Miltä tuntuu olla (henkisesti) terve?

Olen kärsinyt koko ikäni masennuksesta, ja toisinaan on aivan takki täynnä tätä elämää. Minä olen se hampputukkainen väritön harmaavarpunen, kun muut pitävät itsensä kuosissa ja ovat huoliteltuja. Saatan romahtaa ihan tyystin kesken arkisten toimenpiteiden ja lysähtää lattialle itkemään, kun muut pyörittävät perhettä, parisuhdetta, sosiaalista elämää ystävien kesken ja etenevät työuralla. Minulla ei ole ihmisten kanssa keskusteltavaa, koska olen sosiaalisesti kömpelö introvertti ja en kuulu heidän ympyröihinsä joten en myöskään tiedä mistä puhua. Minulla ei ole mitään kokemusta parisuhteista, sukupuolielämästä, trendiravintoloista tai -kahviloista, sosiaalisesta kanssakäymisestä tai mistään mitä normaali-ihmiset tekevät eikä minulla ole edes resursseja kartuttaakseni kokemusta. Siitä huolimatta, että olen työelämässä, koen itseni pelkäksi rasitteeksi ja vetelykseksi linnunpelättimeksi ja henkisesti olen aivan rikki. Minkälaista on se normaali elämä, mitä muut elävät? Haluan tietää, koska en ole koskaan kokenut. Miltä tuntuu, kun kanssakäynti ihmisten kanssa ei pelota, tai ettei aina ole niin nuhjuinen ja itkemisellekin on jokin syy, eikä se vain kuulu arkeen?