Lue keskustelun säännöt.
Kumpi meistä yrittää päteä lapsensa kautta, minä vai tuttavani?
18.02.2009 |
Minulla ja eräällä tuttavalla on samanikäiset pojat, jotka ovat olleet parhaat kaverukset jo vuosia.
Tuttavani on usein sanonut, miten kiva, kun on noin fiksut pojat, jotka eivät saa älyttömyyksiä päähänsä ja pärjäävät koulussa ja kokeissa suurinpiirtein lukematta.
Olen myötäillyt ja ollut samaa mieltä, poika kun tosiaan on "hyvis", eli fiksu, rauhallinen, sympaattinen ja toiset huomioon ottava, mutta kuitenkin sitä "jätkäsärmää" löytyy.
Pojat tulivat eilen koulusta suoraan meille ja minun poika näytti minulle matikan ja enkun kokeet, joissa numerot 9+ ja 10.
Tuttavan poika hymähteli kummissaan, että "miten paljon sinä oikein luet kokeisiin", mihin minun poika vastasi että yhtenä iltana vain.
Tuttavan poika sitten kertoi, että saa kokeista vain vitosia tai kutosia ja joulutoikkarin keskiarvo oli 6,2. (Meidän pojalla 9,4).
Miksi tuttava on hehkuttanut lapsensa fiksuudella ja koulumenestyksellä, kun koulumenestys on mitä on. Fiksuuttahan ei niin numeroilla voi mitatakaan, mutta kyllähän se nyt vähän osviittaa antaa.
Kommentit (2)
Sinä pidät lastasi viisaampana, kuin onkaan.
Ja tuttusi yrittää antaa ymmärtää lapsensa olevan viisaampi kuin onkaan.
Hitsi minä oon viisas=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten tuolle äidille 6 on hyvä numero, kaikkihan on suhteellista.
Minä olen tullut siihen tulokseen että lasten koulumenestyksestä ei kannata paljoa puhua edes parhaiden kavereiden kanssa.
Minä motivoin lapsiani lukemaan kokeisiin jo aiemmin kuin viimeisenä iltana ja sitä jopa opekaverini piti "kummallisena". Kuulustelen kielten sanoja viikottain ja muitakin läksyjä tarkkailen.
En halua että lapset ovat huonosti motivoituneita, koska kotona ei muun laista esimerkkiä ole näytetty.
Itse olen korkeasti koulutettu työläisperheen lapsi - varmasti osaltaan on vaikuttanut se että vanhempani kannustivat opiskeluun jo pienestä pitäen.