Kolmas lapsi vai ei? Miksi?

Tai lyhyempää työpäivää ? Saisit olla kotona, kun lapsi tulee koulusta. Jos kolmas lapsi on vain syy, jolla saisi olla kotona, niin ei ehkä kannata.

Olen 37 v.



Nuorimmaisen vauva-ajasta nautiskelen:) ja samalla olen motivoitunut pitämäänn itsestänikin oikein hyvää huolta:) Synnytykset eivät enää rasita minua :) ellei sitten satu vahinkoraskautta.

6-tunnin päivää teen jo. Sepä se, kun en nyt oikein osaa suhteuttaa tätä, haluanko pois töistä koska siellä on tylsää vai haluanko oikeasti sen lapsen. Vauvarumban alusta aloittaminen tuntuu raskaalta. Ja miten sevitään lasten murrosiästä :) Välillä kuitenkin kun liikutaan koko perheen voimin, tulee todella vahva tunne että joukkoon mahtuisi vielä yksi.

Tuskin kukaan katuu omaa lastaan tai on aika karsea ihminen.



Meidän neljäs oli vahinko, koko raskausajan itketti ja masensi, en halunnut taas vauvaa enkä varmasti jaksaisi...vauva syntyi ja olikin heti niiiin ihana oma nyytti, nyt se onkin jo uhmaikäinen touhuaja mutta kiitän yhä että sain vielä tämän vaikken itse sitä tiennyt tarvitsevanikaan :)



Eli jos päätät sen lapsen haluta niin ei se enää niin iso muutos ole kuin eka tai toka lapsi, ja ihan varmasti et ainakaan kadu (paitsi hetkittäin tietty kun se huutaa kolmatta tuntia putkeen ja väsyttäis niin....).

Ja enemmänhän se aina antaa kuin ottaa.

että "jätät lapsen tekemättä", kuin että lapsen haluat. Jos parisuhde kunnossa ja muuten itselläsi terveys ok, niin mikä ettei. Vielä ehdit... ;)

kuin oikeasti haikailisit hiukan sitä kolmatta :) Hyvä vaan että otat huomioon myös ne vauvaelämän huonot puolet ja olet realisti.



Ehkäpä kyse on myös siitä että kotona lasten kanssa olon kaipuu on syy eikä seuraus siihen että et viihdy työssäsi? Jospa haluatkin sinne kotiin eikä turhalta tuntuva työ siksi oikein nappaa...?Mulla nimittäin oli näin. Kannattaa tosiaan tehdä se vauva nyt jos tuntuu että jäät katumaan ellet tee, jos ikääkin alkaa jo olla.

Olin varma, että meille riittää nämä kaksi lasta. Muutaman kuukausi sitten kuitenkin yhtäkkiä aloin miettiä samoja ajatuksia kuin ap. Mitä jos sittenkin...? Ja yhtäkkiä vauvakuume olikin kova. Ehkäisystä luovuimme vuoden vaihteessa. Nyt olen jotenkin, varmaan pitkään jatkuneen sairasteluputkenkin ansiosta, vaihtanut taas mielipidettä. Ehkä meille kuitenkin riittää nämä kaksi ihan hyvin. Tai ehkä ei kolmatta ainakaan vielä. Tai en mä tiedä... Ehkä olisi paras olla varmempi kun kolmannen päättää "tehdä"..?

Ainoa ero on, että ikää 2 vuotta enemmän, eli riskitkin isommat. Jotenkin tuntuu kun on kaksi tervettä lasta jotenkin ei edes uskalla yrittää kolmatta " jos kaikki menee pieleen" Varsinkin oma palautuminen synnytyksestä arvelluttaa; huomaa ihan arkielämässä että haavat paranee hitaammin, iho on ohentunut ja lihakset palautuu hitaasti, joten epäilen että synnytyskin ottaisi kovemmalle kuin aiemmin.



Mies ei ota kantaa suuntaan eikä toiseen; itse vatvon ja mietin, mutta tällä hetkellä tuntuu että meidän lapsiluku on 2. Ja voisihan se olla ettei enää edes tule raskaaksi.

Mietittiin pitkään että kaksi riittää. Mutta sitten tuli tunne että entäs jos sittenkin. Oikeasti melkein hetken mielijohteesta annettiin mennä. No, sitten taas mietittiin että ehkä ei vielä kuitenkaan,katsotaan myöhemmin. No, olinkin jo siinä vaiheessa raskaana ja alkujärkytyksestä selvittyämme olimme enemmän kuin onnellisia! Kyllä ne lapset aina paikkansa löytää, kolme on kuitenkin enemmän kuin kaksi :-) En voi oman kokemuksemme perusteella muuta kuin suositella vähän isompaa perhettä. Meillä lapset nyt 7,5 5 ja 2,5 v.

olen nyt kotona tämän esikoisen ekaluokan, ja se on ollut kyllä tosi ihana asia. Ei ole ollut samanlailla kiire töihin kuin kahden ekan jälkeen, viihdyn kotona tosi hyvin. Kyllä ne työt siellä odottaa ja ehtii sitä uraa luomaan parin vuoden päästäkin.

