Minulla ei ole miespuolisia ystäviä, tai edes ”kavereita”, olenko tyypillinen 40+ nainen?

Vanhemmassa ikäluokassa miehet ja naiset ovat todennäköisemmin eri porukoissa, kun homoja ei vielä ollut.

Onko naisten ja miesten välinen kaveruus sitten kuitenkaan niin yleistä?

0/5

Olen 45 v ja minulla on ollut aikuisiällä kavereina lähinnä miehiä. Johtunee siitä että olen miesvaltaisella alalla ja harrastankin miesvaltaisia asioita joten naisiin ei tule niin tutustutta.

Mutta pitääkö niin olla? Haluavatko miehet olla omissa porukoissaan? Tai naiset? Vielä aikuisina, kun he toivon mukaan ovat erillistyneet ja yksilöityneet? Osallehan näin ei käy ja ajatus miehestä/naisesta.”vain” ystävänä ei mahdu päähän.

Itse haluaisin sekä mies että naispuolisia ystäviä. Nyt elän ilman molempia, ja mietin miten lähden etsimään samointuntevia. Kaikki tuntuu pyörivän parisuhdehypetyksen ympärillä. Itse en ole erityisen parisuhdehakuinen. Tutustuisin mieheen mieluiten kaikessa rauhassa. Tämä ei nykytyyliin sovi. Kaiken pitäisi olla tehokasta, ihmissuhteidenkin. Jotenkin se tappaa kaiken ilon uusien ihmisten hakemisesta.

Ei minullakaan ole koskaan ollut miespuolisia kavereita. Töissä toki työkaverit ja lisäksi on miehen omat kaverit, jotka ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi, mutta ei heitä varmaan lasketa.

Olisi vaikeaa kuvitella, että olisi miespuolinen ystävä. Oma mies olisi kuitenkin koko ajan mustasukkainen. Elämään tulisi ihan turhaa draamaa. On ihanaa, kun saa hyvällä omallatunnolla hengailla naiskavereiden kanssa. 

Naiset myös ymmärtävät hyvin tunnejuttuja. He eivät pyri "luennoimaan" ja kontrolloimaan alinomaa, vaan ovat empaattisia ja tasavertaisia keskustelukumppaneita. Miehillä on tosi yleistä tuo luennointi ja paasaaminen. Ei se ole mitään keskustelua. 

Tiedä sitten mikä juttu elämässäni on, mutta hirmu monet miehet ovat todella kontrolloivia, esim. mieheni ystävät. Jos miehet paremmin oppisivat kuuntelemaan, ja olisin sinkku niin mikäs ettei mieskin voisi olla hyvä ystävä. Jotenkin van miehen tapa nähdä nainenkin on niin kamalan erilainen, ja yksioikoisempi. Kaipaan syvällistä juttuseuraa, enkä tykkää pätkääkään mistään sovinistisesta meiningistä. Sellaiseen tyssäisi ystävyys heti alkuunsa. Onneksi on naiskaverit. 

Riippuu varmaan, millaisissa piireissä on pyörinyt. Itse opiskelin miesvaltaista alaa ja sitä kautta tunnen paljon miehiä ja ystäviksikin koen monia miehiä. Ystäviin ylipäänsä tulee liian vähän pidettä yhteyttä, mutta se on ihan sama juttu naisten ja miesten kanssa. Aikoinaan pyörin myös opiskelijajärjestöissä, joissa oli kaikkien alojen opiskelijoita, ja huomasin että joissain niissä naiset juttelivat useimmiten omissa porukoissaan ja miehet omissaan. Minä olin joko miesten porukoissa tai tunsin itseni ulkopuoliseksi, koska en osannut luontevasti liittyä tyttöporukoihin. Varmaan puheenaiheetkin vaikuttivat. Joissain toisissa ympyröissä taas oli jo silloin 90-luvulla ihan sekalaiset porukat.

Omassa tuttavapiirissäni on kyllä kaveruuksia ja ystävyyksiä miesten ja naisten välillä. Olen miesvaltaisella alalla töissä ja asun kaukana omalta synnyinseudulta, joten melkein kaikki kaveruudet ja ystävyydet ovat muodostuneet työelämän kautta. Olen tutustunut vuosien varrella myös työkavereitten vaimoihin ja perheisiin ja ystävinä pitämistäni ihmisistä noin puolet on miehiä ja puolet naisia. Läheisin ystäväni on nainen. 

Up