Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä toisiakin jotka ovat aina ns, "lähtövalmiina"?
14.05.2020 |
En voi nauttia ajastani kärsivällisesti, en nykyisyydestä saatika menneisyydestä. Ajatukset vatvoo vaikka toisaalta olen todella rikas kokemuksineni.
Olen aina menossa jonnekin ainakin mielen tasolla. Tahdon, että minulla on "hätäovi" jos asiat eivät menekkään putkeen. Jos ahdistaa tarpeeksi, juoksen ja lujaa. Se voi olla ihan toisessa kaupungissa missä olen koskaan käynytkään. Lähden vain seikkailemaan,
Nimimerkillä olen muuttanut esimerkiksi muutaman vuoden sisällä neljä kertaa ja kaupungit vaihtuneet.
Olen ikuinen etsijä.
En jaksa selittää sen kummemmin miksi mutta tilanteet ovat sellaisia, että tuskinpa monikaan olisi sinnitellyt minua pidempään tai jopa niin pitkään kuin itse. Kuljen äärirajoilla nousten ja tippuem korkealta. Hirveästi työtä asioiden eteen jotka eivät toimi ja taas eteenpäin.
Nyt jo mielessä uusi kohde... mutta odottelen vielä hetken.
En kestä elämää johon pitäisi jämähtää koska kun tarpeeksi sattuu niin minä vain lähden.
Joskus tekisi mieli tehdä dokkari, vaikka kirjan mielessä tai reality-sarja. Niin outoa elämä on kaikkine ohimenevin väreineen.
Kommentit (27)
Tee se dokkari vaan, moni av-mamma varmaan on kiinnostunut av-dokkarista palstojen sijaan ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en fyysisesti muuta paljon, mutta jos ei olisi tiettyjä rajoituksia niin saattaisin olla samanlainen. En ole sinänsä kiinnostunut matkustamisesta siinä mielessä, että haluaisin käydä monissa paikoissa. Haluan löytää paikan, jossa jokin tuntuisi omalta tai edes hyvältä pidemmän aikaa, jopa ikuisesti. Olen kuitenkin uskomattoman sitoutumishaluton. Kestävät ihmissuhteet tuntuvat painostavilta, koska vain harvoilla on samat odotukset niistä kuin minulla. Lisäksi asun vuokralla ja aina asuntoa vaihdettaessa on ahdistanut, jos vähimmäisasumisaika (ilman sakkoa) on yksi vuosi.
Kuulostaa kyllä pakenemiselle, eikä kovin onnelliselle jos ei osaa nauttia hetkestä joka on käsillä. Aika levotonta meininkiä, toki aika moni varmaan haluaa välillä vain seikkailla mutta vaikea tuosta on ymmärtää mistä kyse.
Kuulostaa siltä, että sinun olisi hyvä oppia myös rauhoittumaan. Ruoho ei aina ole vihreämpää aidan toisella puolellla.
Ehkä retriittiviikko jossain korvessa auttaisi sinua seisahtumaan hetkeksi ja löytämään rauhaa jatkuvan hälinän ja kaaoksen keskeltä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en fyysisesti muuta paljon, mutta jos ei olisi tiettyjä rajoituksia niin saattaisin olla samanlainen. En ole sinänsä kiinnostunut matkustamisesta siinä mielessä, että haluaisin käydä monissa paikoissa. Haluan löytää paikan, jossa jokin tuntuisi omalta tai edes hyvältä pidemmän aikaa, jopa ikuisesti. Olen kuitenkin uskomattoman sitoutumishaluton. Kestävät ihmissuhteet tuntuvat painostavilta, koska vain harvoilla on samat odotukset niistä kuin minulla. Lisäksi asun vuokralla ja aina asuntoa vaihdettaessa on ahdistanut, jos vähimmäisasumisaika (ilman sakkoa) on yksi vuosi.
Ymmärrän sinua. Itse olen etsinyt nimenomaa omaa heimoani. Useita yksinäisiä hetkiä kärsien juurtunut oman heimoni etsimisen ajatukseen.. Se on ollut tärkeää mutta en pysyvää sellaista ole löytänyt. En ole nytkään mielestäni "heimossa" jossa minun kuuluisi todella olla. Siksikin lähtöaikeet mielessä ihan uusiin juttuihin taas..
