Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi niin moni suomalainen pelkää riitelyä?
18.02.2009 |
Tätä minun on itsekin suomalaisena vaikea käsittää. Mieheni on ulkomaalainen ja hänen kulttuurissaan volyymi nousee jo pelkässä pöytäkeskustelussa sellaiseksi että melkein voisi korviaan pidellä ;). En mitenkään ihannoi "mölyämistä" mutta minusta esim. riitely, kovaankin ääneen, ei ole maailmanloppu. Olen kuitenkin varma että kukaan lähipiiristäni ei jaa näkemystäni; kerran meillä oli mieheni kanssa lähinnä pieniä erimielisyyksiä jostain ja vaihdoimme sanoja samalla kun laitoimme pöytään tarjottavaa kahvivieraille. Vieraat olivat järkyttyneen näköisiä ja jälkeenpäin kysyivät meiltä, olemmeko harkinneet pariterapiaa. Siis mitä?? Kysyimme että eikö heillä muka koskaan riidellä; ei kuulemma. Kuitenkin sama pariskunta kyräilee toisilleen julkisesti (ei tosin esim. korota ääntään tai puhu asioista suoraan) ja on pari kertaa käynyt eron partaalla.
Minua ärsyttää suomalaisten muka-paremmuus asioiden suoraan sanomisessa; puhutaan selän takana tai kyräillään itsekseen mutta se on idiootti joka ääneen sanoo että häntä häiritsee jokin! On totta että komentelen miestäni paljon koska hän ei ns. osaa tehdä asioita jossen pyydä häntä (ja hän onkin sanonut että minun pitää pyytää!), mutta olenko muka Suomen ainoa "Justiina"? Eilen mieheni oli lähdössä auttamaan äitiäni uuden huonekalun kanssa ja sanoin miehelle että "vie roskat samalla". Mies sanoi että vie myöhemmin, minä taas siihen että kannattaisi viedä nyt ettei unohdu. Mies näytti kyllästyneeltä hetken ja oli ottamassa roskapussia kun äitini ehti väliin ja alkoi pälpättää hermostuneena+säntäsi ovesta ulos ennenkuin mies oli saanut edes kengät jalkaansa...myöhemmin hän soitti ja kysyi, riitelemmekö paljonkin.
Kommentit (5)
Eli ette ole ainoista ette. Meillä tilanteesta tekee vielä astetta ärsyttävämmän se, että mieheni ei todella edes tajua "huutavansa" ja minusta tuntuu joskus että olen ihan narsisti ja karsea manipulaattori kun hyssyttelen häntä vaikkei poloinen edes ole tajunnut mitä on tehnyt väärin. Toisaalta puhun kyllä kovalla äänellä itsekin kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja mieluummin ilmaisen ikävätkin tunteeni (ja suon sen myös muille) kuin haudon niitä hiljaisuudessa. Hulluksihan siinä tulisi jos pitäisi aina odottaa vähintään lasten nukkumaanmenoa että saisi huomauttaa että roskat on taas viemättä ja KENENKÄHÄN HOMMA SE MUUTEN ON?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jos ilman riitelyä pystyy selvittämään asian, niin miksei niin voisi tehdä. Sitä paitsi, meidän riidat on meidän riidat, ei ne kuulu meidän kavereille tai sukulaisille pätkänkään vertaa. Ja tuskin ketään edes kiinnostaisi kuunnella kinastelua pyykinpesukoneen tyhjentämisestä, mua ei ainakaan kiinnostaisi :p
Minulla on temperamentti kohdillaan, jos ärsyttää, sanon sen, mutta en jää märehtimään sitä. Sanon asiani ja puolestani asia on loppuun käsitelty. Ymmärrän myös sen, että kun minä sanon napakasti, on minun myös otettava vastaan vastaväitteet.
Lähisuvussani on pari tyyppiä, jotka jostain pienestä ovat vuoden puhumatta. Yritä siinä sitten hoitaa sukulaissuhteita. Vuoden mykkäkouluun riittää väärä äänensävy tai ilmoitus, että olin nukkumassa kun soitit.
Äitini itkee, että kenellekään ei voi sanoa mitään, kun tulee hirveät riidat ja nimenomaan juuri hän on se, joka suuttuu pienimmästäkin, heittäytyy marttyyriksi ja on kuukausikaupalla suu tukossa.
En käsitä en! Jos mietitään vaikka Serrano-sarjaa, jossa tapellaan koko ajan jostain, mutta sovinto on seuraavassa lauseessa.
Suomessa on tapana vain nielaista kaikki ja puhua paskaa selän takana. Mun mielestä jos joku ottaa aivoon, niin siitä pitää sanoa suoraan niin kuin asia on tai sitten kokonaan olla ottamatta koko sukua ja naapurustoa vitutukseen mukaan.
Muuten, meillä on ollut myös "riitaisa" parisuhde, hirveästi sanomista ja riitaa. Nyt olemme riitamme riidelleet, elämme ihanassa parisuhteessa, rakastamme toisiamme ja olemme olleet yhdessä 15v. Siinä sitä on ihmettelijöille tosiaan ihmettelemistä. Mutta olemee puhuneet suumme puhtaiksi ja nyt tunnemme toisemme ja toiveemme ja tapamme ja rakkaus vain syvenee - ilman riitoja (paitsi joskus) ;)
mistä ap olet tuollaista edes saanut päähäsi
Alue: Aihe vapaa
koska miehesi on ulkomaalainen.
Mitä tuohon kinasteluun äänekkäästi tulee, on kyse mielestäni vain enemmän perhekulttuurista.
Meillä pidetään kovaa ääntä, mutta sisko kertoo miehensä perheestä missä ei ikimaailmassa ole sama meininki. Minusta on ennemminkin 50/50 tilanne noitten välillä mitä kaveripiirissäkin on juteltu aiheesta.