Kiusaamisessa kiinnitetään minusta liikaa huomiota kiusaajaan

Kiusattua ei uskalleta puolustaa, koska silloin joutuu itsekin kiusatuksi. Kyseessä siis itsesuojeluvaisto.

Ap olet aivan oikeassa. Hiljaa olevat hyväksyvät kiusaamisen.

Viimeisimmässä terapiaistunnossa on nyt taidettu käsitellä kiusaamista.

Mielestäni on mustavalkoista ajatella että "hiljaiset hyväksyvät kiusaamisen". Ei se nyt aivan niinkään mene. Kyse on vain itsensä suojelusta. Varmasti moni hiljaa tilanteessa oleva lapsi tajuaa kiusaajan tekevän väärin, ja tajuaa myös kiusatulle tulevan paha mieli. He eivät hyväksy kiusaamista. Hiljaisuuden taustalla on vain pelko siitä että tulee itse kiusatuksi. Ei kiusaamisen hyväksyntä.

Minä en ikinä hyväksynyt kiusaamista mutta olin hiljaa koska olin aikaisemmin saanut osani siitä enkä halunnut että kiusaajat enää muistaisivat minunkin olevan potentiaalinen kiusattava. Eikä minun puuttumisellani olisi muutenkaan ollut mitään vaikutusta asiaan koska eivät kiusaajat tällaista hiljaista hissukkaa olisi uskoneet.

Ne joiden pitäisi puuttua asiaan ovat ne luokan muutenkin suositut oppilaat jotka eivät kuitenkaan ole kiusaajia. Heidän sanallaan voisikin olla jotain painoa.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on mustavalkoista ajatella että "hiljaiset hyväksyvät kiusaamisen". Ei se nyt aivan niinkään mene. Kyse on vain itsensä suojelusta. Varmasti moni hiljaa tilanteessa oleva lapsi tajuaa kiusaajan tekevän väärin, ja tajuaa myös kiusatulle tulevan paha mieli. He eivät hyväksy kiusaamista. Hiljaisuuden taustalla on vain pelko siitä että tulee itse kiusatuksi. Ei kiusaamisen hyväksyntä.

Ajattelen, että vastustamisella ja vastustamisella on eroa. Esimerkiksi vastustan periaatteessa huonoja työoloja, mutta käytännössä en edes tiedä, missä kännykkäni on tehty. Eli lopulta kuitenkin hyväksyn mahdolliset huonot työolot, koska se on vain helpompaa.

Ymmärrän, ettei kiusaamiseen puuttuminen ole helppoa, ja puhuminen on aina helpompaa kuin käytännössä tekeminen. Minäkin tässä nyt päden, kun kiusaaminen ei ole enää läsnä elämässäni. Jos taas olisin nyt ryhmässä, jossa kiusattaisiin, niin voipi olla, että olisin hiljempaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikinä hyväksynyt kiusaamista mutta olin hiljaa koska olin aikaisemmin saanut osani siitä enkä halunnut että kiusaajat enää muistaisivat minunkin olevan potentiaalinen kiusattava. Eikä minun puuttumisellani olisi muutenkaan ollut mitään vaikutusta asiaan koska eivät kiusaajat tällaista hiljaista hissukkaa olisi uskoneet.

Ne joiden pitäisi puuttua asiaan ovat ne luokan muutenkin suositut oppilaat jotka eivät kuitenkaan ole kiusaajia. Heidän sanallaan voisikin olla jotain painoa.

Itse voin sanoa kiusattuna, että se että edes yksi puolustaa ja puuttuu, auttaa. Ihan kuka tahansa. Se auttaa hahmottamaan tilannetta paremmin, sillä kiusatun kuva itsestä vääristyy. Itse ainakin aloin uskoa olevani todella niin huono kuin minulle sanottiin. Luulin, että se on vaan absoluuttinen fakta. Auttoi, kun vihdoin sain yhden ihmisen puolelleni.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikinä hyväksynyt kiusaamista mutta olin hiljaa koska olin aikaisemmin saanut osani siitä enkä halunnut että kiusaajat enää muistaisivat minunkin olevan potentiaalinen kiusattava. Eikä minun puuttumisellani olisi muutenkaan ollut mitään vaikutusta asiaan koska eivät kiusaajat tällaista hiljaista hissukkaa olisi uskoneet.

Ne joiden pitäisi puuttua asiaan ovat ne luokan muutenkin suositut oppilaat jotka eivät kuitenkaan ole kiusaajia. Heidän sanallaan voisikin olla jotain painoa.

Suurin osa luokan oppilaista varmasti ajattelee, että en minä yksin voi tehdä mitään. Ja luulee olevansa yksin ajatustensa kanssa, kun kukaan muukaan ei sano mitään.

Jotenkin tarvittaisiin enemmän avoimuutta.

