Ruuan laatu on laskenut, olen huomannut että hurja muutos kauppojen valikoimissa.
Välillä on hedelmät niin kammottavia, esim. nektariineja. Välillä tulee olo että Suomeen tulee kaikki pahin rehua. Juustot ovat suolaisia ja vetisiä. Leivät kuin sahanpurua. Suklaat eivät nykyään maistu miltään, monissa tuotteissa karsittu aidot aineet ja korvattu salakavalasti täyteaineilla. Markkinointi on entistä voimakkaampi.
Muuten vain on tässä vuosien varrella valikoima pienentynyt hurjasti, korvattu jollain omituisilla ja kalleilla tuotteilla. Jotenkin yksitoikkoinen.
Minulla alkaa jo olemaan vaikeuksia saada tervellistä maistuva ruoka. Olen matkustanut paljon ja nyt jälkikäteen kyllä huomaa että tänne Suomeen tulee ainoastaan sitä huonompaa laatua.
Syy tähän on se että tässä pimeässä pohjoisessa ei tiedetä miltä ruuan pitäisi maistua ja miltä sen pitäisi näyttää.
Kommentit (103)
Sitä se ikä teettää. Sulla on vaan makuaisti heikentyny.
Kaupat haluaa ottaa jotain ulkomaisia tuoteperheitä ja markkinoivat niitä brittiläisen laatuketjun tuotteina, joita on nyt saatu Suomeenkin. Ja olen ap:n kanssa samaa mieltä, että sahanpurulta maistuvat.
Onneksi Suomessa on elintarvikkeiden tuotekehitys hyvää. Juustoissa olisi parantamisen varaa tässä maassa. Mutta esimerkikis gluteenittomissa on todella hyviä kotimaisia.
Vierailija kirjoitti:

28 vuotiaana :,D noo jos oot sitä mieltä.Olen varmaan sitten muumio 40 voutiaana.
Vierailija kirjoitti:
Hedelmien laatu on kyllä huono.
Raakoja kaikki tyynni. Tomaatit valkoisia sisältä, vaikka pitäisi olla kypsän tummanpunaisia. Vesimeloni vaaleanpunaista, vaikka pitäisi olla tummaa. Ananas valkoista ja kitkerää vaikka pitäisi olla tummankeltaista ja makeaa. Yäk. Suututtaa tilata ravintolassakin salaatti tai kahvilassa patonki, jossa on valkoista tomaattia välissä.
Suomalaiset juustot pitäisi poistaa kaupoista, kun niitä ei täällä osata valmistaa. Kalpeaa, mautonta jättikönttiä. Esim Oltermanni on kumista, mautonta roskaa. Suomessa ei kypsytetä juustoja, ettei vaaaaan tulisi makua. Ostin just Luostari-juuston (ainoa, mitä hyllyssä oli), jossa oikein leuhkittiin isoin kirjaimin, että "kypsytetty 1,5 kuukautta". Ei jumal.auta.
Jos vertaa vaikka suomalaista jäätelöä italialaiseen, niin suomalainen on täysin mautonta. Mikä täällä on vikana, kun kaikesta tehdään kalpeaa, mautonta, laihaa.
Meillä eletään jossakin harhaluulossa, ettei kukaan tykkää mausta tai mausteista. Lapsiakin oikein varoitetaan etteivät varmasti tykkää muusta kuin kalapuikoista ja ranskalaisista, pestopasta ei ole lapsille sopivaa ruokaa. Tuloksena on sitten näitä keski-ikäisiä, jotka poimivat sipulin palat pois ruuasta sekä pyytävät olemaan laittamatta valkosipulia tai mausteita kun ei suu kestä.
Pitäisikö tehdä aloite, ettei hedelmiä enää myytäisi rasioissa tai valmiissa säkeissä? Niissä on just noin, että hyvällä tuurilla yks tai kaks kelpaa syötäväksi. Loput on raakoja tai mätiä. Ja kun jätät huoneenlämpöön kypsymään, niin parin päivän päästä on pussillinen pilaantuneita.
