Jos entiseltä työpaikaltasi soitetaan ja pyydetään apua, mitä teet? (äänestys)
Saa kommentoida.
Mulle soitettiin.
Vastasin ja autoin vain siksi, että yksi ex-työkaveri on myös hyvä ystäväni.
Muussa tapauksessa olisin todellakin ollut vastaamatta.
Kommentit (30)
Ei minulla ole mitään ongelmaa auttaa entistä työpaikkaa asioissa, jotka hoituu puhelimessa helposti, kun vaan muistaa jotain ja neuvoo. Mitään laskutettavaa työtä en tietenkään ala tekemään ilmaiseksi.
Olen yleensäkin pitänyt hyvät välit entisiin työpaikkoihin ja olen myös erinäisten käänteiden jälkeen työllistynyt uudestaan vanhaankin työpaikkaan.
Ottaen huomioon ne olosuhteet missä lähdin, eli pitkään jatkunut työpaikkakiusaaminen ja siitä johtunut burn out, niin en todellakaan auttaisi. Itse asiassa toivoisin, että ongelma tulisi sille paskafirmalle mahdollisimman kalliiksi.
Jos siis puhutaan viimeisimmästä työpaikastani, niin toki autan ja olen auttanutkin. Aina kannattaa pitää välit ihmisiin, eihän sitä tiedä, milloin itse tarvitsee apua.
Näin siis, jos kyseessä on joku pikkujuttu. En tietenkään varsinaisesti ala ilmaiseksi tekemään mitään isompiaa.
Mun ois aika vaikea ketään auttaa. Ainoa tilanne, jossa voisin ”auttaa”, on sellainen, että jälkiltäni löytyisi jokin moka eikä silloin olisi kyse välttämättä siitä HALUANKO auttaa.
Mutta koska en voisi mitään isoa apua antaa, ei se olisi mahdoton ajatuksenakaan, jos nyt jotain satuttaisiin kysymään.
Vastasin, että ei kuulu mulle. Tosin jos muutama hyvä entinen työkaveri kysyisi suoraan jotain neuvoa, niin toki auttaisin. Mutta ei niin ihana pomo saisi kyllä ihan itse ratkaista ongelmansa.
Kyse oli parin filen löytämisestä, ei elämää suuremasta, joten nda (??) tuskin sitä kieltää.
ap
Minulla on useita entisiä työpaikkoja. Viimeisimmälle ex-työnantajalle sanoisin että ei ole enää mun ongelma, tosin silleen nätisti.
Oli sen verran karua riistoa se touhu että huh huh.
Varmaan riippuu työpaikasta mutta lähtökohtaisesti kun on lähtenyt pois, työpaikan asiat eivät enää kuulu minulle.
Periaatteessa haluaisin pitää hyvät välit entisiin työpaikkoihini, mutta riippuu syystäkin. Jos olen lähtenyt itse omasta aloitteestani, voisin auttaa. Mutta esim. edellisessä työpaikassani olin pelkkä kynnysmatto. Kiltteyttäni käytettiin hyväksi todella inhottavalla tavalla. Ajauduin lopulta burn outiin. Se työpaikka saisi kyllä selvittää asiansa ihan itse.
Olen juuri vaihtanut työpaikkaa. Jos sieltä nyt soitettaisiin, toteaisin että en tiedä, muista, whatever. Ihan siitä syystä, että tarjouduin auttamaan seuraajan rekryssä, perehdytyksessä jne mutta olivat sen verran tietäväisiä ja mukapärjääviä. Sinänsä muuten kiva työ ja ihmiset, mutta tuo johdon asenne, että heillä on kaikki hallussa on asiantuntijatyössä tympeää.
Aina kun joku lähtee, organisaatio on pitkän aikaa sekaisin ja lähtijän työ alkaa ikään kuin alusta, kun ei viitsitä tehdä näitä henkilövaihdoksia hallitusti.
Olisin yllättynyt sillä tehdas laittoi lapun luukulle jo useita vuosia sitten.
Jos pyydettäisiin opettajan sijaiseksi lähiopetukseen, en tässä tilanteessa menisi.
Jos pyydettäisiin järjestämään etäopetusta kotoa käsin, olisin valmis auttamaan.
Voisin auttaa, ei ole mitään syytä miksi en auttaisi. Tosin ei multa kyllä kukaan mitään kysyisi, olin melko varmasti koko lafkan huonoin työntekijä :'D
Mun entinen työpaikka on entinen, koska vaihdoin alaa. En siis näe mitään ongelmaa siinä, että esim. neuvoisin puhelimessa, jos sieltä joku soittaisi ja jotain kyselisi. Sitten olisi eri tilanne, jos olisin edelleen samalla alalla, koska käytännössä kyseessä olisi kilpailija.
Koska minun ammattitaidolleni ei silloin ollut tarvetta kun vakipaikkoja oli avoinna, eivät he tarvitse sitä nytkään. Sijaiseksi kelpasin kyllä. Näyttäisin persettä jos kehtaisivat soittaa ja vaikka pyytää keikalle kun on taas pikainen tarve sijaiselle.
Asia riippuu ja roikkuu.
Jos olis kyse jonkun filen löytämisestä, kertoisin, missä se on, ihmetellen kyllä, etteivät itse osaa etsiä, koska kansio tuskin olisi mikään salainen, jos sitä ex-työntekijältä kysellään.
Ei kuulu mulle. Näin kävi muutama kuukausi sitten, parin vuoden takaisesta paikasta soiteltiin perään. Jännää kyllä kukaan ei ollut viitsinyt kysellä kuulumisia tms, ennenkuin he itse tarvitsivat jotain. Koska omiakin hommia on ihan kylliksi, sanoin ei. Huvittavinta on se, että sain aika moneen kertaan sanoa tiukasti ei, ennenkuin viesti meni perille.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa auttaa, nda kieltää.
Ei se salassapitovelvoite kaikkea työtä eikä työn osa-alueita koske.
NDA...
Oi, aikoja, oi pätemisen tarvetta!
Riippuu täysin siitä, miksi se työpaikka on entinen.