Toisekseen ihan kannustuksen saattamana sanon, että raha ei ole ollut esteenä.
Olen toki tehnyt helvetisti töitä pienipalkkaisella alalla, pitkiä päiviä, kirjaimellisesti hikeä, verta ja kyyneleitä mutta sen myötä paljon rikkautta ihan henkisesti, omien rajojen asettamista ja myöskin palkankorotuksia sen myötä.
Olen voinut elää täysillä pienelläkin rahalla ja kun olen säästänyt olen senkin tuhlannut matkusteluun tai vain ihmsiten kanssa olemiseen täällä kotimaassamme vaikka on aika yksinäinen oman tien kulkija niin ihmeellisesti niitä ihmisiä on ilmestynyt elämään ja seikkailuja.
Muuttaminen on aika helppoa ollut ainakin tähän asti kun saa sen verran rahaa liitolta vaikka työttämänä, että voi maksaa vuokran ja jää rahaa elämiseen sekä tietysti vakuusrahat takaisin jolla maksaa uuden vakuuden. Sitten elää hetken vain vähän niukemmin muuton myötä.
Sitten kun tuntuu, että täytyy lähteä niin lähden. Se tulee mutta on tietysti ollut myös vaikeaa toisinaan varsinkin parisuhteissa, sen verran lojaali olen.
Mutta... vuosi on jo liikaa jos asiat eivät yksinkertaisesti toimi. En enää jaksa jäädä tuhlaamaan aikaani jos näen jo mahdollisuuksia muuallakin. Saatan vain lähteä jos ei ole enää vaihtoehtoja muuhunkaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD
ko
Perusteluja?
Luen kirjoja paljon, siivoan ja pidän kotini järjestyksessä, työssä ollessani hoidan sen parhaani mukaan.
Olen aika fiksu ja vastustan monenlaisia tämän hetken periaatteita, sillä tässä maailmassa rahalla on suurempi valta kun voi kuvitellakaan. Maailma on täynnä korruptioo.
Ao
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en fyysisesti muuta paljon, mutta jos ei olisi tiettyjä rajoituksia niin saattaisin olla samanlainen. En ole sinänsä kiinnostunut matkustamisesta siinä mielessä, että haluaisin käydä monissa paikoissa. Haluan löytää paikan, jossa jokin tuntuisi omalta tai edes hyvältä pidemmän aikaa, jopa ikuisesti. Olen kuitenkin uskomattoman sitoutumishaluton. Kestävät ihmissuhteet tuntuvat painostavilta, koska vain harvoilla on samat odotukset niistä kuin minulla. Lisäksi asun vuokralla ja aina asuntoa vaihdettaessa on ahdistanut, jos vähimmäisasumisaika (ilman sakkoa) on yksi vuosi.
Ymmärrän sinua. Itse olen etsinyt nimenomaa omaa heimoani. Useita yksinäisiä hetkiä kärsien juurtunut oman heimoni etsimisen ajatukseen.. Se on ollut tärkeää mutta en pysyvää sellaista ole löytänyt. En ole nytkään mielestäni "heimossa" jossa minun kuuluisi todella olla. Siksikin lähtöaikeet mielessä ihan uusiin juttuihin taas..
Toisekseen ihan kannustuksen saattamana sanon, että raha ei ole ollut esteenä.
Olen toki tehnyt helvetisti töitä pienipalkkaisella alalla, pitkiä päiviä, kirjaimellisesti hikeä, verta ja kyyneleitä mutta sen myötä paljon rikkautta ihan henkisesti, omien rajojen asettamista ja myöskin palkankorotuksia sen myötä.
Olen voinut elää täysillä pienelläkin rahalla ja kun olen säästänyt olen senkin tuhlannut matkusteluun tai vain ihmsiten kanssa olemiseen täällä kotimaassamme vaikka on aika yksinäinen oman tien kulkija niin ihmeellisesti niitä ihmisiä on ilmestynyt elämään ja seikkailuja.
