Kamalan epäonnistunut olo, vaikkei periaatteessa mitään syytä

Olen parikymppinen ja opiskelen yliopistossa hyvin työllistävää alaa, mutta pelottaa tulevaisuus ihan hulluna. Tuntuu, etten kuitenkaan opi tarpeeksi, osaa tarpeeksi ja ole tarpeeksi hyvä. Tuntuu, että siihen työpaikkaan ja omistusasuntoon ja autoon ja lapsiin on kamalan pitkä ja vaikea ja karu matka. En osaa nauttia opiskelusta kun stressaan vaan jatkuvasti keskiarvoa, opiskeluiden etenemistä, opintotukikuukausien riittämistä ja sitä minne pääsen harjoitteluun joskus vuoden päästä...

Eikä ole kyse siitä, että ala olisi väärä enkä oppisi tarvittavia asioita vaan olen oikeasti ihan hyvä. Mutta tuntuu että huijaan vaan kun saan hyviä numeroita mutten kuitenkaan osaa kaikkea. Sitten kuitenkin tiedostan sen ettei elämää voi suunnitella täysin, mutta silti kamala stressi siitä että entä jos en saakkaan harjoittelupaikkaa, tai valmistu tarpeeksi nopeasti tai saa töitä.

Antakaas mammat kokeneemman neuvoja!