Kadehditko niitä, joilla helppo/hyvin mennyt synnytys?

syyllistän itseäni ja tiukkaa pilluani että lapsi piti vetää imukupilla pois

Älä turhaan syyllistä, et sille itse voinut mitään. Näin minullekin aina sanotaan, silti tiedän mitä tarkoitat. En ilmaise kateuttani mitenkään toiselle, mielessäni vain ajattelen ja joskus itken. ap

tokihan olisin mielellään kaikki synnyttänyt helpoimman kautta

NIistä pisteistä... niitä ei kannata jäädä "märehtimään", jos kaikki on kuitenkin päättynyt hyvin ja lapsi on terve. Niillä ei siinä tapauksessa ole mitään merkitystä!

Syyllistän itseäni jatkuvasti siitä, että miksen pystynyt siihen.

niille joilla on ollut helppo synnytys. En sen vuoksi itkenyt ole, mutta jos kuulen/luen jonkun helposta synnytyksestä niin kyllä tulee mieleen ,että voi kun olisi minullakin mennyt noin.

Kolmannen lapsen joskus haluaisin ,mutta mutta, kun se vauva pitäisi saada sitten uloskin ja se pelottaa!!!

Mulla kaksi kiireellistä sektiota. Tottakai olisin mielelläni kokenut normaalin helpon alatiesynnytyksen, mutta lapsteni (ja omakin) henki on ollut tärkeämpi. Ei tulisi mieleenkään kadestia jonkun synnytyksiä. Lapseni ovat olleet vielä oikein söpöjä vauvoja, jos silläkään asialla oikeasti on mitään merkitystä.



Mä pyrin aina elämässäni keskittymään hyviin asioihin, vaikka tottakai joskus märehdin omia mokiani, epäonnistumisia, pettymyksiä jne. Koskaan en oikeastaan ole kenellekään kateellinen.



t. Elämästään ja lapsistaan kiitollinen äiti.

Olen itsekin elämästäni ja lapsistani kiitollinen, enkä märehdi muita juttuja. Jostain syystä nuo synnytyskokemukset vain ovat minulle vaikeita ja siksi kadehdin. Muista asioista en juuri ihmisiä kadehdikaan, olen ihan sinut kateellisuuteni kanssa, enkä esim. koskaan ole ilkeä kenellekään siksi. ap

Sen sijaan helppoa ja onnellista vauva-aikaan olen kahdehtinut.



t. 2 x vaikea synnytys ja 1 x todella vaikea vauva-aika ja 1 x vaiheahko vauva-aika.

Vaikka molemmat synnytykset ovatkin sektioon päätyneet. Raskaudetkaan eivät helposti ole alkaneet eikä ole mitenkän selvää ,että koskaan kolmatta lasta edes saataisiin.

Lapset olivat/ovat suloisia ja rakastan heitä ylikaiken!

Tästä huolimatta nuo synnytyskokemukset jostain syystä aiheuttavat kateuden tunnetta.

Ja sehän ei tarkoita sitä ,että sen jotenkin toisin ilmi näille helpon/ alatiesynnytyksen kokeneille.

Mutta näin nimettömänä voin myöntää että kyllä minua harmittaa nuo omat synnytykset ja olisin halunnut kokea normaalin alatiesynnytyksen ja mieluiten vielä helpon sellaisen :D. Jos siis siihen mitenkään ystyisi vaikuttamaan.



t:7

koska omat synnytykseni ovat menneet niin unelmasti (3 kertaa jo). Samoin raskausajat ovat olleet elämässäni helppoa ja ihanaa aikaa ain rv 42 saakka. Kaikki kolme vauvaa ovat olleet helppoja ja aurinkoisia tapauksia alusta asti. Olen myös aina raskautunut heti kun halusin.



Näistä asioista tiedän ihmisten olevan kateellinen meille.



Sen sijaan monista muista asioista kadehdin ihmisiä. Mm. siitä että joku saa ilman omaa ansiota rahallisesti helpon elämän, kun itsellä painaa iso asuntolaina päällä eikä perintöjä ole tulossa. jne jne.



Olen kuitenkin sisäistänyt sen, että kaikkea ei voi saada. Onneksi olemme saaneet sen kaikkein parhaimman ja tärkeimmän - ihanat terveet lapset.

Jotenkin synnytys on sellainen asia, ettei siihen niin kamalasti voi itse vaikuttaa. Siis jonkin verran, mutta sanotaan näin, että siihen liittyy paljon sellaista mihin itse ei voi, esim. hoitava henkilökunta/synnytyssairaalan käytännöt, oma lantio, supistusten voimakkuus jne. Siksi sitä kai kadehdin. Kun taas koen, että moneen muuhun asiaan elämässäni olen voinut vaikuttaa enemmän itse. ap

mulla 3 alatiesynnytystä, jotka helpottuneet kerta kerralta. Silti 3. kerralla repesin siten, että kaunis pimppini on muisto vain ja lisäksi tuli melko tunnottomaksi.....

mutta saatan suuttua jos tyytyväisesti hymyillen selittävät että kaikki synnytykset on ihan yhtä kivuliaita/hankalia, toiset vaan kokee sen eri tavalla.