Muuttaminen on aika helppoa ollut ainakin tähän asti kun saa sen verran rahaa liitolta vaikka työttämänä, että voi maksaa vuokran ja jää rahaa elämiseen sekä tietysti vakuusrahat takaisin jolla maksaa uuden vakuuden. Sitten elää hetken vain vähän niukemmin muuton myötä.
Sitten kun tuntuu, että täytyy lähteä niin lähden. Se tulee mutta on tietysti ollut myös vaikeaa toisinaan varsinkin parisuhteissa, sen verran lojaali olen.
Mutta... vuosi on jo liikaa jos asiat eivät yksinkertaisesti toimi. En enää jaksa jäädä tuhlaamaan aikaani jos näen jo mahdollisuuksia muuallakin. Saatan vain lähteä jos ei ole enää vaihtoehtoja muuhunkaan.
AP
Minä olen enemmän tällainen nyttemmin paikoilleen pysähtynyt, mutta ymmärrän hyvin halun löytää oma heimo.
En tiedä, johtuuko tämä juurettomuuden tunne siitä, että omat isovanhempani ovat kotoisin eri puolilta Suomea, vanhempani tavanneet paikkakunnalla josta kumpikaan ei ollut kotoisin, ja minä sitten syntynyt vielä uudessa paikassa (ja muuttanut sieltä yksin sitten nykyiseen asuinpaikkaani, jossa ei myöskään ollut ketään tuttua). Olen tavallaan aina kadehtinut ihmisiä, joilla sukua on ollut pitempään samoilla seuduilla, koska tuntuu että heillä on jotain pysyvämpää - ja yhtä ihmisyksilöä suurempaa - kuin minulla.
Nyt liki nelikymppisenä olen vähitellen tullut tulokseen, että en löydä omaa heimoani mistään yhdestä tietystä paikasta. Omat hengenheimolaiseni tavoitan parhaiten minulle tärkeän harrastuksen parista ja me voimme yksilöinä asua missä tahansa, koska löydämme toisemme netin kautta. Siksi minäkin voin asua samassa paikassa ilman että missaisin mahdollisuuteni. Ja kun asun yhdellä paikkakunnalla, voin ehkä vähitellen myös luoda tänne omia juuriani yksinkertaisesti vain olemalla täällä vuodesta toiseen. En saa mihinkään paikkaan historiaa "valmiina", vaan minun pitää itse se kerryttää päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Siihen ei ole oikotietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipahan hirveetä paskaa. Joku teiniprinsessamoodiin jämähtänyt draamaqueen luulee taas olevansa joku faking uniikki perhonen. Mene töihin. Muuta neuvoa ei tule.
Minulla on aina retkireppu - ei mikään rinkka - ikään kuin lähtövalmiina. Siinä on vähän vaihtovaatetta ja vastaavaa, jokin kirja ja näin. Kun sitä ei tunge ihan kukkuralleen, se mahtunee käsimatkatavarana useimpiin lentokoneisiinkin, tosin silloin sen sivutaskusta pitää muistaa ottaa pois jääkäripuukko ja viinapullo.
En ole valmiina lähtemään pakosalle enkä varaudu maailmanloppuun. On vain kiva, että jos vaikka tulee kutsu mökille tai iskee muuten vain halu vaikka käydä jossain toisessa kaupungissa, voi lähteä noin vain. Jälkimmäinen on taas mahdollista sen jälkeen kun Uudenmaan piiritys lopetettiin lähestulkoon laittomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arjensietokyky nolla.
Totaalisen paskaa arviointia. Toki aloitukseni oli melko pinnallinen.
Milloin arjensietokyky on silloin paskaa kun esimerkiksi töidesi päälle hoidat miesystävästi kotia, osallistut elintarvikekustannuksiin, hoidat hänen lapsiaan (pidän heistä älyttömästi!), teet ruoat ja muutenkin pyrit pitämään parisuhteesta hyvää huolta ihan olemisen ja fyyisenkin läheisyyden myötä.
