Miksi jotku kiljuu hätätilanteessa, vaikka se pahentaa tilannetta aiheuttamalla paniikkia?

Meillä oli muutama vuosi sitten koululla harjoitus uhkaavaa tilannetta varten (kouluampumisten vuoksi) ja oltiin hiljaa omassa luokassa, kun "hyökkääjä" muka liikkui käytävällä, naapuriluokassa joku nainen alkoi kiljua ja sitten kikatti perään, ajattelin että olisipa kiva saada luodista tuollaisen kiljukaulan takia.

Mä pelästyin eilen kuollakseni ja aloin kiljua ihan kurkku suorana. 

Se oli täysin refleksi, en voinut asialle mitään.

FYI.

Mistä päättelet, että suurin osa kiljujista on naisia? MIehestä lähtee yllättävän korkea ääni hätätilanteessa.

Kiljuminen on muuten reaktio, jota ei voi ennustaa. Omasta mielestä sitä pysyy onnettomuuden koittaessa tyynenä ja järkevänä, mutta tositilanteessa iskeekin pakokauhu. Minussa hätätilanne saa aikaan ikävää hihitystä.

Tämä on asia, jota olen itse ihmetellyt usein. Mutta selvästikään ne kiljujat eivät oikeasti voi itselleen mitään. 

Olen pari kertaa ollut yllättävissä tilanteissa, jotka vaativat nopeaa reagointia. Itselle käy niin, että aika tuntuu hidastuvan ympärillä ja ajattelu nopeutuvan, yhtäkkiä saa kaivettua muististaan kaikki ensiapukurssien ohjeet yms, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä, ja sitten ei muuta kuin toimii vaan. 

Ja joskus mukana on ollut ystävä, joka ei ole kyennyt muuhun kuin panikointiin ja kirkumiseen. Oma hämmennys on suuri, koska ihmettelen, miten se asiaa auttaa. Mutta jotkut ihmiset vain menevät siihen moodiin. Aivan yhtä hämmentynyt ystäväni oli, kun kysyin jälkeenpäin, miksi hän kirkui sen sijaan, että olisi tehnyt jotain. 

Sama ku kysyisit et miks joku säikähtää

Anteeksi nyt vaan mutta et voi sanoa miten toimisit tilanteessa jossa et ole ollut. On eria asia ajatella miten toimisi ja miten sitten toimii kun ja jos tilanne omalle kohdalle sattuu.

Itse olen ollut hätätilanteessa ja menin niin shokkiin että en muistanut osoitetta missä olen asunut 15 Vuotta

Juu kiljun siinä kohtaa, kun en pysty tekee enää mitään katastrofin välttämiseksi. En uhkan leijuessa tai tapahtuman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on asia, jota olen itse ihmetellyt usein. Mutta selvästikään ne kiljujat eivät oikeasti voi itselleen mitään. 

Olen pari kertaa ollut yllättävissä tilanteissa, jotka vaativat nopeaa reagointia. Itselle käy niin, että aika tuntuu hidastuvan ympärillä ja ajattelu nopeutuvan, yhtäkkiä saa kaivettua muististaan kaikki ensiapukurssien ohjeet yms, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä, ja sitten ei muuta kuin toimii vaan. 

Ja joskus mukana on ollut ystävä, joka ei ole kyennyt muuhun kuin panikointiin ja kirkumiseen. Oma hämmennys on suuri, koska ihmettelen, miten se asiaa auttaa. Mutta jotkut ihmiset vain menevät siihen moodiin. Aivan yhtä hämmentynyt ystäväni oli, kun kysyin jälkeenpäin, miksi hän kirkui sen sijaan, että olisi tehnyt jotain. 

Uskon että ystäväsi oli hämmentynyt, tuohan on törkeä syytös! Todella moukkamaista syyttää ystävääsi tilanteessa jolle ei itse voi mitään.

Tiedän, että en kilju, koska olen ollut tilanteissa monet kerrat enkä koskaan ole alkanut kiljua.