Vierailija kirjoitti:
Kaupat haluaa ottaa jotain ulkomaisia tuoteperheitä ja markkinoivat niitä brittiläisen laatuketjun tuotteina, joita on nyt saatu Suomeenkin. Ja olen ap:n kanssa samaa mieltä, että sahanpurulta maistuvat.
Onneksi Suomessa on elintarvikkeiden tuotekehitys hyvää. Juustoissa olisi parantamisen varaa tässä maassa. Mutta esimerkikis gluteenittomissa on todella hyviä kotimaisia.
Jos viittaat tällä Tescon tuotteisiin niin löytyi joukosta hyviäkin, mm. kunnolla kypsytettyä cheddarjuustoa ja Red Leicesteriä. Näyttää tosin tietenkin poistuneen valikoimista...
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset juustot pitäisi poistaa kaupoista, kun niitä ei täällä osata valmistaa. Kalpeaa, mautonta jättikönttiä. Esim Oltermanni on kumista, mautonta roskaa. Suomessa ei kypsytetä juustoja, ettei vaaaaan tulisi makua. Ostin just Luostari-juuston (ainoa, mitä hyllyssä oli), jossa oikein leuhkittiin isoin kirjaimin, että "kypsytetty 1,5 kuukautta". Ei jumal.auta.
Mustaleimaa on kypsytetty vähintään 9 kk, miksi et osta sitä?
Huh huh miten huonot vihannekset ja juurekset on nykyään Stokkan herkussa Helsingissä!
Tuoretuotteiden osalta Suomessa on varsinkin talvikaudella haasteelliset kuljetus- ja säilytysolosuhteet, mikä selittää osan eroista etelän maiden laatuun.
Vierailija kirjoitti:
Jos vertaa vaikka suomalaista jäätelöä italialaiseen, niin suomalainen on täysin mautonta. Mikä täällä on vikana, kun kaikesta tehdään kalpeaa, mautonta, laihaa.
Rasva. Suomessa ei saa käyttää rasvaa. Italialainen jäätelö on paksusta kermasta tehtyä, ei siellä ole mitään lirua maitojäätelöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupat haluaa ottaa jotain ulkomaisia tuoteperheitä ja markkinoivat niitä brittiläisen laatuketjun tuotteina, joita on nyt saatu Suomeenkin. Ja olen ap:n kanssa samaa mieltä, että sahanpurulta maistuvat.
Onneksi Suomessa on elintarvikkeiden tuotekehitys hyvää. Juustoissa olisi parantamisen varaa tässä maassa. Mutta esimerkikis gluteenittomissa on todella hyviä kotimaisia.
Jos viittaat tällä Tescon tuotteisiin niin löytyi joukosta hyviäkin, mm. kunnolla kypsytettyä cheddarjuustoa ja Red Leicesteriä. Näyttää tosin tietenkin poistuneen valikoimista...
Oli liian paljon makua suomalaiseen makuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vertaa vaikka suomalaista jäätelöä italialaiseen, niin suomalainen on täysin mautonta. Mikä täällä on vikana, kun kaikesta tehdään kalpeaa, mautonta, laihaa.
Rasva. Suomessa ei saa käyttää rasvaa. Italialainen jäätelö on paksusta kermasta tehtyä, ei siellä ole mitään lirua maitojäätelöä.
Saa käyttää, kunhan se on rypsiöljyä :)
Ja hyllyissä on samanlaisia tuotteita metritolkulla. Käytännössä sama tuote, mutta eri valmistaja. Raivostuttavaa!
Minkä ihmeen takia pitää rakentaa valtavia kauppakolosseja jos tarjonta on sitten tuollaista?
Vierailija kirjoitti:
Tuoretuotteiden osalta Suomessa on varsinkin talvikaudella haasteelliset kuljetus- ja säilytysolosuhteet, mikä selittää osan eroista etelän maiden laatuun.
Tarkoitin tuoretuotteilla nimenomaan HeVi-osastoa. :)
Osittain totta, ettei olla ulkomaisten toimittajien huippuasiakasmaa, kun ollaan pieni markkina. Mutta onneksi on kotimaista tuotantoa, jota ostaa ja kannattaa.