Kummallisimmat raskausraget -peukutusketju

Pyysin miestä tuomaan suklaamunkin, toi suklaaPATUKAN. Itkin ja heitin kaukosäätimen  seinään huutaen, että sä et rakasta minua! Jälkeenpäin hävetti hemmetisti, onneksi mies  otti asian huumorilla.

Ystäväni jaksoi joka kerta tavatessamme kysyä, olenko raskaana. Kysymykset ärsyttivät tosi paljon, sillä mielestäni tuota kysymystä ei kysytä koskaan keneltäkään. Raskaus voi olla tosi arka aihe, vaikkei siitä ääneen mitään sanoisi.

Ystäväni puolustukseksi se, että hän oli kokenut monta keskenmenoa ja raskautuminen oli hänelle pakkomielle. Omana raskausaikanaan hän jaksoi tentata mahdollista raskauttani joka kerta kun nähtiin.

Mä vaan vollottelin menemään ilman mitään kunnon syytä. Mies ihmetteli, kun saatoin yhtäkkiä porata ja kun kysyi syytä, niin olin sillee "Tää ajankohtaisohjelma on vaan niin koskettava...byää!!"😁

Raskaana ollut ystäväni laittoi viestin ja pyysi tuomaan euron juuston kun olin kahville tulossa, en ehtinyt vastata koska  koira oksensi. Siinä  ajassa kun siivosin oksennusta pois lähetti ystäväni kaksi tulikivenkakuista viestiä että en näköjään välitä hänestä yhtään ja ei tarvitse tulla. Soitin ja sanoin että hengitä hyvä ihminen, täältä tullaan kahden euron juuston ja sundaen kanssa. Alkoi sitten vielä itkeä, miten hyvää se sundae oli. Voi raukkaa :D

Eräs ystäväni on nyt raskaana ja on ollut raskauden alusta asti todella raivostuttava. Rauhallisesta ja ystävällisestä ihmisestä on kuoriutunut toisten elämänvalintoja kritisoiva märisijä, joka piikittelee läheisiään ääneen. Ystävä myös suuttuu kaikesta mitä läheiset raskaudesta sattuvat kysymään, miten ystävä on voinut, onko vauvalla kaikki hyvin jne. Todella toivon, että tuo käytös loppuu, kun raskausajan hormonimyrsky on ohi.

Nää on mielenkiintoisia, koska mulla ei ollut raskausaikana rageamista lainkaan, ei myöskään kyynelehtimistä. Lasten saamisen jälkeen mun PMS-oireet rageamisineen on pahentuneet, samoin myös liikutun herkemmin kuin nuorempana. Mutta raskausaikana mulla oli hieman toisenlainen ilmiö, nimittäin hallitsemattomat naurukohtaukset! Jos mua alkoi naurattaa, mun oli tosi vaikea lopettaa. Hassua tämäkin!

Mä olin heittämässä miestä pellolle riitojen yhteydessä, kun "hieman" keitti yli pikkuasioista 😂

Aloin toista lasta odottaessa tkeä Kaapon tunnussävelmästä kun se oli niin liikuttava! Tuo toinen raskaus oli muutenkin ihan outo, nukahtelin pystyyn ja minulle kasvoi karvaa tisseihin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin heittämässä miestä pellolle riitojen yhteydessä, kun "hieman" keitti yli pikkuasioista 😂

Mä pistän paremmaksi. Alkuraskaudessa erään riidan aikana sanoin miehelle, etten anna hänen tunnustaa lapsen isyyttä, jos on noin lapsellinen tyyppi.

Kukakohan tässä oli se lapsellinen tapaus...😁

Vierailija kirjoitti:

Eräs ystäväni on nyt

raskaana ja on ollut raskauden alusta asti todella raivostuttava. Rauhallisesta ja ystävällisestä ihmisestä on kuoriutunut toisten elämänvalintoja kritisoiva märisijä, joka piikittelee läheisiään ääneen. Ystävä myös suuttuu kaikesta mitä läheiset raskaudesta sattuvat kysymään, miten ystävä on voinut, onko vauvalla kaikki hyvin jne. Todella toivon, että tuo käytös loppuu, kun raskausajan hormonimyrsky on ohi.