Olen miettinyt, että pitäisikö kiusaamista näkevän puhua kiusaajan tai opettajan sijaan muille sivullisille? Koska kiusaajalle/opettajalle harva uskaltaa puhua, eikä opettaja muutenkaan voi tehdä paljoa, oppilaathan tekevät muutenkin käytännössä eri tavalla kuin opettaja sanoo. Jos puhuisi sivullisille, huomaisi, ettei ole ainoa, joka vastustaa kiusaamista.

Jonkinlainen "kommunisti"strategia siis? "Toverit, älkää alistuko kiusaajien valtaan. Yhdistykää, me olemme enemmistö, voima on meillä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikinä hyväksynyt kiusaamista mutta olin hiljaa koska olin aikaisemmin saanut osani siitä enkä halunnut että kiusaajat enää muistaisivat minunkin olevan potentiaalinen kiusattava. Eikä minun puuttumisellani olisi muutenkaan ollut mitään vaikutusta asiaan koska eivät kiusaajat tällaista hiljaista hissukkaa olisi uskoneet.

Ne joiden pitäisi puuttua asiaan ovat ne luokan muutenkin suositut oppilaat jotka eivät kuitenkaan ole kiusaajia. Heidän sanallaan voisikin olla jotain painoa.

Suurin osa luokan oppilaista varmasti ajattelee, että en minä yksin voi tehdä mitään. Ja luulee olevansa yksin ajatustensa kanssa, kun kukaan muukaan ei sano mitään.

Jotenkin tarvittaisiin enemmän avoimuutta.

Olen miettinyt, että pitäisikö kiusaamista näkevän puhua kiusaajan tai opettajan sijaan muille sivullisille? Koska kiusaajalle/opettajalle harva uskaltaa puhua, eikä opettaja muutenkaan voi tehdä paljoa, oppilaathan tekevät muutenkin käytännössä eri tavalla kuin opettaja sanoo. Jos puhuisi sivullisille, huomaisi, ettei ole ainoa, joka vastustaa kiusaamista.

Jonkinlainen "kommunisti"strategia siis? "Toverit, älkää alistuko kiusaajien valtaan. Yhdistykää, me olemme enemmistö, voima on meillä."

Tämä siis ap

Kiusaaminen on ihan äärettömän monimutkainen ilmiö. Siihen kuuluu koko ryhmä. Lisäksi pitäisi varoa leimoja, sillä myös kiusaajan häpäiseminen aiheuttaa vain kapinaa ja lisää kiusaamista. Sen takia koulussa pitäisi puuttua käytökseen. Kun joku kokeilee väkivaltaista (henkistä tai fyysistä) strategiaa vallan saamiseen tai oman olon purkamiseen, se tuomitaan ja siihen puututaan, mutta välittömästi tämä "kiusaaja" otetaan takaisin mukaan ja hyväksytään kun hän käyttäytyy halutusti.

Pelkkä kiusaamisen määrittelykin on todella vaikeaa. Voiko odottaa että kaikki ovat keskenään kavereita ja viettävät yhdessä aikaa välitunneillakin? Mitä jos syrjitty oppilas on laverrellut muiden salaisuuksia ympäriinsä? Milloin on lapsen on ihan hyväksyttyä laittaa välit poikki johonkin? Tämä silloin kun puhutaan "passiivisesta kiusaamisesta".

Totta onn kuitenkin se, että ryhmässä on voimaa ja kiusaaminen ei tunnu yhtään niin pahalta kun on edes yksi ystävä. Sanon tämän kokemuksesta. Eli vaikka sivustakatsoja ei saisikaan kiusaamista loppumaan niin jokainen pieni ystävällinen sana ja ele ja hymy on merkityksellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Kiusattua ei uskalleta puolustaa, koska silloin joutuu itsekin kiusatuksi. Kyseessä siis itsesuojeluvaisto.

Jalohopean ç-ł-i-p-p-e-r metallin varkaat eivät tule kestämään päivänvaloa Jumalan teettämästä karmasta.

No kannattaako olla harry potter? Kiusaamisen voi helposti välttää -.-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusattua ei uskalleta puolustaa, koska silloin joutuu itsekin kiusatuksi. Kyseessä siis itsesuojeluvaisto.

Jalohopean ç-ł-i-p-p-e-r metallin varkaat eivät tule kestämään päivänvaloa Jumalan teettämästä karmasta.

On se kyllä naurettava se "itsesuojeluvaisto" taisto blaa...blaa...blaa...

Minusta olisi syytä kiinnittää huomiota myös itsensä kiusatuksi tuntevan kokemusmaailmaan. Lähes kaikkia kiusataan lapsena, mutta suurin osa ottaa ne elämänmenon pieninä epämukavuuksina, joita ne toki ovatkin. Osaa sitten terapoidaan koko loppuikä. Miksi näin, mikseivät he jo aikuistu ja jatka elämää?