Minulla oli krooninen vauvakuume, joka parantui vasta kolmannella lapsella. Siis pakottava tarve/kaipuu saada vielä lapsi. Mies suostui 6 vuoden anomisen jälkeen.

Mitään järkeä kolmannen lapsen hankinnassa minusta ei ole: lisää työtä, valvottuja öitä, sairasteluja, lasten kinasteluja, kaaosta ja sotkua yms. Lähdöt ja nukuttamiset tuskallisia. Tilaa tarvii enempi ja eläminen maksaa enemmän.



Mutta, jos Sinulla on pakottava tarve saada vauva, suosittelen kolmatta. Muuten jättäisin asian sikseen ja menisin vaikka jollekin kansalaisopiston kurssille. Kolmas lapsi mullisti meidän perheen elämän ja olen joutunut miettimään, että teinkö väärin perhettäni kohtaan, kun kolmannen vielä halusin. Rakkautta on riittänyt kolmelle lapselle, mutta aikaa ei, ainakaan tarpeeksi.

Meidän pikkunen on ollut öisin valvottavaa sorttia ja kun hän nukkui aiemmin vielä päiväunia, minunkin oli pakko mennä aina nukkumaan. Juuri samaan aikaan sitten ekaluokkalainen kolisteli koulusta kotiin, herätti vauvan ja vastassa ei ollutkaan Se ihana äiti välipalan kanssa... Sitä paitsi ekaluokkalaista harmitti, kun hän ei päässyt iltapäiväkerhoon, kun siellä olis ollu kaikki kaverit...

Idylliä saa kuvitella, mutta... Nykyään ymmärrän ihmisiä, joille 2 lasta on tarpeeksi. Kaksi lasta "kuuluu/pitää/saa" hankkia, mutta kolmatta joutuu perustelemaan yhä uudestaan itselleen ja muille.

Minullakin hieman kutkuttaa, nuorin täyttää keväällä kolme. Olen itse yksi kolmesta lapsesta ja siksi en halua kolmea lasta, joko kaksi tai neljä. Ja koska neljään ei ole varaa, niin meille tämä aina suunniteltu kaksi on sopiva.

Iltatähdestämme olen nauttinut täysin palkein. Vaikka totta tosiaan kaikki hienot odotukset haihtuivat väsymyksen alle, eikä teinimme olekaan saaneet nauttia kovinkaan freesistä äitistä ; ). Suosittelen, lapset ovat tärkeintä maailmassa, ei työ eikä mikään mukaan.

Minä myös mietiskelen täällä, että vieläkö meille kolmas. Olisi kiva olla kotona, kun esikoinen on eskarissa ja eka luokalla, mutta just nuo käytännön asiat mietityttää. Kun eskariin tai kouluun lähtö, sitä on pakko herätä aamulla laittamaan ja ehkä vielä kuskaamaan eskari/koululaista, vaikka vauva olisi valvottanut koko yön. Ja eskarilaisen pois haku on sitten just pienimmän uniaikaan, ainakin silloin kun ollaan jo siirrytty yksiin uniin. herättelepä sitten lasta unilta, ja mieiti missä välissä pienimmäinen syö jne. Ja koko ajan on se yksi joka jollain tavalla "jarruttaa" perheen menoa/tekemisiä, meillä kun ei haluta vauvaa roudata koko ajan jonnekin, vaan tykätään rauhottaa eka vuosi. Vanhemmille lapsille on vähemmän aikaa, kun vauva roikkuu tissillä. Pyykkiä enemmän, se ei helpota missään vaiheessa, rahaa kuluu enemmän, ruokaan/vaatteisiin/harrastukssiin, ja ne ovat vain kalliimpia lapsen kasvaessa.



Missään nimessä en ole vielä päättänyt ettei kolmatta tule, enkä kehota ketään olemaan hankkimatta kolmatta, mutta kannattaa muistaa ettei se välttämättä tosiaankaan mikään idylli tilanne ole. Mitenkään uraohjannainen en ole, joten se ei minua estä hankkimatta kolmatta.

