäri konferenssiin miehensä lääkäripassilla? Please, yrittäisit edes.
Niin, näin on kuulemma tapahtunut. En sitten tiedä, eivätkö ne tällaisissa tapahtumissa tarkista ihmisen henkilöllisyyttä kunnolla, vaan kunhan joku passi roikkuu kaulassa ja menee ihmisten mukana niin hyvä on.
Onhan tuo pelottavaa, jos täysin epäpätevä ihminen hoitaa jo pienenkin onnettomuustilanteen ensihoitoa koska haluaa leikkiä lääkäriä. Mikäli olet itse paikalla, muistathan avata suusi! Jos ystäväsi alkaa ihan leipätöikseen puoskaroimaan, teet nimettömänä ilmoituksen valvovalle viranomaiselle. Sitä ennen voit ainoastaan kannustaa ystävääsi hakemaan lääkikseen. Parempi kai on, että kaikesta ylimielisyydestään huolimatta hän saa koulutuksen myötä valtuudet toimia lääketieteen ammattilaisena ja ehkä sen myötä myös jonkun käsityksen ammattietiikasta.
(Miten ystäväsi sukupuoli liittyy tähän aloitukseen?)
Siis oikeasti ap:ta vituttaa eikä huvita.
AV-palstan oletusvastaus: olet vain kateellinen kaverillesi. Miksi et anna toisen leikkiä lääkäriä? Onko se jollakin tavalla sinulta pois? Jne