Minulla ensimmäinen synnytys oli erittäin vaikea ja toinen normaali (tai helppo) >:o

Jos vauva syntyy terveenä - niin mikä on se kateuden kohde?



En siis ymmärrä kysymystä. Ymmärrän, jos vammaisen saaneelta kysyy, kadehditko terveen lapsen saaneita. Mutta jos se lapsi on terve ja hyvinvoiva - niin mitä ihmeen väliä sillä on, millä keinolla se lapsi on ulos tullut???



Minä olen joskus täälläkin kertonut, kuinka minulla on kivuton avautumisvaihe ja minä vain ihmettelen, kun kuuluu plops ja se vauva syntyy. Ei ole tullut mieleenkikään, että sitä voisi kukaan kahdetia! Se on vain minun kroppani tapa synnyttää. Ei se ole sen parempaa tai huonompaa kuin mikään muukaan tapa. Ja kaikista vähiten se on minun itseni ansiota millään tasolla...



Minun mielestäni kateus kohdistuu siihen, mitä toinen ihminen osaa tai hallitsee. Jos joku synnyttää helposti sen vuoksi, että hän on itse kyennyt hallitsemaan mielensä tai muuten vain osannut hypnotisoida itsensä - niin sitä voin kadehtia. Tai jos joku on kokenut synnytyksessä helvetin ja silti siitä selvinnyt - niin sekin voi olla kateuteni kohde. Mutta itse olen täysin syytön enkä ole millään tavalla osallinen synnytyksen helppouteen... ei sitä voi kahdehtia!

Järki sanoo ettei mitään syytä tuntea näin, mutta jostain kumpuaa tunteet kuitenkin. Etenkin jos joku suureen ääneen toitottaa ja ennenkaikkea yleistää, että "kyllä synnytyskivun kestää" tai "kun vaan rentoutuu niin menee hyvin ja kivuttomasti"..tms. Siis se että oletetaan kaikkien synnytysten olevan ihan samanlaisia.



Surettaa se, että kaksi lasta saaneena en ole kuitenkaan kokenut sitä rauhallista tutustumista synnytyssalissa..vauva rinnalla, ehkä ensi-imetys jne.. Esikoinen oli niellyt lapsivettä ja hengitys kulki huonosti, joten hän oli rinnalla ehkä puoli minuuttia ja sitten vietiin tarkkailuun, jossa oli 5-6h. Sitä ennen tosi kivulias synnytys joka kesti 24h.



Kuopus meinasi kuolla heti synnytyksen jälkeen, syntyi keskosena, elvytettiin, tultiin kysymään hätäkastetta varten nimeä, vietiin pikapikaa teholle.. (apgarpisteet 1-1-1...) Eli siinäkin jäi kokematta se "ruusunpunainen autuus" synnytyksen jälkeen todellakin.



Toki osaan kaiken tämän jälkeen olla erittäin kiitollinen elossa olevista lapsistamme, se on selvää. Mutta jokin alkukantainen suru siitä jää, vai onko kateutta, katkeruutta, en tiedä?

kuten itse jouduin kokemaan.

Mutta näen punaista kun joku joka on synnyttänyt "helpon" synnytyksen selittää ihan tosissaan että "se on kato kiinni ihan siitä miten siihen asennoituu ja kun mä vaan niinku päätin että hoidan tän homman niinku hyvin ja silleen.."



Olen pari kertaa vastaavaan kommentointiin törmännyt ja ollut sen jälkeen vain hiljaa koska olen pelännyt että möläytän muuten jotain tosi julmaa.

Ensimmäinen synnytys oli pitkä (yli 30h) ja makasin koko ajan sairaalan sängyssä selälläni. Ponnistusvaihe kesti myös melkein tunnin ja eppari leikattiin. Mutta, heti kun sain vauvan syliin niin pitkä ja kivulias synnytys unohtui. Poika vietiin teholle ja oltiin pari päivää toisistamme erossa, mutta siltikään en kadehdi toisten synnytyksiä, minun ensimmäinen synnytys vaan oli tämänlainen. Ei kannata liikaa suunnitella synnytystään raskauden aikana ja tuudittautua ideaan että näin ja näin se sitten menee. Turhaa, koska nämä kun on asioita joihin ei voi itse juurikaan vaikuttaa, menee niinkuin menee. Niin kauan kun lapsi on terve niin ihan sama miten synnytys on mennyt.



Toinen syntyi kuin saippuapala muutamassa tunnissa, muutaman minuutin ponnistusvaiheen kanssa.

Itellä ei mennyt hyvin, mutta en ole kovin katkera. Toivon tämmöisen naikkosen vaan ymmärtävän, että kaikki synnytykset eivät ole niin helppoja. Tai että synnytys ei arvota ihmisiä ja toisen kokemaa kipua ei saa väheksyä.

Sen sijaan kadehdin niitä, joilla maito nousee nopeasti, vauvan paino ei laske liikaa ja vauvat lihovat tissimaidoilla pullukoiksi. Itsellä maito nousee tosi hitaasti ja hikipäässä saa imettää korvikkeen lisäksi. Vain yhtä olen imettänyt vuoden verran. Enpä ole synnytyksilläni retostellut, mutta tiedän monia jotka leuhkivat hyvällä maidon tulolla.