Jotenkin oli vahvasti tunne, että perheeseen vielä yksi mahtuisi. Toisaalta arvelutti koko vauvarumban aloittaminen alusta.



Me teimme lopulta päätöksen ja nyt odotan kolmatta rv 17. Esikoinen on eskarissa (aloittaa koulun pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen) ja toinen on 3,5-vuotias (ehtii täyttämään 4 ennen kuin vauva syntyy).



Edelleen välillä murehdin sitä miten paljon elämä muuttuu vauvan syntymän jälkeen. Nyt kun arki on oikeastaan aika helppoa kun molemmat ovat jo vähän isompia (ei vaippoja, ei syöttämistä, ei niin hirveän vaarallista jos nuoremman päiväunet jää väliin ym).



Silti olen aivan SUUNNATTOMAN onnellinen tästä tulevasta perheenjäsenestä enkä kyllä pysty hetkeäkään uskomaan, että hänen syntymäänsä koskaan katuisin.

Jää osittaiselle hoitovapaalle. Et putoa työelämästä, ja toisaalta saat aikaa hengähtää vähän isompien lasten kanssa.

Eskarilaisen kanssa voit viettää iltapäivät, ja 3-vuotias kasvaa ja menee eskariin ja kouluun myös perässä. Niin minä aion tehdä ja teenkin, sama tilanne, sain jo kaiken järjestymään.

Jo meidän kahdella on jotain pientä, että haluta vielä kolmatta.

Ja en kestäisi raskautta, synnytystä. Enkä vauva-aikaa. Kahden kanssa on helpompaa.

Mulla tuttavapiirissä paljon perheitä, joissa tuntuu, että lapsia tehty "liikaa". Ehkä just paoksi työelämästä, kun äiti ei ole muutakaan piristettä keksinyt. Usein näyttää käyvän niin, että äidin paukut menee sitten siihen vauvaan/taaperoon ja perheen isommat ei juurikaan saa omaa aikaa eikä perhe paljon tee juttuja, jotka olis just näille koululaisille.



Se "perhe-elämä" pyörii sen pienimmän ehdoilla. Kolmellekin lapselle jos haluaa antaa aikaa ja tehdä erilaisia juttuja - jokaisen ikätason mukaan, niin se vaatii tosi paljon energiaa ja aikaa. Vanhemmat tuntuu helposti sokeutuvan sille, että ne kouluikäisetkin kaipais vanhemman panostusta ja kiinnostusta. Ajatellaan vaan, että nehän tykkääkin vaan huidella itekseen ja "olla kavereiden kanssa".



Tällä palstalla nyt aina "kannustetaan" lastentekoon, vaikka mikä olis. Oikeasti sitä kannattaa miettiä. Ja miettiä sitä, että miten sais siitä nykyisestä perhe-elämästään kaiken irti. Se raskaanaolo ja vauvan kanssa oleminen on sellainen helppo konsti nostaa omaa statustaan. Mutta kohta se vauvakin on eskari-ikäinen ja sitten on 5 henkisen perheen työt hoidettavana. Eikä se työpuoli takuulla ainakaan kiinnostavammaksi muutu, jos lyllii muutaman vuoden kotona.



Tuonikäsen kun ap:kin olisi just nyt korkea aika panostaa siihen työelämään ja miettiä, että mitä pitäisi tehdä, jos nykyinen homma tökkii. Pitäisikö hommata lisäkoulutusta esimerkiksi? Vauvanteko on surkea ratkaisu siihen, että töissä on tylsää. Ja sen hinnan maksaa tosi usein ne isommat lapset.

Mä olin pitkään vakuuttunut, että kolmatta ei tule. Eihän siinä oo mitään järkeä, lisää rahanmenoa, tarvitaan lisää tilaa, taas yksi lisää johon menee hermot...



Järki pysyi mukana 2 vuotta, mutta se on nyt kokonaan kadonnut jonnekin minne lie...

Nyt mä vaan aattelen, et kyllä me selvitään :) kaksi isompaa on jo suht omatoimisia, vaatteita voi kierrättää ja kun se vauvankaipuu on kuitenkin aivan järjetön.

Mies on jarrutellut pidempään, mutta nyt on vauvalle lupa annettu tulla ja mä niin toivon ja odotan, että nyt jo tärppäisi ja marraskuussa meitä olisikin viisi :)

erityisesti 13 ja 20, hyviä pointteja joita olen itsekin pyöritellyt.



Tuntuu aika monella olevan sama pohdinta menossa, kai se on aika normaalia. Itse olin jo jossain vaiheessa täysin varma että 2 lasta riittää, mutta näköjään se vauva-ajatus edelleen ajoittain nousee pintaan.