Mistä olen jäänyt paitsi, kun mulla ei ole akateemista koulutusta?

Yliopistokoulutus ei edes takaa paremmin palkattua työtä ja varmaa työpaikkaa.

Joillain ihmisillä, aloilla ja opiskelupaikoilla on hupaisaa sisäpiiritoimintaa ja toisaalla sitten taas vähemmän.

Eipä ole mitään sisäpiiriä. Toiminnasta puhumattakaan, liittojen kautta tietysti on jotain, mutta se on eri juttu. Akateemisia on niin monenlaisia. Tietysti samaa tai samanlaista työtä tekevillä (esim suunnilleen saman alan tutkijat) voi olla yhteistä jutunjuurta, mutta niinhän se on kaikilla muillakin.



Akateemisen koulutuksen ero alempiin pitäisi olla teoreettisuudessa, akateeminen on periaatteessa koulutettu ymmärtämään tieteellistä ajattelua ja parhaimmillaan harjoittamaan sitä itsekin. Käytännön taitojakin tulee, eri aloilta eri määrä. Esimerkiksi joku biokemisti on yleensä aika taitava myös labrahommissa ja sähködippainsinööri elektroniikan työssä jne.

Oma kokemus on, että ainakin humanistisilla aloilla, joita itse opiskelen, niin yliopisto on SUURELTA osin täyttä pelleilyä, jossa ei opita mitään TODELLISTA. Se, että johonkin oikeaan työhön valmistavaa opetusta on niin vähän on häiritsevää. Itse en ainakaan dissaa niitä, jotka ovat ammattitaitonsa hankkineet muualta kuin yliopistosta! Etenkin kun vaikuttaa, että amk:ssa usein joutuu tekemään paljon enemmän hommia, kuin yliopistolla!

Jos olet teekkari, niin on kyllä sitä hupaisaa (?) sisäpiiritoimintaa. Toisilla aloilla on, toisilla ei...

Mies usein " kadehtii" sitä hauskaa opiskelijaelämää, jota meillä yliopisto-opiskelijoilla oli, mutta heillä ei.



Varsinaisesta opiskelusta: opettihan se omatoimisuutta, pitkäjänteisyyttä ja organisointikykyä enemmän kuin koulumainen opiskelu. Myös yliopistossa ihmisten kirjo on suurempi kuin esim. Tekussa (mikä se sitten onkaan nykyisin nimeltään...) missä mieheni on opiskellut.



En myöskään olisi nykyisessä ammatissani ilman akateemista koulutusta, sillä tässä on varsin vähän sellaisia, joilla olisi jokin alempi koulutus.

Itse olen luonnontieteilijä, joten realismi oli käytännön hommien kautta mukana alusta asti.



Kaikenlaisen akateemisen koulutuksen pitäisi kait opettaa tieteellistä ajattelua ja tutkimusten tekoa, eri asia sitten miten se toteutuu.

Ainejärjestötoiminnasta ja sitä kautta solmituista kontakteista.

Vapaista perjantaista (luentoja ei ollut juuri koskaan pe)

Eiköhän oikeasti tärkeintä ole löytää itselleen sopiva ala ja sen jälkeen mielellään vielä hyvä työpaikka, jossa viihtyy. Yliopistomaailmassa oli opiskeluaikana minusta paljonkin hyvää, esim. osakuntatoiminta ja aktiivinen ainejärjestötouhu hyvine bileineen :D Myös kursseilta sai eväitä paitsi omalle alalle myös elämään.



Veikkaan, että jokaisesta opiskelupaikasta löytyy omat hyvät ja huonot puolensa. Jos koet kaipuuta lisäopintojen pariin, niin mikset kokeilisi? Pelkän statuksen kannalta en yliopisto-opintoja suosittele, niiden eteen kun joutuu tekemään aika paljon töitä eikä palkka silti välttämättä nouse. On kuitenkin paljon aloja, joissa akateeminen loppututkinto on välttämätön. Jos niistä on kiinnostunut, on syytä jaksaa motivoitua akateemisesta opiskelusta. Sivistystä voi toki hankkia itsekseenkin, kukaan ei esim. kiellä lukemasta tutkintoihin kuuluvia kirjoja/artikkeleita itsekseen tai suorittamasta avoimessa yliopistossa alempia arvosanoja.

Olen itse kadehtinut englantilaisten ja amerikkalaisten tiiviimpää opiskelua, johon kuuluu myös tiivis harrastustoiminta. Ja tietenkin hyvä opintojen ohjaus.



Helsingin yliopistossa ajelehdin paikasta toiseen neljä vuotta, ja sitten minulle annettiin maisterin paperit. Ei siinä ollut mitään erityisen hienoa. Opiskelijajutuissa olin aktiivisesti mukana, ja mm mieheni niissä tapasin, mutta ne missä kävin olivat avoimia kaikille, joten yliopisto ei niihinkään ovia avannut. Ainejärjestötouhut olivat sellaista viinakeskeistä, ja valitettavasti myös osakunnat.