Vaikka se kiljuminen alkaa refleksinä, niin eikö sitä pysty hillitsemään ja lopettamaan tietoisesti?

Jäänne ajoilta, jolloin laumaa piti varoittaa lähestyvästä vaarasta.

Jos mietitte niitä kiljuvia tuttujanne, niin eivät ole lauman hyödyllisimpiä jäseniä, joten voidaan "uhrata" vaaralle kunhan varoittaa muita että muut selviää. Eli eivät ole porukan välkyintä väkeä. Tai kiljuvat miehet ei ole niitä vahvimpia ja rohkeimpia lauman puolustajia.

Olen ollut tilanteessa, jossa silloinen miesystävä jäätyi toimintakyvyttömäksi ja minä pelastin meidät toimimalla tilanteeseen nähden sopivalla tavalla. Onneksi kumpikaan ei kiljunut. Tapaus avasi silmäni ja ymmärsin, että me tosiaankin jäädymme, toimimme tai jos voimme, niin pakenemme. Kiljuminen sen sijaan on jotain päätöntä elokuvista opittua "reagoimista".

Naurettava väite vailla perusteluja.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tilanteessa, jossa silloinen miesystävä jäätyi toimintakyvyttömäksi ja minä pelastin meidät toimimalla tilanteeseen nähden sopivalla tavalla. Onneksi kumpikaan ei kiljunut. Tapaus avasi silmäni ja ymmärsin, että me tosiaankin jäädymme, toimimme tai jos voimme, niin pakenemme. Kiljuminen sen sijaan on jotain päätöntä elokuvista opittua "reagoimista".

Mun mielestä se liittyy siihen pakenemiseen. Mutta joo täysin hyödyntä, jopa haittaavaa se on.

Vierailija kirjoitti:

Naurettava väite vailla perusteluja.

Mikä? Etkä itsekään perustele.

Kirkuminen voi suututtaa /harmittaa joitakin ihmisiä suuresti. Pari kirkaisua voi kiinnittää huomion, mutta sivullisen jatkuva kirkuminen on typerää, lähtisi pois paikalta tai joku muu voi ohjata ulos & rauhoitella. Videoilla nähty niitä tilanteita, että muut toimivat, pakenevat tai auttavat uhria - ja joku sivullinen hysteerikko kirkuu jatkuvasti. Se ääni melkein estää muita pakenemasta tehokkaasti heti tai ajattelemasta järkevästi. Tilanne ei ole koskaan loppunut sillä että joku kirkuu hysteerisenä, se on noloa, ellei ole itse uhrina. 

No mulla on pyörällä Liikkuessa muutaman kerran ollu sellainen tilanne, että kolmion taakse pysähtynyt auto on nostanut kytkintä juuri kun olen ylittämässä tietä ja multa on päässyt kova kiljaisu. Se autokuskikin on sen sitten kuullut ja vain kerran on ajanut päin eikä silloinkaan yli, joten on siitä varoituksesta apua ollut.

Pahinta on, kun kirkuja saa pelastajien huomionkin vielä itselleen ja joku todellisessa hädässä oleva jää ilman apua, koska ei enää pysty edes ääntä pitämään, vaan yrittää pysyä hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurettava väite vailla perusteluja.

Mikä? Etkä itsekään perustele.

"Siitä kiljumisesta ei hyödy kukaan, se ei ole hyvä varoitusääni vaarasta enää nykyihmiselle."

Mitä tämä on? Nykyihminen ei voi kohdata mitään välitöntä fyysistä uhkaa? Vai onko sellaisten merkitys nykyihmiselle jotenkin erilainen kuin menneiden aikoinen ihmisille?

Refleksi. Petoeläimet kaikkoaa paikalta

Mä olen luullut, että vain elokuvissa naiset kirkuvat...oikeastiko myös? Eipä ole tullut sellasta tilannetta vastaan, mutta olen silti varma, etten alkaisi kiljua. Saattaisin jähmettyä kauhusta ja lamaantua täysin, ehkä itkeä. Mutta en varmasti kirkua!