Antaisitteko seksisuhteen anteeksi kumppanillenne?
Olen aivan rikki mieheni seksisuhteen toiseen naiseen paljastettua:(. Olen nuori nainen ja pidän itsestäni huolta. Omaan suuret halut seksinkin suhteen ja panostan parisuhteeseemme näin muutenkin. Silti mieheni petti minua usean kerran saman naisen kanssa. Työkaverista kyse..
Miten päätä tästä yli? Olemme seurustelleet kuusi vuotta ja ajatuksena oli kaikki yhteiset unelmat kuten lapset ja oma asunto yms.. tuntuu niin kurjalta juuri nyt.
Kommentit (59)
Meillä on sovittu, että jos tekee mieli seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa, siitä voi todennäköisesti sopia etukäteen. Ei tarvitse lähteä mihinkään pettämiseen. Emme kummatkaan ole mitenkään ideologisesti monogaamisia. Ei ole iso juttu.
Vain sinä tiedät, voitko antaa anteeksi. Ei kannata uhrata itseään toisen vuoksi, jos et oikeasti unohtaa ja antaa anteeksi, parempi erota.
En antaisi. Parisuhteessa toisen kunnioitus on tärkeintä. Jos pettää, niin ei kunnioita toista yhtään. Ja vielä useamman kerran miehesi on sinua pettänyt, ei hyvä.
No, ei ihminen tosiaan ole luonnostaan yksiavioinen ja jos kyse oli vain seksistä, niin mitä väliä?
Oli vuosia sitten tällainen kriisi.
Vaimo petti.
Voi antaa anteeksi, jos toinen todella sitoutuu.
Pyytääkö hän edes anteeksiantoa.
Onko pahoillaan vain siksi että jäi kiinni.
En. Miksi antaisin? Hän on käyttäny kettua toisen kolossa, yök.
Äijä vaihtoon vaan. Meillä meni vähän toisinpäin eli minä, myös nuori, seksuaalinen ja vetävä nainen olin toisen miehen kanssa. Miinustakaa 👉 mutta niin, meillä oli sillälailla erilainen järjestely, että tästä oli sovittu molemminpuolin. Haluni olla muidenkin kanssa ei johtunut miehen vioista tai vajavaisuudesta. Minä vain halusin myös muita koska sellainen olen. Sitten harvoin pidempi seksisuhde on täysin merkityksetön. Se ei mielestäni ole sinänsä sinulta pois paitsi jos mies on edellyttänyt sinulta yksiavioisuutta. Ja niinpä taisi tehdä. Lisäksi hän valehteli ja vielä kiinni jäätyään valehteli. Tuolla miehellä menee pitkään kasvattaa selkäranka, joten en veisi suhdetta pidemmälle, ansaitset ja tarvitset parempaa ja saatkin.
Mieti asiaa sen kannalta, että oletko valmis siihen, että pettää tulevaisuudessa (todennäköisesti juuri silloin, kun ne lapset on tehty ja on kaikista stressaavinta aikaa)? Koska sanontahan on, kun kerran pettää, pettää toisenkin.. Vai miten se meni.
Itse en antaisi.
Ihminen ei petä vahingossa, se on tietoinen valinta. En antaisi anteeksi, eroaisin.
Älä edes haveile sen kans enää tulevaisuutta. Monta kertaa pettäny saman naisen kanssa, heillä on välillään jotain muutakin kuin pelkkää seksiä.
En antaisi anteeksi, kun olen itse tullut aiheetta epäillyksi.
Jos annat anteeksi ja jatkat suhteessa, hyväksyt miehen pettämisen ja todennäköisesti hän tulee pettämään uudelleen ja uudelleen, koska tietää että kotona on kuitenkin se ovimatto odottamassa.
Tässä nykyajan kaikkimulleheti kulttuurissa liian moni pettää ja satuttaa kumppaniaan vain saadakseen omaa hyötyä, sellaisen limanuljaskan kanssa ei kannata elää.
Anteeksianto on henkilökohtainen asia, mutta viittaat siihen, että olet "nuori nainen ja pidän itsestäni huolta". Ja toki se, että haluat seksiä. Mutta millaista seksiä on kaiken a ja o. Nyt alapeukuttajat huomio! Nyt on sen aika, kun tulee liikaa epämielyttävää faktaa. :D Miehet yleensä joo toki tykkäävät seksistä, mutta perus vanilla harvoin jaksaa kiinnostaa parin ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen. Se voi olla sitten mitä vaan. Joku prostituoitu sanoi, että miehet tulevat luokseen, koska vaimo ei suostu lainkaan suuseksiin. Joku tykkää oikeasti nuolla sun varpaita ja sinä et vain anna kun kutittaa. Joku toinen haluaa leikkiä erikokoisilla anustapeilla, mutta sinä et anna, koska tuntuu siltä kuin kakattaisi. Ei nämä ns. fetissit aina ole sitä, että sua roikotetaan lihakoukuilla katosta ja kaadetaan kuumaa steariinia intiimialueille. Mutta tämän takia miehet usein pettävät. He hakevat sitä jotain, mitä nyt onkaan, sieltä toisaalta... kun eivät sinulta sitä saa.
Ukko lentäis ku leppäkeihäs jos pettäisi.
Työkavereiden välillä on aina muutakin kuin vain seksiä. Ne näkee joka päivä. Ne joutuu oleen tekemisissä. Niillä on aina tilaisuus uusia.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksianto on henkilökohtainen asia, mutta viittaat siihen, että olet "nuori nainen ja pidän itsestäni huolta". Ja toki se, että haluat seksiä. Mutta millaista seksiä on kaiken a ja o. Nyt alapeukuttajat huomio! Nyt on sen aika, kun tulee liikaa epämielyttävää faktaa. :D Miehet yleensä joo toki tykkäävät seksistä, mutta perus vanilla harvoin jaksaa kiinnostaa parin ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen. Se voi olla sitten mitä vaan. Joku prostituoitu sanoi, että miehet tulevat luokseen, koska vaimo ei suostu lainkaan suuseksiin. Joku tykkää oikeasti nuolla sun varpaita ja sinä et vain anna kun kutittaa. Joku toinen haluaa leikkiä erikokoisilla anustapeilla, mutta sinä et anna, koska tuntuu siltä kuin kakattaisi. Ei nämä ns. fetissit aina ole sitä, että sua roikotetaan lihakoukuilla katosta ja kaadetaan kuumaa steariinia intiimialueille. Mutta tämän takia miehet usein pettävät. He hakevat sitä jotain, mitä nyt onkaan, sieltä toisaalta... kun eivät sinulta sitä saa.
Tämän takia miehet usein pettävät... Naiset pettävät yhtä usein, joten kyllä naiset varmaan osaavat pienissä päissään päätellä mitä asioita pettämisen taustalla voisi olla :D ihanaa kun aliarvioit, se kertoo vain itsestäsi :) pettisessähäm on vika valehtelu ja kumppanin arvostamattomuus, miten se milloinkin ilmenee. Itse annan mieheni käydä masokistipsykoprostituoidulla, mutta käynnin jälkeen odotellaan sp-testituloksia aina jonkin verran ennen kuin elo meidän kesken on normaalia. Hänellä on fiksaatio ja fetissi ihmisen omistamiseen seksuaalisessa mielessä ja lisäksi hän haluaa näissä jutuissa toteuttaa perseen repivää anaaliseksiä. Se on toki kallista, mutta meillä onkin omat rahat. t. Vaniljavaimo
Voit antaa anteeksi, mutta luottamus ei koskaan palaa. Älä ole ovimatto