Tutulta kuulostaa. Oma kaverini oli aikanaan ihan samanlainen ja keskustelu hänen kanssaan oli kamalaa. Joko hän suuttui mitä tahansa hänelle sanoikaan tai sitten hän ilkeili itse. Kerran tällaisen tosi kamalan keskustelun päätteeksi vaan totesi "mulla taitaa vähän hormonit heitellä raskauden myötä ja olen herkillä". AI VÄHÄN?!?

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan vollottelin menemään ilman mitään kunnon syytä. Mies ihmetteli, kun saatoin yhtäkkiä porata ja kun kysyi syytä, niin olin sillee "Tää ajankohtaisohjelma on vaan niin koskettava...byää!!"😁

Mä katsoin taannoin dokkaria translapsista ja vollotin keittiössä niin, että mies luuli et jotain tosi pahaa on sattunu.

Mies tilasi ravintolassa vuohenjuustoa sisältänyttä ruokaa ja ruoan saapuessa pöytään pillahdin itkuun. Sittemmin oon kyllä syöny vuohenjuustoa tuon raskaustauon edestä. :D

Ystävä suuttui jos en vastannut viesteihin heti. "Sinä et oikeasti ole kiinnostunut mitä minulle kuuluu!"

Muutamien kaverien raskausajat ovat olleet niin hirveitä, että olen vältellyt yhteyden pitämistä. Koskaan ei tiennyt, mistä toinen raivostui, mistä purskahti itkuun jne. Fiksuista ja kivoista naisista kuoriutui raskausaikana suoranaisia hirviöitä, jos ihan rehellisiä ollaan.

Tiinehtivät ja vaihdevuosista kärsivät kuulostavat ihan samanlaisilta.

Aloin itkeä miehelleni kuinka olen pilannut vatsassani olevan vauvan ja ettei siitä kehity normaali, koska en ollut onnistunut joka raskausviikko syömään ravitsemussuositusten mukaista määrää kalaa. Mies lohdutti ymmärtäväisesti ja lapsestakin tuli normaali, mutta silloin oikeasti kuvittelin pilanneeni kaiken.

Ollessani raskaana, ex-mies veti kauheat raget siitä, että oksentelin monta kertaa päivässä, kun "eihän mulla oikeasti voi olla niin paha olo". Kivaa voida pahoin ja kuunnella sitä raivoamista, kun kuitenkin odotin ex-miehen hartaasti toivomaa lasta.

Raskausrageaminen oli ikävä kyllä vain pieni häivähdys siitä, millaiseksi mies muuttui, kun lapsi syntyi. Ilmeisesti silloin olin miehen mielestä vihdoin "tarpeeksi nalkissa", jotta hän saattoi näyttää todellisen luonteensa.

Sain ihan järkyttävän raivokohtauksen kun mies oli ottanut huomattavasti yli puolet dippikastikkeesta jota laitettiin tacojen väliin. Itkin ja raivosin, heittelin tavaroita ja purin miestä. Hävettää vieläkin ihan hirveästi. Kyllä raskaana hormoni myrskyt on ihan kamalia.

Katsoin jotain musiikkivideokanavaa ja pillahdin itkuun, kun Michael Jacksonin Earth Song soi. En ihan osannut miehelle (tai itselleni) selittää, miksi itkin, mutta jotenkin se melodia yhdistettynä maapallon tuhoutumiseen pisti herkille.

Raskausaikana ei ollut rageamista olin yllättävän tyyni. Itkuherkkyyttä ja ylitunteellisuutta kylläkin. Mieheni naureskelee vieläkin, kun luin lehteä kahvilassa ja aloin pillittämään jutulle, joka kertoi mitalin saaneesta sankarikoirasta. :D

Olen ennen ollut enemmänkin tunteita patoava tyyppi ja raskauden jälkeen taisi kaikki vuosien patoutumat purkaantua. Silloin huusin oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä. Mies tuli kotiin kesken vauvan nukutuksen ja pimahdin tuosta täysin, koska vauva havahtui siihen. Nukkui kyllä, kun huusin. Vieläkin hävettää.

Itkin raskauden jälkeenkin todella herkästi. Yhden kerran istuin itkien kylppärin lattialla, kun olin laittanut pesukoneen väärälle ohjelmalle pyörimään. En osannut enää mitään enkä kyennyt normaaleihin asioihin, kun aivot eivät toimineet. Itkin ja mietin noita koko ajan, kunnes mies sai minut rauhoitettua ja vaihettua ohjelman. :D Oli ihan epänormaali olo melkein kaksi vuotta syntymästä. Herkistyminen on kyllä jäänyt vähän päälle.