Mikäköhän tälläistä ihmistä vaivaa?
Jos ei osaa jotain, johtuu se siitä ettei ole vaan viitsinyt opetella sillä koko se asia on turha ja typerä. Tosi kova paikka muutenkin myöntää ettei osaa jotain.
Jos ei tiedä jotain, ei tiedä sen takia että se tieto on turhaa. Tietää kyllä aika laajasti vähän kaikesta, sillä lukee paljon ja on kiinnostusta moneen asiaan.
Muut ihmiset ovat usein häntä tyhmempiä hänen mielestään. Todella todella harvoin sanoo mitään kivaa kenestäkään.
Ei osaa kiittää. Ei ikinä kiitä mistään.
Eikä pyydä anteeksi kuin todella harvoin.
On alkoholiongelmainen. Hänellä on adhd ja muita ongelmia joihin ei suostu hakemaan lääkkeitä sivuvaikutusten pelossa joten "lääkitsee" itseään alkoholilla. On todella levoton ja vihainen jos ei ole juonut pariin päivään.
Suuttuu tosi helposti. Ihan mitättömästä asioista.
Laiska. Mitään ei tee jos ei patista monta kertaa eli nalkuta jonka johdosta suuttuu ja tekee asiat vähän sinneppäin. Varmaan siinä toivossa ettei jatkossa pyydetä tekemään.
Aina pitää olla oman puolison lisäksi joku muukin jonka kanssa sitten lepertelee ja viestittelee. Puoliso on itsestään selvyys eikä osoita mitään tunteita tätä kohtaan. Erotakkaan ei kuulemma kuitenkaan halua.
Ei halua läheisyyttä kenenkään kanssa. Ei pidä siitä että häneen kosketaan.
Peliriippuvainen on myös. Ei yhtäkään ystävää oikeassa maailmassa vaan kaikki siellä pelissä. Myös tämänhetkinen lepertelyn kohde jolle puhuu itsestään ihan puutaheinää ja vonkaa myös häneltä kuten muiltakin alastonkuvi. Ja naisethan lähettää.
Kehuskelee rikollisilla jutuillaan. Ei siis ole tehnyt edes mitään kummempaa, mutta omasta mielestään on joku super criminalmind.
On iältään 30 ja jostain syystä keski ikäiset ihmiset usein pitävät hänestä.
Ihminen kuuluu lähipiiriini ja on todella outo tapaus. Mikä ihme sitä vaivaa??
Kommentit (6)
Häntä vaivaa adhd, alkoholismi, laiskuus, itsekeskeisyys, peliriippuvuus ja muutama muu seikka.
Kaikesta huolimatta on mulle kuitenkin tärkeä ihminen. Miten tuollaista ihmistä voisi yrittää auttaa? Ihan jo siitä olisi varmasti suuri apu kun suostuisi hankkimaan itselleen oikeaa apua ja ehkä sen lääkityksen. Moni noista tavoista toimia on ehkä vain oireita eikä niinkään sitä mitä oikeasti on.
Olen huomannut, että tuollainen voi olla alisuoriutuja, ei ole saanut kannustusta ja tukea lapsuudessaan, että voisi suhtautua myönteisesti itseensä ja muihin. Että ei ole päässyt hyödyntämään potentiaaliaan, kohtaamaan haasteita, kehittymään, koska lapsuudessa on mennyt energia johonkin muuhun.
Että voi olla, että on ihan fiksu, mutta ei ole koskaan saanut siitä mitään tunnustusta ja kun itsetunto on niin huono, on sitten jäänyt tuohon omaan ylimielisyyden kuplaansa.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tuollainen voi olla alisuoriutuja, ei ole saanut kannustusta ja tukea lapsuudessaan, että voisi suhtautua myönteisesti itseensä ja muihin. Että ei ole päässyt hyödyntämään potentiaaliaan, kohtaamaan haasteita, kehittymään, koska lapsuudessa on mennyt energia johonkin muuhun.
Että voi olla, että on ihan fiksu, mutta ei ole koskaan saanut siitä mitään tunnustusta ja kun itsetunto on niin huono, on sitten jäänyt tuohon omaan ylimielisyyden kuplaansa.
Tässä on kyllä varmasti jotain perää. Äitinsä on nimittäin oikea tyranni. Pahoinpiteli lapsiaan ja mikään ei ollut ikinä tarpeeksi. Muutaman kerran olen hänet tavannut ja on hyvin ylpeä ja itsekäs ihminen hänkin.
En voi tietää