On varmasti olemassa myös erittäin harvalukuinen joukko, jota on kiusattu oikeasti ja rankasti, mutta kuten sanottu heitä on vähän ja niitä nämä koulukiusatut harvoin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi syytä kiinnittää huomiota myös itsensä kiusatuksi tuntevan kokemusmaailmaan. Lähes kaikkia kiusataan lapsena, mutta suurin osa ottaa ne elämänmenon pieninä epämukavuuksina, joita ne toki ovatkin. Osaa sitten terapoidaan koko loppuikä. Miksi näin, mikseivät he jo aikuistu ja jatka elämää?

On varmasti olemassa myös erittäin harvalukuinen joukko, jota on kiusattu oikeasti ja rankasti, mutta kuten sanottu heitä on vähän ja niitä nämä koulukiusatut harvoin ovat.

Kiusaamiseen kuuluu määritelmällisesti, että se on toistuvaa, eikä se, että joku joskus kohtelee ikävästi, ole kiusaamista.

Minun kokemukseni mukaan suurinta osaa ei kiusattu vaan vain muutamaa kohdeltiin systemaattisesti huonommin kuin muita. Suurin osa kiusatuista myös "pääsee elämässä eteenpäin" eikä syrjäydy minnekään sillan alle, mutta kiusaamisella on silti heihinkin vaikutusta. Kiusaamisen käsittelemisestä ja puhumisesta on heillekin hyötyä.

Mikä sinun mielestäsi on "oikeaa kiusaamista"?

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi syytä kiinnittää huomiota myös itsensä kiusatuksi tuntevan kokemusmaailmaan. Lähes kaikkia kiusataan lapsena, mutta suurin osa ottaa ne elämänmenon pieninä epämukavuuksina, joita ne toki ovatkin. Osaa sitten terapoidaan koko loppuikä. Miksi näin, mikseivät he jo aikuistu ja jatka elämää?

On varmasti olemassa myös erittäin harvalukuinen joukko, jota on kiusattu oikeasti ja rankasti, mutta kuten sanottu heitä on vähän ja niitä nämä koulukiusatut harvoin ovat.

Sä vähättelet nyt kiusattujen kokemusta ja kuulut niihin jotka sanoo kiusatuille että susta vaan tuntuu siltä

Jos oikeasti tuntuu siltä niin silloin kiusataan

Kun kiusaaja ei anna kiusatun edetä elämässä tai edes elää niin on aika vaikeaa jatkaa elämää. Kiusaaja kuvittelee voittavansa kun saa nujerrettua kiusatun ja ottaa siihen toisetkin mukaan. Toisten ei pitäisi mennä kiusaajan juttuihin mukaan ja kiusaajan pitäisi aikuistua.

Joku viisas josukus sanoi että ei ne ”vihamiehet” suurinta stressiä ihmisessä aiheuta, tai ne ihanat ystävät, vaan ne jotka on välillä kivoja ja välillä kamalia.

Vihamiesten kanssa tiedät, että kurjuutta tulee aina, ystävien seurassa, että meno on hyvää. Stressaavimpia ovat ihmiset, jotka välillä hymyilee ja välillä lyö, koska meno on arvaamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on mustavalkoista ajatella että "hiljaiset hyväksyvät kiusaamisen". Ei se nyt aivan niinkään mene. Kyse on vain itsensä suojelusta. Varmasti moni hiljaa tilanteessa oleva lapsi tajuaa kiusaajan tekevän väärin, ja tajuaa myös kiusatulle tulevan paha mieli. He eivät hyväksy kiusaamista. Hiljaisuuden taustalla on vain pelko siitä että tulee itse kiusatuksi. Ei kiusaamisen hyväksyntä.

Hiljaiset tottuvat kiusaamiseen ja veikkaisin, että alkavat vähitellen myös hyväksyä sitä yhä enemmän. Tuntuisi liian pahalta tiedostaa koko ajan, että pahaa tapahtuu ja että pitäisi ehkä itse tehdä asialle jotain, ja mieli pyrkii automaattisesti suojelemaan itseään että psyykkinen terveys kestäisi.

Olisin halunnut puolustaa kiusattua, mutta ei ollut kylliksi itseluottamusta avata suuta. Tuntui kauhealta toisen puolesta. En vaan osannut tehdä mitään.

Muistan kouluajoilta, kun luokallemme tuli uusi oppilas. Luokalla oli pari levotonta poikaa. Uusi oppilas muuttui muutamassa päivässä totiseksi ja alakuloiseksi. Kerran välitunnilla näin, kun yksi opettaja meni uuden oppilaan luo ja kysyi, oliko jokin hätänä. Sitten hän kysyi suoraan, onko sinua kiusattu, ja sanoi, että ainakin Matti (nimi keksitty tähän) on sellainen, joka kiusaa monia oppilaita ja jos Matin tai muiden kanssa tulee ongelmia, voit tulla puhumaan minulle.

Nykyään ei kai saisi tehdä noin. Ei saisi mainita nimeltä?