Kesäkukat ruukuissa ja vettä tulee kuin aisaa. Mätäneekö kukat? Pitäiskö ne kantaa suojaan?
Kommentit (9)
Kai siellä ruukun pohjassa on reikä tai salaojitus. Eikä ne ihan pikkusateessa saa liikaa vettä vaikka ei olisikaan, katsotaan heinäkuussa, jos siihen asti sataa.
Riippuu ruukuista ja kesäkukista.
Jos ruukuissa on pohjassa reikä, vesi valuu niistä pois, eikä mätänemistä tapahtu. Jos on altakasteleva ruukku tai muuten reiätön ruukku, vettä voi kertyä liikaa ja kasvit voivat hukkua/mädäntyä.
Täysin ruukusta riippumatta lisäksi jotkut kukat kestävät sadetta ja toiset menevät raakuksi tai hakkautuvat sateennpainosta pilalle. marketat, lobeliat, samettikukat kestävät , samoin esim verenpisara (ylipäänsä sellaiset, joissa on aika ohut ja ruohomainen tai sitten puumainen varsi ja pienet lehdetja suhteellisen pienet kukat). Pelagroniat, petuniat, karjalanneidot yms eivät kestä, ne menettävät kukkansa ja usein osan varsista ja lehdistäkin pitemmässä tai rajummassa sateessa.
Itse en lähde kantelemaan. Se yhteen ruukkuun osuva veden määrä on kuitenkin niin pieni että kasvi sen kestää.
Missä päin sataa nyt? Täällä ei ole satanut viikkokausiin.
Pirkanmaalla ja Hämeessa sataa nyt.
Jos ne kasvit ovat pihalla, niin kyllä niihin voi osua ihan huomattavia määriä vettä näillä sateilla. Mut tietty jossain parvekkeella ei niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Itse en lähde kantelemaan. Se yhteen ruukkuun osuva veden määrä on kuitenkin niin pieni että kasvi sen kestää.
Missä päin sataa nyt? Täällä ei ole satanut viikkokausiin.
Espoossa on tullut koko aamun vettä kuin Esterin paloletkusta :(
Helsingissä satoi kuin saavista kaatamalla ja nyt sataa vain muutoin paljon.
Mikä on hyvä. Täällä oli jo kuivaa.
Laitoin aamulla ennen sadetta kanankakkalannoitteet kukille. Sade imettää ne maahan ettei naapureiden nenät kärsi.

Minä kävin vesisateessa istuttamassa ahkeraliisoja, kanankakalla höystettynä.
Mukava vesisade, Hki.
Kantaisin suojaan jos ruukun pohjassa ei ole reikää.
Myös jos mahdolliset kukat ei siedä märkyyttä kuten Pelargonia.