Mies tulee töistä kiukuttelee, manipuloi ja juo liikaa. On ollut paljonkin vastakkainasettelua mutta todellakaan ei ole kyse siitä etten olisi yrittänyt ihan todella! Välitän kanssaihmisistä, joskus liikaakin.
Rakastan töitä ja tekemistä, toisten vuoksi etenkin mutta koska se arki käy joskus liian rankaksi vaikka rajoja asettaakin niin on parempi lähteä.
Tähän voi lisätä älyttömän paneutumisen joitakin työpaikkojani kohtaan,. entisiä ihmissuhteita yms..
En jää paikoilleni. En jää. Koska yleensä ensin uuvutan itseni ja ymmärrän ja ymmärrän, annan anteeksi ja tuskailen syyllisyydentunnoissa ja tuskassa. Olen todella empaattinen ihminen yleisesti ottaen.
Mutta joskus vaan pakko mennä eteenpäin...
Ja sen teen, teen sen kun saan tarpeekseni enkä näe siinä mitään väärää vaikka se on joskus erittäin vaikeaa ja surutyötä täynnä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika upealta :D Olet rohkea !
Mun mielestä kuulostaa todella väsyttävältä ja kuluttavalta elämäntyyliltä. Toivottavasti ap vielä joskus tekee rauhan itsensä kanssa, koska omasta sisäisestä rauhattomuudesta ja tyytymättömyydestä tuollainen varmaan kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pakenet..?
Jos nyt tosissani mietin, että mitä oikein pakenen......
No pakenen huonoja ihmissuhteita tai elämäntilannetta joka ei ole eduksi sille mikä todella olen. Etsin itseäni, en pakene. Tahdon tietää mitä haluan.
Yritän välttää asioihin jäämistä jotka vain tuottavat kärsimystä vaikka ymmärrän, että kärsimys kasvattaa mutta en halua enää että minua kohdellaan ikävästi. Toki teen sen lähdön fyysisesti mutta henkisesti.... todella vaikeaa. Kaikki kokemukset seuraavat perässä ja tulevaisuus kuitenkin edellä.
Olen todella läheisriippuvainen todellisuudessa. On vaikeaa päästää irti ihmissuhteita, rakastan kovin syvästi kun rakastan ja kaipaan ihmisiä pitkään kun elän jo omaa elämääni vaikka mitä ikinä olisi tapahtunut, esim väkivaltaa yms..
On vaikeaa mutta vaikeat olosuhteet myös saavat minut kulkemaan eteenpäin. Prosessointi saattaa kestää pitkään mutta teen sen lopulta ja lähden. Koko elämäni on ollut todella rankkaa ja värikästä, siksi myöskin olen joutunut ehkä etsimään enemmän ja rohkeammin. Jatkan edelleen, tiedän, että vielä saan sen rauhan, ainakin itseni kautta.
AP
Oho, anteeksi huono kielenkäyttöni yhdessä viestissä. En edes itse ymmärtänyt ennen kuin luin tuon uudestaan :D
Ärsyynnyin, se jotenkin kolahti, sillä olen yrittänyt olla hyvä arjen hengetär mutta saanut itseäni kohtaan todella halveksuvaa, jopa väkivaltaista käytöstä viimeaikoina. Siksi tuo jotenkin tuli näin hyökkäävästi, pahoittelut.
AP
Muutos on mukavaa, varsinkin, kun siihen itse vaikuttaa.
Aikanaan yrittäjäopissa jo puhuttiin sellaista, että yhdet on hyviä aloittamaan, toiset rakentamaan ja kolmannet lopettamaan.
Lähinnä koski yrittäjiä, mutta miksei koskisi yhtä lailla elämää laajemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan yrittäjäopissa jo puhuttiin sellaista, että yhdet on hyviä aloittamaan, toiset rakentamaan ja kolmannet lopettamaan.
Lähinnä koski yrittäjiä, mutta miksei koskisi yhtä lailla elämää laajemminkin.
Hauska sanonta. Minä taidan olla hyvä lopettamaan, vaikkakin välillä olen jatkanut liian pitkään.
Kuulostaa aika upealta :D Olet rohkea !